MITÄ MEIDÄN PITÄISI TIETÄÄ AJASTA?

Me saamme kaikki syntymälahjaksi aikaa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Lopulta ratkaisevaa ei kuitenkaan ole tuo määrä, vaan se, miten ja mihin aikansa käyttää.

Mitä meidän pitäisi tietää ajasta? Ehkä se, että se ei kuulu kenellekään. Ei ole olemassa omaa aikaa, eikä toisten aikaakaan. On vain hetki, ja hetkiä, jotka muodostavat toisiinsa kietoutuen nykyisyyden.

Ajan hienous on siinä, että sitä ei saa koskaan takaisin. Se on kuin meren aalto, joka pyyhkäisee rannan suuntaan. Vaikka kuinka yrittäisit kauhoa sitä takaisin, se karkaa käsiesi ulottumattomiin.

Aikaa ei voi säästää, mutta toisaalta sitä voi kuluttaa määrättömän paljon merkityksettömiin asioihin. Aika ei ole kenties rahaa, mutta valtaa se on. Ja arvokkain lahja, jonka voi toiselle antaa. Parhaita hetkiä ei rakenneta rahalla vaan aidolla läsnäololla, kohtaamisella ja hyväksynnällä. Niillä on ihmeellinen voima.

Parhaita hetkiä ovat ne, jolloin aika pysähtyy. Silloin voi saada maistaakseen pienen palan ikuisuutta. Ikuisuus tarkoittaa toisaalta määrätöntä määrää aikaa, ja samaan aikaan olotilaa, jolloin aika lakkaa olemasta kokonaan.

Aika näyttää todellisen merkityksensä hetkissä, joita ei saa koskaan takaisin. Siinä ihmeellisessä hetkessä, kun pienet keuhkot hengittävät ilmaa ensimmäisen kerran. Tai silloin kun elämän on päätyttävä viimeiseen, tuskin enää ääneen kuuluvaan haituvanohueen henkäykseen. Kun mitään ei enää ole jäljellä. On vain tuo hetki, joka sekin, luisuu käsistäsi kadotakseen lopullisesti.

Ajan arvokkuuden tuntevat kenties parhaiten ne, jotka olivat lähellä menettää sen otteen, mutta saivat vielä hetkeksi tarrattua siitä kiinni. Kun oli aika lähteä……. mutta elämän helminauhaan pujotettiin kuitenkin vielä muutamia palasia ikään kuin jatkoksi edellisille.

Aika on läsnä myös niissä hetkissä, joita emme koskaan haluaisi muistella. Silloin kun kipu ja tuska nousivat niin koviksi, että halusi vain päästä niistä kauemmas. Silloin aika tuntui kulkevan aivan liian hitaasti.

Ajalla on sellainen ominaisuus, että se osaa parantaa haavoja. Tämän sanominen ääneen ei tosin lohduta haavoittunutta. Ajalla on vain olemattomat ja ohuet sideharsot, joilla tarjota lohtua toiselle ja lupaus siitä, että kipu kenties eräänä päivänä helpottaa?

Islantilainen runoilija Tómas Gudmundsson kuvailee aikaa sanoen: Aika kuolee syntyessään. En tiedä onko hän oikeassa, mutta tiedän sen, että aikaa ei saa kiinni. Ajalla on sellainen ominaisuus, että se katoaa yhtä nopeasti kuin syntyikin. Aika on punottu uurteisiin, harmauteen ja väsyneisiin askeliin samalla kun elämä on vähällä vilahtaa ohi.

Aika kutsuu meitä täältä yhden kerran. Silloin on tullut aika. Mutta siihen asti meitä kutsuu elämä. Jos ei usko siihen, että aika on ikään kuin itseään toistava loputon kehä, jossa on jälleensyntymisen mahdollisuus, kannattaa jokainen päivä elää ainutlaatuisena ja ainutkertaisena. Jokainen hetki ei voi olla merkityksellinen, mutta jokaisella hetkellä on merkityksensä. Vain kissalla sanotaan olevan 9 elämää.