Joko SYKE on korkealla?

The Variety Show

Huomasitko, mitä hienoa perjantaina tapahtui? Rakastetun Syke-draamasarjan kauan odotetut 5. kauden uudet jaksot alkoivat!

Sykkeen neljä ensimmäistä kautta nähtiin Ylellä, mutta katsojien suureksi yllätykseksi sarjan teko lopetettiin yllättäen. Syyksi Yleltä kerrottiin aiemmin suunniteltu kierto sarjojen teossa, mutta ainakin minulle jäi fiilis Ylen draamasarjojen alasajosta, joka viime vuosina on nostanut päätään monta kertaa.

Sarjaa tuottava Yellow Film & TV onnistui kuitenkin myymään sarjan jatkon Nelonen Medialle. Tarkemmaksi esityspaikaksi valikoitui Ruutu-suoratoistopalvelu. Tämän vaihdon myötä jaksot muuttuivat puolet lyhyemmiksi, mutta niitä julkaistaan kerran viikossa kaksi kerrallaan. Viidennen kauden kahta ensimmäistä jaksoa lukuunottamatta Sykkeen uudet jaksot ovat maksumuurin takana eli Ruutu+:ssa.

Jatkossa on luvassa useampi tuotantokausi Sykettä, ja mukana ovat kaikki sarjan aiemmilta kausilta tutut päänäyttelijät. Joukkoon liittyy uusissa jaksoissa myös monta uutta hahmoa, joten draamaa riittää varmasti jatkossakin.

Ruudun mainostaessa uusia Syke-jaksoja Yle on myös muistuttanut somessa, että heidän hallinnoimat sarjan neljä ensimmäistä kautta ovat ikuisesti katsottavissa Yle Areenassa.

Näin televisiobloggaajan näkökulmasta on ollut äärimmäisen mielenkiintoista seurata Sykkeen lopetusta ja henkiinherättämistä, sillä ensimmäistä kertaa Suomessakin on nähty maailmalta tuttua kehitystä sarjojen elossa eri firmojen ja alustojen välillä.

 

Syke

Ruutu

(+ Yle Areena!)

 

 

 

 

 

Kuva: Ruutu, Tommi Hynynen/Ruutu.

Kommentoi