KEITÄ NE ON NE SANKARIT ?

Ihmiset rakastavat sankaritarinoita. Erityisesti sellaisia, joissa tavallinen tyttö tai poika kasvaa sankariksi. Tiedättekö – minä tapasin sellaisen ihmisen hiljattain.

Olen kovin mielissäni siitä, kun saan teiltä lukijoita viestejä ja kommentteja kirjoituksistani. Ette kauhean paljon kommentoi täällä blogissa, mutta sitäkin enemmän Facebook-sivun seinällä, yksityisin viestein ja kasvokkain. Erään blogitekstini jälkeen sain yhteydenoton naiselta, joka halusi kertoa minulle tarinansa. Tarjous esitettiin tavalla, joka oli niin mielenkiintoinen, että halusin ehdottomasti kuulla mitä hänellä oli sanottavana. Ja uskokaa pois – tämä on tarina, joka kannatti kertoa!

Tarina, joka kannatti kertoa

Hän oli keittänyt minulle inkivääriteetä. Höyryävän kuumaa ja mausteisen makuista. Tapasimme hänen työtilassaan, joka oli sisustettu erityisen kauniisti. Naisessa itsessään oli jotain kiehtovaa. Tavalla, jolla toisista ihmisistä hehkuu viisaus ja iloisuus.

Tämän naisen elämänpolulle oli eksynyt kivi jos toinenkin. Matkalla oli itse asiassa ollut niin paljon esteitä, että moni olisi murtunut. Mutta ei hän. Ja juuri siksi hän halusi tarinansa kerrottavan. Koska se antaa toivoa.

Nainen syntyi perheeseen, jossa hän tuli hylätyksi jo hyvin pienenä. Kun hän oli noin neljävuotias, hänen äitinsä lähti. Isä mietti, sijoitettaisiinko lapsi lastenkotiin, vai jonnekin muualle? Lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa lapsi jäi isänsä luo, vaikka isä oli paljon poissa. Isällä oli tapana merkata maalarinteipillä kelloon aika, jolloin hän tulisi kotiin. Muun ajan pieni sai selvitä itsekseen. Hän joutui itsenäistymään aivan liian varhain.

Vähän myöhemmin perheeseen tuli uusi äitipuoli. Lapsen ja aikuisen yhteinen taival oli alusta asti takkuinen. Uusi äiti käyttäytyi pienen ihmisen mielestä kummallisesti. Isommat ihmiset olisivat tietäneet, että äitipuolella oli mielen häiriö, jota myös kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi kutsutaan. Pieni joutui kuitenkin miettimään monta kertaa, miksi aikuinen käyttäytyi niin kuin käyttäytyi ja teki ilkeitä asioita?

Aikuistumisen taipaleella oli monta hämmennyksen hetkeä. Yksi suurimmista oli se, kun äitipuoli päätti siirtyä oman käden kautta ajasta ikuisuuteen. Nainen kertoi, miten hän tuli koulusta kotiin ja näki jo eteisessä isänsä katseesta mitä oli tapahtunut. Köysi oli kiinnitetty oman kodin varastohuoneeseen.

Tuolloin jo teini-ikäinen tyttö otti sujuvasti vetovastuun perheestään. Ei ollut vaihtoehtoja. Hän kertoi, ettei siinä vaiheessa vielä osannut laittaa edes ruokaa, mutta aloitti niillä kolmella ruokalajilla, jotka sattui osaamaan. Hänellä oli myös suuri huoli siitä, että perheeseen sijoitetut kaksi pientä pikkusisarusta joutuisivat takaisin lastenkotiin. Nainen teki siis kaikkensa, että perhe pysyisi kasassa ja onnistuikin siinä. Mutta helppoa se ei ollut. Onnistuakseen piti käydä monta monenlaista taistelua. Yksi niistä monista meinasi vielä koko naisen mennessään.

Jossain vaiheessa isä otti jälleen itselleen uuden puolison, joka ensi töikseen potkaisi tytön kylmästi ulos perheen kodista. Tyttö kuuli, että hänelle oli vuokrattu asunto, johon hänen piti lähteä ilman ensimmäistäkään huonekalua tai penninpyörylää. Ne tavarat, jotka hän otti mukaansa, hän joutui palauttamaan varkaan leima otsassaan. Mutta hän lähti.

