KUN PIMEÄ KÄÄNTYY VALOON

R1.JPG

Valon päivää vietettiin sunnuntaina helmikuun kolmantena päivänä. Monet tahot juhlistivat teemapäivää erilaisilla tapahtumilla ja tempauksilla. Mielenterveyden keskusliitto on viettänyt valon päivää vuodesta 1998, ja haluaa muistuttaa meitä valon ja keskinäisen tuen merkityksestä läheisen hyvinvoinnille. Valon päivän juhlistamisen alkuperäisenä tarkoituksena on ollut tuoda toivoa masentuneille ja heidän läheisilleen pitkän talven jälkeen.

Valo ja sen ominaisuudet; voimakkuus, suunta, pehmeys, väri ja varjot, liittyvät läheisesti harrastukseeni; valokuvaukseen. Olen kuvannut jo vuosia, mutta talvikaudella harrastukseni on monesti hiipunut samaa tahtia vähenevän valon kanssa. Hämärässä ja pimeässä kuvaaminen on tuntunut jotenkin hankalalta, enkä ole löytänyt kipinää kuvaukseen. Pitkän talvikauden jälkeen kaivoin kamerani esiin usein vasta keväällä – silloin kun aurinko alkoi taas lämmittää kirkkailla ja häikäisevillä säteillään.

Eräänä syksynä ilmoittauduin paikallisen inspiroivan valokuvaajan kurssille. Kurssin teemana oli maisemakuvaus ja kävimme kuvaamassa usein myöhään illalla, tai aikaisin aamulla. Samalla valojen ja varjojen maailma alkoi avautua minulle uudella tavalla. Kun kuvasimme tähtiä ja aamunkoittoa, aloin nähdä jotain kiinnostavaa myös öisessä ajassa. Huomasin, että jopa täysin pimeässä otettu valokuva voi olla hengästyttävän kaunis. On meditatiivisen hienoa seistä aamuyön pimeydessä kamerajalustan kanssa odottamassa aamuauringon ensimmäisiä säteitä.

Puhumme psykoterapiassa usein uudelleenmäärittelystä – se on ikään kuin ajattelun laajentamista näkemään asiat uudella tavalla. Useimmat asiat eivät ole pelkästään huonoja tai pelkästään hyviä. Lähempi tarkastelu saattaa antaa niille uusia sävyjä.  Annan tästä esimerkin: jos et esimerkiksi osaa tehdä päätöksiä ja pidät itseäsi päättämättömänä, se saattaa toisaalta olla järkevä ominaisuus, joka saa sinut pohtimaan tarkasti asioita ennen päätöksen tekoa. Uskoakseni tämän seurauksena et tee hätiköityjä tai äkkipikaisia päätöksiä?

Omassa tapauksessani se, mikä minulle aikaisemmin näyttäytyi valon puutteena ja pimeytenä, muuttui lähemmällä tarkastelulla mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi valoja ja varjoja. En olisi voinut nähdä tähtiä ilman pimeyttä. Asiat ovatkin usein – ei pelkästään yksiulotteisia – vaan lähemmällä tarkastelulla moniulotteisia – ja kerroksellisia. Ei siis kannata tuomita heti, vaan antaa edes mahdollisuus.

Ratkaisukeskeisen psykoterapian asiakastyössä käymme usein keskusteluja siitä, mikä olisi hyvä tavoite terapialle? Sen sijaan mitä emme osaa, asetamme tavoitteeksi sen, mitä pitäisi oppia.

Kun määrittelemme asiakkaan ongelman uuteen valoon ja luomme ongelmasta haasteen. On huomattavasti motivoivampaa työskennellä positiivisten tavoitteiden kanssa, kuin pohtia sitä missä on epäonnistunut. Mielestäni se on hyvä lähtökohta elämälle muutenkin – ei kannata liikaa takertua epäonnistumisiin ja siihen mitä ei osaa. Ihmisellä on käytössään valtavat mahdollisuudet oppia uutta. Kun oikea tavoite ja tahtotila löytyy, alkaa uuden oppiminen. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Ja lopuksi: koska asioiden työstäminen ja uuden oppiminen etenee harvoin lineaarisesti ilman takaumia ja epäonnistumisia, on hyvä muistaa että pimeän jälkeen koittaa aina valo. Ei niin pimeää, etteikö yksi valonsäde riittäisi sitä rikkomaan.

Joskus on myös hyvä katsoa suoraan kohti pimeää – sitä joka on itsessä, läheisissä tai maailmassa. Hankalien tunteiden kanssa kannattaa harjoitella myötätuntoista vastaanottavuutta ja kuuntelua. Pimeä – niinkuin valokin – kuuluu elämään.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *