Saatan olla väärässä
Kaupallinen yhteistyö: Adlibris
Tässä kirjassa on jotain ihmeellisen ihanaa. Sen sanoma on yhtä aikaa toiveikas ja surumielinen. Onhan eräällä tavalla kysymys myös kirjoittajan elämän viimeisistä hetkistä. Se viisaus, jonka hän on vuosien varrella kerännyt, on koottu tämän kirjan kansien väliin.
Björn Natthiko Lindebladin kirja ”Saatan olla väärässä” on omaelämänkerrallinen teos, jossa Björn kertoo lähes kaksi vuosikymmentä kestäneestä elämästään munkkiluostarissa. On omalla tavallaan vaikeaa ymmärtää, miksi joku vaihtaisi länsimaisen menestyksensä liike-elämässä täydelliseen askeesiin metsämunkkina. Ehkä juuri se tekee tästä kirjasta niin mielenkiintoisen.
Kirja kertoo Björnin matkasta Natthikoksi – joka tarkoittaa ”se, jonka viisaus kasvaa”. Se kertoo myös luostarielämän jälkeisestä paluusta takaisin tavalliseen arkeen, sekä sitä seuranneesta syvästä masennuksesta.
Saatan olla väärässä nousi Ruotsin myydyimmäksi tietokirjaksi vuonna 2020. Tavallinen tietokirja tämä ei kuitenkaan ole. Sen sanoma ei ole uskonnollinen, eikä se sisällä suoranaisia elämänohjeita. Sen sijaan se sisältää nöyryyttä, inhimillisyyttä, lempeyttä sekä hyväksyntää, joka tarttuu – ainakin toivottavasti – myös lukijaan lukuprosessin aikana.
Mielestäni parhaat kirjat ovat sellaisia, joiden anti jää mielen päälle pyörimään vielä päiviä lukemisen jälkeen. Kun sanomaa pitää pohtia ja makustella. Miettiä sitä, mitä tuli luettua ja mikä erityisesti jäi resonoimaan. Tämä on sellainen kirja.
Tarinat ovat lyhyitä, ymmärrettäviä ja selkeitä. Jos malttaa, kirjaa voi lukea pienissä paloissa. Mukaan mahtuu myös huumoria ja itseironiaakin. Länsimaisen ihmisen asettuminen metsämunkin elämään ei aina ole onnistunut kommelluksitta.
Ehkä parasta tässä kirjassa on se, että se ei ole hyvän elämän opas. Kyse on pikemminkin nöyrästä ja kiitollisesta eletyn elämän kuvauksesta, sekä hyväksyvästä ja lempeästä asenteesta elämään sen viimeisillä metreillä. Inhimillisyys näkyy myöskin kirjan sanomassa silloin, kun kuvataan kirjoittajan paluuta luostarielämän jälkeiseen tavalliseen arkeen ja samalla vajoamisesta syvään masennukseen. Myös henkinen opettaja voi olla haavoittuva.
Tärkein asia, jonka opin seitsemäntoista vuotta kestäneen, täysipäiväisen henkisen harjoittelun aikana, on se, että en enää usko kaikkea, mitä ajattelen. Se on minun supervoimani.
Ei oikeastaan tee mieli siteerata tätä kirjaa tarkemmin. Sanon vain: tämä kirja todella kannattaa lukea. Se jätti jälkeensä tunteen, joka tulee usein myös onnistuneen terapeuttisen keskustelun seurauksena. Mieli jää täyteen hyviä ajatuksia ja kiire vaihtuu tyyneyteen ja rauhaan. Voi nimittäin olla, että olemme omien ajatuksiemme kanssa todellakin väärässä? Kannattaa ainakin joskus kyseenalaistaa.