Henkensä pitimiksi nainen löysi itselleen työpaikan.  Käytännössä kaikki ne rahat, jotka hän tienasi, menivät suoraan asunnon vuokraan. Mutta ei ollut vaihtoehtoja. Piti siis työskennellä ahkerammin, enemmän ja useammin. Ahkeruudella ja sitkeydellä nainen saikin kerättyä sen verran rahaa, että asuntoon ilmestyivät pikkuhiljaa, sänky, tv ja muuta tarpeellista.

Naisen elämässä on ollut muitakin vaikeuksia; paniikkihäiriö, vaikeita ihmissuhteita, läheisen sairastuminen…kaikenlaista. Mutta missään vaiheessa – koskaan – hän ei antanut periksi. Hän teki sen mitä selviytyjät tekevät: ratkaisi ongelman toisensa jälkeen. Pala kerrallaan, pilkkoen ja saksien niin, että ongelmasta ei lopulta jäänyt jäljelle mitään.

Ei katkeruutta

Siinä teekupin ääressä keskustellessamme, vastapäätä minua istui viisas ja vahva nainen. Selviytyjä. Sankari, joka oli selvinnyt ”elämä”- nimisestä taistelusta.  Hän on tänään unelmiensa ammatissa. Hänellä on rakkaudentäyteinen parisuhde, jossa yhteistä taivalta on jo kestänyt 27 vuotta. Tunsin piston sydämessäni, koska olin varastanut naisen huomion heidän hääpäivänään.

Nainen kertoi minulle olevansa tänään onnellinen ja tasapainoinen.

Hän halusi – ja minä halusin – kertoa tämän tarinan siksi, että monenlaisista vaikeuksista voi selviytyä. Ja monenlaisten vaikeuksien jälkeen voi kuitenkin tuntea olevansa balanssissa ja tyytyväinen elämään. Olkoon tämä tarina siis inspiraationa niille, jotka kamppailevat erilaisten vastoinkäymisten kanssa. Ei pidä antaa periksi.

Halusin kertoa tämän tarinan myös psykoterapian näkökulmasta. Meillä ihmisillä on kummallinen käsitys siitä, että jos meillä on ollut vaikeuksia lapsena, emme voi kasvaa koskaan ehjiksi aikuisiksi. Mutta tämä ei pidä paikkaansa! Sitkeässä istuu myös käsitys siitä, että pitäisi tietää tai ymmärtää oman elämänsä kaikki käänteet, ennen kuin voi eheytyä. Sekään ei ole totta.

Keitä ne on ne sankarit…?

Mark Manson kuvailee sankareita sanoen: ”Sankaruus pitää sisällään kyvyn loihtia toivottomaan tilanteeseen toivoa. Pitää sytyttää tulitikku valaisemaan pimeyttä. Näyttää, että on olemassa mahdollisuus parempaan maailmaan – ei sellaiseen, jonka haluaisimme, vaan sellaiseen, jota emme tienneet voivan olla olemassakaan. Sankaruutta on aloittaa tilanteesta, jossa kaikki näyttää olevan täysin päin helvettiä, ja saada jotenkin aikaiseksi käänne parempaan.”

Maailma tarvitsee lisää tämän tarinan päähenkilön kaltaisia naisia ja miehiä. Rohkeita, inspiroivia oman tiensä kulkijoita. Ihmisiä, jotka uskovat, että tulevaisuus tuo mukanaan hyvää. Ihmisiä, jotka eivät katkeroidu tai tarraudu kokemaansa pahaan.

Sankareiden ja selviytyjien on tärkeää kertoa tarinansa siksi että saadaan lisää sankaritarinoita ja selviytyjiä. He voivat neuvoa askelmerkkejä niille, jotka ovat vasta kivikkoisen polun alussa. Jos joku, joka tämän tarinan lukee, saa tästä toivoa oman elämänsä polulle, tämän tarinan kertominen ei ollut turhaa.Toivon sydämeni pohjasta, että näin kävisi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *