Siunauksia valepuvussa

Nykyisessä työpaikassani on vielä olemassa vanha perinne: aamunavaukset. Kerran viikossa kouluaamu alkaa musiikilla ja ajatelmilla – tokkopa noita teinit kovinkaan tarkkaan kuuntelevat, mutta on omalla tavallaan mukavaa, että tällainen tapa on vielä hengissä. Käytin tänä vuonna oman puheenvuoroni kertomalla lapsille, mitä ovat siunaukset jotka tulevat toisinaan valepuvuissa.

Vanha kiinalainen kansantarina kertoo erittäin viisaasta miehestä, joka asuu aikuisen poikansa kanssa pienessä kylässä. Hänellä on hyvin puhelias naapuri.

Viisas mies viljelee poikansa kanssa pienellä maatilalla riisiä. Heillä on apunaan työhevonen. Yhtenä päivänä hevonen karkaa aitauksestaan ja juoksee metsään. Puhelias naapuri työntää päänsä aidan yli ja taivastelee: Voi sentään! Eilen sinulla oli hevonen, mutta nyt ei ole. Miten pystyt nyt hoitamaan viljelyksiäsi ilman ainoaa työeläintäsi? Olipa sinulla huono onni.

Viisas talonpoika vastaa hänelle: Ehkä on, ehkä ei.

Muutaman päivän kuluttua hevonen palaa metsästä omia aikojaan. Sillä on mukanaan kaksi uutta toveria, kaksi villihevosta. Kaikki kolme astelevat iloisesti ja kuuliaisesti hakaan. Talonpoika telkeää aitauksen ja huomaa, että puhelias naapuri katselee taas heille päin ja toteaa: Jopas jotakin! Eilen sinulla ei ollut yhtään työeläintä, mutta nyt hevosia on kolme. Todellinen onnenpotku!

Viisas talonpoika toteaa tähän: Ehkä on, ehkä ei.

Jonkin ajan kuluttua villihevosilla pitää alkaa ratsastaa, jotta ne kesyyntyvät. Miehen poika tarttuu toimeen. Pian tämä kuitenkin putoaa hevosen selästä ja murtaa rytäkässä jalkansa. Puhelias naapuri ilmestyy taas paikalle: Voi ei! Sinun ainoa poikasi. Ainoa, joka auttaa sinua maatöissä. Nyt hän ei pysty mihinkään, kun hänen jalkansa on poikki. Olipa sinulla huono onni!

Viisas talonpoika vastasi tähän: Ehkä on, ehkä ei.

Vähän ajan kuluttua keisarillisen armeijan viirit ilmestyvät kukkuloiden laelle ja lähtevät laskeutumaan kohti kylää. Mongolian vastaisella rajalla on puhjennut selkkauksia, ja kaikki taistelukelpoisessa iässä olevat miehet värvätään armeijaan. Paitsi vanhan talonpojan poika. Hän saa jäädä kotiin, koska hänen jalkansa on murtunut. Taas puhelias naapuri ilmestyy kertomaan mielipiteensä: Ajatella! Kaikki muut menettivät poikansa, ja monet heistä eivät enää koskaan palaa kotiin. Mutta sinä sait pitää poikasi. Olipa sinulla onnea!

Viisas talonpoika vastasi taasen: Ehkä on, ehkä ei…

Yllä oleva tarina kertoo siitä, miten useimmat tapahtumat itsessään eivät ole hyviä tai huonoja. Monissa tapahtumissa on sekä hyviä, että huonoja puolia. Emme voi valita kaikkia niitä asioita joita meille tapahtuu, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten niihin haluamme suhtautua.

Mutta mikä sitten on siunaus valepuvussa? Se tarkoittaa vastoinkäymistä, joka myöhemmin osoittautuu siunaukseksi. Se on jokin sellainen tapahtuma, joka hetkellisesti aiheuttaa pettymyksen, mutta myöhemmin saattaa osoittautua oikein hyväksi asiaksi. Se on sitä kun ei saavuta tavoittelemaansa asiaa. Se on myös sitä kun matto tempaistaan jalkojen alta ja joutuu hetkeksi tyhjän päälle. Se on saamatta jääneitä työpaikkoja, kaatuneita parisuhteita, mönkään menneitä urheilullisia tavoitteita ja menetettyjä mahdollisuuksia. Pettymyksen murskaavalla hetkellä tällaisissa tapahtumissa ei näyttäydy mitään hyvää. Myöhemmin sen sijaan saattaa tulla tunne siitä, että oli oikeastaan onni, ettei alkuperäinen asia mennyt niin kuin oli sen toivonut. Joidenkin asioiden on hyvä päättyä aikaisemmin kuin myöhemmin.

Silloin kun elämässä sulkeutuu ovi, jää liian usein huomaamatta monta sellaista ovea, jotka ovat vielä auki. Jos jää liian pitkäksi aikaa tuijottamaan sitä ovea joka sulkeutui, ei näe niitä kaikkia mahdollisuuksia, jotka ovat vielä käyttämättä.

Selviytymisen näkökulmasta omaan toipumiseen vaikuttaa paljon se, pystyykö näkemään hankalassa tilanteessa jotakin positiivista. Ymmärrän, että pettymyksen murskaavalla hetkellä se voi olla todella vaikeaa tai jopa täydellisen mahdotonta. Kaikki vastoinkäymiset eivät toki ole siunauksia – millään mittarilla mitattuna. On myös niitä, jotka lähes murskaavat ihmisen ja puristavat psyyken todella ahtaalle. Mutta jos on mahdollista tarkastella vastoinkäymistä pienen etäisyyden takaa voi alkaa nähdä siinä uusia mahdollisuuksia, avoimia ovia tai reittejä joita kulkea. Rohkeus, kreatiivisuus ja avoin mieli vievät selviytyjää eteenpäin.

Vastoinkäyminen voi siis olla uuden hyvän alku, jos antaa sille mahdollisuuden. Vastoinkäyminen voi myös saada sinut tekemään työtä entistä päättäväisemmin juuri sen eteen, mitä tulenpalavasti tavoittelet. Ja samalla kun sanon sen ääneen, ymmärrän myös miten vaikeaa on kääntää omaa ajattelua tähän suuntaan. Selviytymiseen kuuluva posttraumaattinen kasvu vie kuitenkin eteenpäin ihmisyyden polulla. Se antaa kokemusta, näkemystä ja syventää itsetuntemusta. Olennaista ei ole se, kuinka monta kertaa kaadut, vaan se, kuinka monta kertaa nouset takaisin ylös. Onnekkaita ovat ne, jotka pystyvät toteamaan pettymyksestä jälkikäteen: ”se oli vain siunaus valepuvussa”.