Ladataan...
The Variety Show

Kirjoitin aikaisemmin suomalaisista musiikkisuosikeista, joiden urat ovat saaneet alkunsa erilaisissa TV:n kykyjenetsintäkilpailuissa. Tarkoitukseni oli jatkaa tarinoimalla vastaavista amerikkalaisista suosikeista, mutta tajusin, että on oikeampaa puhua suoraan American Idol -sarjan suosikeistani. Pitäydyn edellisen postauksen teemassa kuitenkin sen verran, että listaan AI-suosikeitani, joilla on ollut jotain oikeaa uraviritelmää televisio-ohjelman loppumisenkin jälkeen. Valitettavan usein kymmenet miljoonat puhelin-ja tekstiviestiäänet eivät kuitenkaan välity ihka oikeiden albumien ostokerroiksi. Jotkut näistä artisteista ovat jääneetkin harmittavan lähelle todellista läpimurtoa, mutta osa heistä on onnistunut lunastamaan kaikki odotukset. (Listaus on kronologisessa järjestyksessä AI-kausittain; itse aloitin seuraamisen kaudesta 4)

Kelly Clarkson: People Like Us

http://www.youtube.com/watch?v=1GSX1lG-DUY

Alkuperäinen American Idol on kuulunut suosikkeihini jo Breakaway-hitin ajoista, ja kävin katsomassa Kellyn keikan Helsingin jäähallissa vuonna 2008. Noihin aikoihin Kelly oli vaikeuksissa levy-yhtiönsä kanssa halutessaan rokimpaa juttua, mutta nykyään Kellyllä tuntuu olevan asiat paremmin kuin hyvin. Hän meni juuri naimisiin, ja vauvakin on tulossa!

Carrie Underwood: Before He Cheats

http://www.youtube.com/watch?v=WaSy8yy-mr8

Carrien laulutaidot ovat mielettömästä ja YouTubesta voikin katsoa Carrien parhaita AI-hetkiä. Carrie on onnistunut luomaan itselleen erittäin menestyksekkään country-uran, ja laulamisen lisäksi hän on kunnostautunut juontamalla Brad Paisleyn kanssa CMA-palkintogaalaa useampana vuotena.

Daughtry: It's Not Over

http://www.youtube.com/watch?v=UQ92eyxnxmQ

Rockuskottava Chris Daughtry laittoi nelossijansa jälkeen pystyyn bändin, joka on menestyksessään vieraillut myös Suomessa. NRJ:n vierailusta on jäänyt mieleen juontaja Tuija Pehkosen totaalinen hurahtaminen Chris Daughtryyn, ja Tuija saikin Chrisin äänittämään useita inserttejä, joissa hän kehottaa kuulijoita kuuntelemaan 'Mrs. Daughtryn' show'ta!

Kellie Pickler: Didn't You Know How Much I Loved You

http://www.youtube.com/watch?v=1FSNFK1e5A4

AI:n vakioihin kuuluu girl next door -tyyliset country-tähdiksi havittelevat nätit blondit, joihin myös herttainen Kellie kuuluu. Hänen blondiudestaan revittiin AI:n aikana paljon huumoria, mutta Kellyn onnistui kääntää julkisuus uraksi.

Jordin Sparks: Battlefield

http://www.youtube.com/watch?v=suPlYwJ3YvM

Jordinin ura on vaihdellut, mutta julkisuutta Jordin on saanut myös elokuvissa.

David Cook: The Last Goodbye

http://www.youtube.com/watch?v=F4VyubKgRG8

Minua ikuisesti jää harmittamaan, etten mennyt katsomaan Davidin keikkaa Jenkeissä vaihdossa ollessani. Davidin parhaita hetkiä AI:ssa oli rauhallisen melankolinen versio Mariah Careyn "Always Be My Baby".

Adam Lambert: If I Had You

http://www.youtube.com/watch?v=wmXQFwlD7vk

Minulta jäi välistä tämä kausi ja Adamin hehkutetut esitykset, mutta Adamin kokonaisvaltaista tyyliä ei voi olla ihailematta. Glee tuntuu sopivan Adamille kuin nenä päähän.

Haley Reinhart: Oh My!

Yhdeksi suurimmista vääryyksistä AI-historiassa sanotaan Haleyn sijoittumista vain kolmanneksi. Haleyn debyyttialbumi vaikutti todella lupaavalta, mutta hiljaiselta on vaikuttanut sen jälkeen.

Colton Dixon: You Are

Ihanan emo-henkinen rokkari Colton ihastutti AI:n edellisellä kaudella, ja debyyttialbumi on todella hyvänkuuloista tavaraa. Suuret markkinat mutta pienen massavetovoiman ja katu-uskottavuuden takaa valittu genre, eli tässä tapauksessa gospel.

Phillip Phillips: Home

Tämä viimeinen AI-suosikki on poikkeuksellisesti jo AI:ssa esitelty "Home". Harvinaiseksi tämän biisin tekee sekä se, että tämä on harvinaisen hyvä voittajabiisiksi tehty kappale, että sen hyvä pärjääminen listoilla ohjelman jälkeenkin.

Keväällä loppuneelta uusimmalta kaudelta en tähän nyt laita mitään, sillä kauden loppumisesta on niin vähän aikaa, ettei artistit ole vielä ehtineet tehdä juuri mitään. Varsinkin kahden parhaimman (Candice ja Kree) urilta voi odottaa paljon!

 

Ladataan...
The Variety Show

http://www.youtube.com/watch?v=WTO10Xgl0eM

Bunheads on Amy Sherman-Palladinon (Gilmore Girls) uusin sarja, joka ikävä kyllä jäi yhden vajaan kauden mittaiseksi. Bunheads nimensä mukaisesti kuvaa tanssikoulun arkea, jossa Sherman-Palladinon tapaan piisaa omalaatuisia hahmoja, nokkelia sutkautuksia ja enemmän populaarikulttuuriviittauksia kuin laki sallii! Sarjassa on myös mahtavia koreografioituja tanssikohtauksia, joiden musiikkina mm. Björkiä. Tässä kohtauksessa yksi pääosanesittäjistä, Sasha, tanssii vanhan klassikon "Istanbul (Not Constantinople)" tahtiin.

Ladataan...
The Variety Show

Kuva: HBO

Tammikuussa HBO:lla alkaa uusi sarja Looking. Sarjan pääosassa on Gleestä tuttu Jonathan Groff, ja hänen hahmonsa on yksi homoista kaveruksista, jotka elävät elämäänsä nykyajan San Fransiscossa.

http://www.youtube.com/watch?v=kawZGuGHDWo

Pienen tutustumisen perusteella sarja näyttää oikein mielenkiintoiselta. Sarjasta puuttuu kokonaan se shokeeraava huomionhakuisuus, mikä leimasi esimerkiksi Queer As Folk -sarjaa ja The L Word -sarjan mainoskampanjoita. Tämän dramedyksi (drama comedy) nimetyn ohjelman keskiössä näyttäisi olevan ihmissuhteet, niiden ongelmallisuus ja itsensä etsiminen; uusi twisti tulee päähenkilöiden homoudesta. Vaikka sarjaa on jo kahden lyhyen trailerin perusteella ehditty kritisoidakin, on vastaanotto jo ennen sarjan alkua ylivoimaisesti positiivinen.

http://www.youtube.com/watch?v=wnGwmP8qg2c

Itse aion näiden lyhyiden mutta mielenkiintoisten trailereiden perusteella katsastaa ainakin sarjan ensimmäisen jakson, joka ilmestyy 19. tammikuuta. Sarjasta on luvassa ainakin tuo kahdeksanjaksoinen ensimmäinen kausi.

 

Pages