Elämä tuntuu p*skalta just nyt

Kenelle mä valehtelen. Noh ollaan nyt rehellisiä, kerrankin. En mä ajatellut näitä juttuja koskaan jakaa someen, mutta on vaan niin myrskyisä olo. On pakko. Miksi? Koska elämä epävakaan isän varjossa on kuluttanut mua nää vuodet enemmän kuin koskaan. Sen ailahteleva tunne-elämä on muka aina mun syytä. Mä olen aina se, joka pilaa kaiken. Mä olen aina se joka on tiellä. Mä olen turhake, saamaton, kiittämätön p*skiainen, huora, riippakivi ja mitä näitä nyt on. Mä en koskaan saa mun elämässä muka mitään aikaiseksi…

En tiedä kuinka paljon uskallan tätä omaa elämää avata. Pelottaa kirjoittaa näitä tänne. Suurin syy mun pahaan oloon ja ahdistukseen on mun isä. Sen viha mua kohtaan.Kyllä mä sen olen monta kertaa sen silmistä nähnyt kajastavan. Arvaatteko kuinka paljon se sattuu? Ei tämä helppoa ole ollut. Toisena päivänä se jaksaa yrittää ja esittää. Toisena päivänä se on aivan pohjalla ja uhkaa tappaa kaikki sen tiellä olevat, eli mut.

Kun mun vanhemmat hankkivat mulle koiran mä ajattelin, että kaikki muuttuu. Mun isäkin luuli niin. Se joutui kuitenkin pettymään. Mun koira murisee sille kokoajan ja pelkää sitä. Ne ei tule juurikaan toimeen. Kun mä sain työpaikan ja muutin hetkeksi muualle asumaan, se hihkui ilosta. Kun mä sitten palasin kotiin, kun töissä asiat eivät sujuneet suunnitelmien mukaan – raivoaminen jatkui. Tää on todella sietämätöntä. Itkettää, mutta yritän vaan purrahammasta ja olla hiljaa. Pitää kaiken tän pahan olon jotenkin kurissa.

Mä en voi puhua näistä terepeuteille tms. Koska kaikki maksaa paljon rahaa, eikä mulla nyt sitä ole. Toisekseen en tahdo saada mitään typeriä merkintöjä mun tietoihin. #yhteiskunta Mun pahalle ololle on olemassa nimi – isä. En mä olis masentunut, jos mun lähipiiri tukis mun unelmia ja ymmärtäis erilaisuutta. Mutta kun ei. Joo ulospäin kaikki näyttää varmaan h*lvetin upeelta. Mutta ei tää meidän elämä sellasta oo. Ei, niin kauan kuin isä vihaa itseään ja mua.

perhe ystavat-ja-perhe oma-elama opiskelu
Kommentit (1)
  1. Voimia! Isälläsi on selvästi pahoja ongelmia itsensä kanssa, mutta ne ei tietty todellakaan ole sun vika eikä niiden pitäisi heijastua suhun (vaikka vanhemmat valitettavasti joskus heijastaa omaa itseinhoaan tai persoonallisuushäiriöitään lapsiinsa). Toivottavasti pääset pian taas töihin ja oman elämän alkuun. On rankkaa jos kotoa tai mistään ei tunnu heruvan tukea, mutta kirjoittaminenkin auttaa vähän ja koira ystävänä toivottavasti myös. Ja hyvä muistaa sekin että kaikenlaisten vanhempien lapsista voi tulla yllättävän täyspäisiä ja onnellisia ihmisiä… kunhan tajuaa, että itse on onneksi erilainen ja hyvä niin. Tsemppiä <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *