KAIKKI MENEE PÄIN H*LVETTIÄ

Mark Manson on monellakin tavalla suosikkikirjoittajani, mitä tulee mielenhallintaan liittyvään kirjallisuuteen. Jos mielikuvasi henkisyyteen liittyvästä kirjallisuudesta on se, että se on vain suitsukkeentuoksuista hymistelyä, kannattaa tutustua tähän kirjailijaan lähemmin. Manson on kirjailijana räväkkä, rohkea ja suorapuheinen. Hän sanoo ääneen sen,mitä moni ei uskalla edes kuiskata. Vahva suositus hänelle!

Mansonin teokset sopivat mielestäni kaikille niille, joiden mielestä asioista pitäisi puhua kiertelemättä ja avoimemmin. Niille, joiden mielestä tietyt ihmiset pitäisi ravistella hereille tai antaa vähintäänkin henkistä tukkapöllyä. Huomionarvoista on myös se, että Mansonin kirjoista löytyy samoja ajatuksia kuin perinteisestäkin mielen hyvinvointiin liittyvästä kirjallisuudesta, mutta rokimmin ja tykimmin kirjoitettuna.

Uskoa vaativa loikka henkiseen aikuisuuteen kysyy sekä valmiutta sietää kipua että rohkeutta päästää irti toivosta – eli lakata toivomasta, että asiat muuttuisivat aina vain paremmiksi tai mukavammiksi ja viihdyttävämmäksi. Raaka rehellisyys tekee kipeää, rakastaminen tekee haavoittuvaiseksi ja nöyryys altistaa pelolle. Jatka siitä huolimatta.”

Luin noin vuosi sitten hänen ensimmäisen kirjansa ”Kuinka olla piittaamatta pa*kaakaan”, josta ajatukseni löytyvät tämän linkin takaa, klik 
Ajattelin jo silloin, että kirja oli todella hyvä löytö, ja tartuin enemmän kuin mielelläni sitä seuraavaan ”Kaikki menee päin h*lvettiä”– kirjaan heti kun sain sen käsiini.

Mansonilla on kertakaikkisen raikas ja omintakeinen tyyli esittää asioita: hän ei lupaa mitään, mutta antaa samalla enemmän kuin voisi odottaa. Uusimmassa kirjassa ollaan jälleen ihmisyyden eksistentialisten kysymysten ytimessä. Tarkastelun alle päätyvät mm. onnellisuus, toivo, elämänhallinta ja kipu.

Uusi kirja oli yllättäen kepeydessään vähintäänkin filosofinen, mutta hivenen raskaampilukuinen kuin ensimmäinen teos. Mutta täyttä asiaa se on, ja siksi uskallan suositella myös tätä toista kirjaa lukulistalle. Tämä – kuten ensimmäinenkin kirja – kannattaa lukea pätkittäin. Koko kolmensadan sivun tiiliskivi on aivan liian raskas kopautettavaksi päähän kertajysäyksellä.

Keskenkasvuinen sanoo arvostavansa rehellisyyttä, mutta ainoa syy on se, että hän on huomannut ihmisten reagoivan siihen suotuisasti. Aikuinen on rehellinen siitä yksinkertaisesta syystä, että rehellisyys on tärkeämpää kuin oma mielihyvä tai mielipaha. Rehellisyys on tärkeämpää kuin se, että saa haluamansa tai saavuttaa päämääränsä. Rehellisyys on tavoittelemisen arvoista jo itsessään, eikä väline jonkin muun tavoitteluun.”

 

Mansonin uuden kirjan ydinsisältöä on pohdinta siitä, miksi olemme monella tavalla tyytymättömiä, vaikka maailmassa moni asia on paremmalla tolalla kuin ennen. Vauraus, terveys ja vapaus eivät ole tuoneet meille onnea, vaan päinvastoin onnettomuutta, turhautuneisuutta ja ahdistusta. Mielestäni juuri tämän tyyppistä pohdintaa tarvitaan. Mansonin suuriin vahvuuksiin kuuluukin se, että hän käsittelee suorapuheisesti myös epämiellyttäviä totuuksia. Niitä, joita emme syystä tai toisesta haluaisi kuulla!

Pidin myös Mansonin tavasta pohtia kivun ja elämän suhdetta. Kipu kuuluu- ja sen pitääkin kuulua elämään. Tuntuu siltä, että positiivisen psykologian voimakaudella tämä ajatus tahtoo toisinaan unohtua. Kipua on, ja tulee aina olemaan. Hyväksymällä kivun osaksi elämää, saamme pelivaraa elämän erilaisiin käänteisiin. Kieltämällä tuskan, teemme vain vain asiat paljon hankalammaksi itsellemme ja muille.

Kärsimys on luonnonvakio. Yhdentekevää, kuinka ”hyvään” tai ”huonoon” suuntaan elämä kehittyy, kärsimystä on. Aina. Ja lopulta se alkaa tuntua siedettävältä. Kysymys – ainoa merkityksellinen kysymys – kuuluu: kohtaatko kärsimyksen? Kohtaatko tiellesi osuvan kärsimyksen tai kartatko sitä?”

Jos Mansonin kirjan sisällöstä nostaisi vielä jotain esille, se on ajatus siitä, että elämää ei voi hallita. Asiat menevät – ja tulevat kuitenkin menemään – päin h*elvettiä. Ainoa asia, jonka yksilö voi tehdä, on pyrkiä kehittymään ihmisenä siitä huolimatta. Itsensä kehittäminen ei ole Mansonin  mukaan onnellisuuden, vaan itsekunnioituksen kehittymistä. Se tarkoittaa myös parempia valmiuksia kaiken sen kohtaamiseen, mitä elämä kulloinkin eteemme tarjoaa.

Psykologinen kasvu tarkoittaa irtiottoa nihilismistä. Silloin rakennetaan monisävyisempää ja abstraktimpaa arvojärjestelmää, jonka tarkoitus on auttaa selviämään kaikesta, mitä elämä tielle heittää. Myllersipä maan päällä millainen epävakaus tai suoranainen kaaos hyvänsä, kypsät arvot loistavat turvassa hälinän yläpuolella ja näyttävät tietä pimeydessä.”

 

Olen poiminut tämän tekstin lomaan helmiä kirjan tekstistä. Niissä kaikissa oli jotain sellaista, joka puhutteli minua. Kirjassa oli myös paljon muita kohtia, joita tulen siteeraamaan myöhemmin. Elämän tarkoitus ei löydy näiden kansien välistä, mutta ajatuksen aihetta kirjasta löytyy kyllä! Ja alkuja sellaisille poluille, jotka vievät merkityksellisen elämän äärelle, jos jaksaa olla utelias – niin ja on valmis ottamaan vähän turpiinsa kehittyäkseen ihmisenä.

 

Minulla on rohkeutta toivoa, että ihmiset kääntävät selkänsä näennäiselle valinnanvaran edustamalle muka-vapaudelle ja ryhtyvät sen sijaan tavoittelemaan sitoutumisesta kumpuavaa syvempää ja merkityksellisempää vapautta. Toivon, että ihmiset asettavat rajoja itse itselleen sen sijaan, että haihatellen havittelisivat nautintoa. Toivon, että ihmiset vaatisivat parempaa ensin itseltään ja vasta sitten muilta.”

* Jos kiinnostuit, Mansonin kirjat ja monta hyvää muuta, saat tilattua tämän linkin takaa Adlibris-kirjakaupasta, klik

Kaikki tummennetulla kirjoitetut lainaukset kirjasta:Mark Manson, Kaikki menee päin h*lvettiä – nurinkurinen kirja toivosta. Atena. 2019

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *