MEILLE RIKKINÄISILLE

Mitäpä sitä piilottelemaan – jokainen meistä on rikki omalla tavallaan. Meillä kaikilla on haavoja ja heikkouksia, joita emme mielellämme näyttäisi muille. Jotkut haavat ovat parantuneet kauniimmin samalla kun toisiin on jäänyt rosoinen pinta. Tikit, joilla haavat kurottiin umpeen, osuivat milloin mihinkin ja voisin vaikka vannoa, että joku pisto tuntui melkein sielussa asti.

Meillä jokaisella on oma ominainen tapamme kipuilla. Kärsimys voi piiloutua yhtä lailla täydellisen some-elämän, päihteiden tai päämäärättömän venkoilun taakse. Yhteistä meille on se, että katsomme mielummin kivusta pois päin, kuin sitä kohti. Vaikka tiedämme, että kipu jonka yrittämme piilottaa, seuraa meitä kuin varjo.

Joku viisas on sanonut, että synnymme täydellisinä, sitten hajoamme säröille ja jatkamme eheytymistä tullaksemme jonain päivänä taas täydellisiksi.  Arvet tekevät meistä kauniita. Omanlaisiamme.

Haluan kysellä tänään, muistatko, että epäonnistuminen ja eksyminen kuuluvat elämään? Unohditko, että kompurointi, väsymys ja kipukin ovat luonnollisia osia ihmisyyttä. Ongelmia syntyy silloin, kun yrittää kieltää niiden olemassaolon.

Me käymme kaikki taisteluja, joista muut eivät tiedä tai halua tietää mitään. Asemasotia, pieniä kahakoita sekä loukkauksien täyttämiä loputtomia rumia vääntöjä. Konflikteja, joissa toinen ei enää vastaa kutsuusi, vaan kääntää selän silloin, kun kipeimmin tarvitsisit päästä turvaan. Me olemme jokainen kantaneet sellaista kipua mukanamme. Joko käännytettynä tai kääntäjänä. Enkä edes tiedä kumpi sattuu enemmän?

Jos antaisin neuvon, se kuuluisi: valitse taistelusi. Kaikkia sotia ei voi voittaa, vaikka yrittäisi parhaansa ja enemmänkin. Yrittäminen on inhimillistä, mutta yrittämisen puristuksessa moni väsyy ja lakkaa hiljalleen olemasta.

Vanha sanonta sanoo, että elämä ei anna meille enempää kuin jaksamme kantaa. Se ei ole totta. Toisinaan elämä antaa niin paljon, että ihminen ensin väsyy, sitten uupuu ja lopulta katkeaa.

Pärjääminen on meihin ikään kuin sisäänrakennettuna. Kannamme selässämme taakkoja, jotka painavat enemmän kuin kenenkään tulisi jaksaa. Ja siitäkin huolimatta kampeamme aamu toisensa jälkeen jaloillemme.

Eksyminen on inhimillistä ja jokainen meistä harhailee joskus. Tulee hetkiä, jolloin ei kivultaan ja epävarmuudeltaan tiedä, minne päin pitäisi suunnata? Ja siellä missä ei ole polkua, on loputtoman pimeää.

Mutta rakkaus – se kuuluu myös rikkinäisille. Ei ole tärkeää, kuka sinut on särkenyt, vaan kenen käsiin sirpaleet annetaan.

Älä luovuta. Löydät vielä kotiin ❤️

Kommentit (2)
  1. Kääntäjä ja käännetty – Tiiakoivusalo
    27.2.2020, 16:06

    […] Luin Valonkantaja blogista mitä kouraisevimman blogitekstin, joka ehdottomasti kannattaa kaikkien lukea ”Meille rikkinäisille.”   […]

  2. Minäkö keski-ikäinen?: Kääntäjä ja käännetty
    24.8.2019, 18:15

    […] Valonkantaja blogista mitä kouraisevimman blogitekstin, joka ehdottomasti kannattaa kaikkien lukea ”Meille rikkinäisille.”   Oma blogipostaus ei muuten käsittele kyseisen blogipostauksen aiheita, mutta postauksen […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *