Tänään heräsin seitsemän kieppeissä miehen lähtiessä töihin ja luin vähän aikaa kirjaa nimeltä Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus. Kirja on ihan mukavaa kevyttä luettavaa, mutta edellisöinen jalkapallopelin tuijottelu alkoi väsyttää ja päätin jatkaa unia ja heräsin vasta lähempänä kymmentä. Tuolloin oli jo niin lämmintä, että oli aika nauttia kevään ensimmäinen aamupala ulkona, ihanaa. Kellään ei onneksi ole vielä ruohokaan niin pitkää, että olisi tarvinnut kuunnella jonkun ruohonleikkuria, yleensä vähintäänkin yksi sellainen säestää ulkona syömistä.

Päivän ohjelmassa oli lasten passien uusinta ja se kävi kyllä äärettömän näppärästi, kyllä tekniikka on sitten välillä kivaa. Fillarilla lähimpään (ja taitaapi olla ainoakin) kuvaamoon ja passikuvat klik, klik päätyivät suoraa poliisin hoteisiin. Takaisin kotiin, sähköiset anomukset, joihin ei tarvinnut täyttää juuri mitään, poliisi tiesi kaikkien tiedot, senkun ruksitteli lapsille passit. Sitten maksu ja vielä miehen hyväksyntä pankkitunnareilla ja taas pyörän päälle ja lupatoimistoon (joka valitettavasti on lopetusuhan alla), siellä sormenjäljet ja allekirjoitukset ja passit tulevat R-kikkarille. Vähänkö hienoa. Vaikein rasti oli allekirjoitukset. Nykylapset eivät opettele enää kaunoa ja nykynuoren ei koskaan tarvitse allekirjoittaa mitään kynällä minnekään. Nuorempi väänsi nimeään pariin otteeseen ja senkin jälkeen virkailija kysyi, että haluaako ottaa vielä kolmannen yrityksen, mutta onneksi juniorilla oli kiire kaverille.

Tänään ajattelin pahuuttani tarkistaa ojan, mistä löysin taannoin sen varjoliljan sipulin ja kas kummaa, siellähän kasvoi toinen samanmoinen, pikkuisen pienempi vain. Pikkuinen pääsi kaverinsa viereen, tätä menoahan ne lisääntyvät ihan mukavasti ja vallan ilmaiseksi 🙂 Toisaalta sitten taas muistin kaipailla viime kesänä ostamaani syysvuokkoa, enkä löytänyt niin minkäännäköisiä kasvun merkkejä. Jokohan niitä pitäisi olla? Pari esikkoa on myös kadonnut talven mukana enkä ole löytänyt myöskään korallikeijunkukkia. Sen verran vinhasti vaihtelen kasvien paikkoja, etten ole varma, mistä näitä pitäisi etsiä, mutta jostain niiden olisi varmaan jo pitänyt esiin nousta. Aiemmin jo kerroinkin, että pikkutalvio on kärsinyt talvesta todella pahasti ja monin paikoin palelluttanut kaikki ikivihreät lehtensä. Käytinkin tilaisuutta hyväksi ja kitkin niitä vallan pois, etanaongelman kanssa ei maanpeittokasveja varmaan kauheasti kannata käyttää. Saa nähdä, toipuvatko jäljelle jätetyt.

PS Kiitos kaunis eilisistä sydämistä !!!

Kevätkaihonkukka (yllä)

Angervopensaat alkavat vihertää

Nämä hauskat tapit ovat kalliokieloja

Kotkansiipisaniainen

Kurjenmiekat alkavat olla jo korkeita

Krookuksia

Valkoinen pikkusydän on alkanut leviämään mukavasti, mutta ei tee tiheää kasvustoa kuten pinkki, vaan vaeltaa pois kukkapenkistä.

Kirjopikarililjojen nuppuja