Miten voin hyvin?

Kuulun paikalliseen kirjallisuuspiiriin, jonka tiimoilta tapaamme muiden jäsenten kanssa kuukausittain ja luemme toisemme tekstejä. Saamme palautetta puolin ja toisin ja käymme varsin virkistäviä keskusteluja kirjoittamisesta. Keskustelua rikastaa omalta osaltaan se, että edustamme eri ammattiryhmiä ja eri elämänvaiheitakin. Pidän näitä keskusteluja erittäin arvokkaina.

Meillä on usein tapaamista varten ennakkotehtävä, jonka kaikki kirjoittavat ennen kuin näemme kasvokkain. Edelliselle kerralle tytöt olivat valikoineet todella mielenkiintoisen tehtävän otsikolla ”Miten voin hyvin?”. Teema on mielestäni niin tärkeä, että haluan jakaa ajatuksiani myös tänne blogiin. Jos joku näistä ajatuksista resonoi sinulle, nappaa ihmeessä kiinni ja sovella vapaasti omaan elämään.

Miten voin hyvin?

Ihmisen hyvinvointi on monitahoinen- ja kerroksellinen asia. Haluaisin ajatella, että hyvinvointi on monella tavalla ihmisen omissa käsissä, vaikka sen taustalla vaikuttavatkin osaltaan lapsuudenkodissa opitut elämäntavat, käyttäytymismallit sekä arvot ja asenteet. Näillä sanotaan olevan jopa enemmän painoarvoa kuin ihmisen perimällä.  Huomionarvoista on kuitenkin se, miten paljon ihminen voi itse vaikuttaa hyvinvointiinsa.

Minun hyvinvoinnissani on kaksi tasoa: subjektiivinen- ja yhteisöllinen taso.

Hyvinvointiini liittyy aina ajatus siitä, että myös läheisimmilläni olisivat asiat ainakin jotakuinkin hyvin. Saan hyvinvointia yhtä lailla omien lasten naurusta ja ilon kiljahduksista, kuin siitä, että näen innostuneen tuikkeen ystäväni silmissä. Tunne siitä, että olemassaolollani on merkitys – erityisesti vanhempana – on tärkeä oman hyvinvointini näkökulmasta.

Toisten auttaminen ja hyvän laittaminen kiertämään tuovat myös hyvinvointia elämääni. Saan merkityksellisyyden tunteen siitä, jos voin olla kannustamassa toista henkilöä saavuttamaan sen, mitä hän tavoittelee. Sytyn, kun näen toisen henkilön liekin syttyvän.

Voin yleisesti ottaen hyvin silloin, kun ympärilläni on ystäviä ja läheisiä. Tarvitsen hyvinvointini tueksi keskustelua, ajatusten ja toiminnan peilausta sekä nauruntäyteistä vuorovaikutusta. Eipä silti, että ystävien tuki näyttäytyy merkityksellisimpänä ja hyvinvointiani tukevana asiana juuri elämän vaikeissa tilanteissa.

Omat aikataulut ja omaan tahtiin asioiden puuhaaminen tuovat myös hyvinvointia elämääni.  Yleensä ottaen ajattelen, että arjesta tulisi löytyä myös väljyyttä hyvinvoinnin tueksi. Hetkiä, jolloin ei ole kiire minnekään.

Oman subjektiivisen hyvinvointini kulmakivet ovat sisäinen ja ulkoinen tasapaino, joita rakennan yhtä lailla terveellisten elämäntapojen, kuin mielen sparraamisen avulla.

Olen tehnyt pitkän tien liikunta-alan ammattilaisena. Enää on vaikea edes kieltää, etteikö fyysinen rasitus toisi myös sisäistä hyvinvointia ja kirkastaisi mieltä. Kevyempään mieltä tasapainottavaan hyvinvointiin sopii yhtä hyvin päämäärätön harhailu metsässä tai kehoa huoltavat pehmeät lajit. Tärkeätä on hyvinvointini kannalta se, että yhteys omaan kehoon säilyy.

Voin kokonaisuutena hyvin silloin, kun elämä tuntuu olevan jotakuinkin balanssissa. Paradoksi syntyy siitä, että yrityksistä huolimatta elämää ei koskaan voi hallita. Pelkkä illuusio siis riittää.

Voin hyvin myös silloin, kun tunnen olevani turvassa. Tällainen turva voi olla taloudellista turvaa tai sitä, että tietää voivansa mennä ulos ovesta ja liikuskella turvallisesti omassa asuinympäristössään. Tunnen myös olevani turvassa toisen ihmisen iholla – lähellä ja kannateltuna.

Kaikista parhaiten voin kuitenkin silloin, kun tunnen itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi. Silloin, kun saan olla kosketuksessa toiseen ihmiseen ja maistaa palan ikuisuutta hänen lähellään. Sellaisissa hetkissä, kun aika tuntuu pysähtyvän. Silloin, kun voi olla hetken täydellisen onnellinen.

Mielestäni jaettu hyvinvointi on parasta hyvinvointia. Silloin hyvinvointi näyttäytyy sen parhaimmassa ja jalostetuimmassa muodossaan. Syvässä yhteydessä toiseen ihmiseen. Aitona, rehellisenä ja ainutlaatuisena. Tällaiset hetket antavat elämälle merkityksellisyyttä ja syvyyttä. Sellaisilla hetkillä käy mielessä – voiko oikeastaan toivoa enempää?