Mikään ei aja ihmistä niin kuin kannustaminen, sanoi Toffe Taxell (ja se saattaa olla viisain kuulemani lause johtamisesta)

Viime ajat ovat olleet uupuneita aikoja. Takana on useampi tavallista rankempi vuosi, töissä vuoden isoimmat urakat ovat osuneet sattumalta parin kuukauden sisälle ja siihen päälle holahtaa vielä tämä loppukevään tavanomainen hoidanpa nyt viikossa kuntoon kaikki nämä puoli vuotta seisseet asiat, joiden deadline on ennen kesää -tohotus. Seurauksena on sitten ollut väkisin käynnistettyjä päiviä, tahmeaa tekemistä ja aikaansaamattomia palavereita. On tuntunut vähän siltä, että töissä käy vain tuijottava katse ja tyhjä pää – muut osat minusta ovat jo haravoimassa mökillä ja vaeltamassa Lapissa. Ja se on sellaista väsymystä, ettei siihen auta enää energiajuomat tai pikkuisen pidemmät yöunet.

Mutta kannustaminen – se auttaa ainakin vähän!

Tänään vedin aamulla työkeikan, jollaista en ollut ennen tehnyt. Se meni oikein kivasti, ja sain sekä itse tilanteessa että sen jälkeen sellaista kiitosta, että muistin taas olevani tässä hommassa ihan kelpo tekijä. Palautteesta tuli niin hyvä mieli, että herkesin kertomaan kokemuksesta myös somessa. Sain lisää ilahduttavaa palautetta. Ja mitäs hittoa: ensimmäistä kertaa moneen viikkoon päivä hujahti vauhdilla, sain tehtyä kaiken mitä pitikin, enemmänkin, ei tarvinnut juoda yhtään herättävää kokista, pystyin auttamaan muita, jaksoin keskittyä hankalammankin keissin ratkomiseen, moni juttu nauratti, kotimatkalla oli keponen askel.

Toisena päivänä ahdisti ja turhautti, mikään ei edennyt suunnitellulla tavalla ja vika oli selvästi minussa, teki mieli lyödä hanskat tiskiin. Sitten sain työkaverilta viestin, jossa hän kiitti hyvästä keskustelusta, sanoi että oot viisas pomo ja pisteli perään pari sydäntä. Kolme sekuntia ja olin kaivautunut ylös murheen alhosta! Kaikki tuntui taas mahdolliselta. Niin helpolla ja halvalla se lähti.

Mikään ei aja ihmistä niin kuin kannustaminen, sanoi Christoffer Taxell eräässä partiotilaisuudessa vuosia sitten. Se saattaa olla viisain lause, jonka olen johtamisesta kuullut. Millään muulla kun ei saa ihmistä liikkeelle tai muuttumaan niin kuin kannustamalla, kehumalla ja kiittämällä – siis toiselle osoitetulla hyvällä. Ja se pätee muuten ihan kaikkiin. Niin isoa johtajaa tai ärsyttävää kiukuttelijaa ei tästä maasta löydy, ettei hänkin tarvitsisi ja kaipaisi pientä kannustusta.

Siksi olen yrittänyt tehdä kannustamisesta tavan. Kun somevirroissa tulee vastaan erityisen mainiota viestintää, pistän sen tekijälle kehuviestin. Kun huomaan jonkun jännittävän esitystään, käyn myöhemmin sanomassa, että menipä hei ihan hullun hyvin. Kun jonkun aikaansaannoksista vaikututaan, välitän kehut sille, jolle ne kuuluvat.

Yhdeksän kertaa kymmenestä tietenkin unohdan tehdä tuon kaiken. Mutta jos edes se yksi saa minun kannustuksestani samanlaista virtaa ja hyvän mielen kun itse saan, kannattaa yrittää. Yksi tsemppisydän voi kääntää toisen päivän surkeasta ihanaksi, ja siksi se pitää lähettää.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *