Stressistä (+kylvösuunnitelma)

Olen mestari stressaamaan ihan kaikista asioista, häviän vain piirun verran omalle äidilleni. Viime yönä jännitin esikoisen ensimmäistä lehdenjakoyötä ja kun en saanut nukuttua, pohdin lisäksi vielä työasioitakin.

Työpaikan Moodmetric-joululahjasormuksen avulla olen tutkaillut stressitasojani ja oppinut monta asiaa. Innostus ja ahdistus vaativat molemmat palautumista ja toistaiseksi parasta palautumista kunnollisen unen lisäksi tarjoaa lukeminen, tv:n katselu ja tämä kirjoittaminenkin. Liikkuessa suuri sormus on vähän hankala ja ulkona kylmä kutistaa sormia niin, että mittaus tahtoo katketa, mutta ulkoilu ja kevyt liikunta varmastikin palauttavat myös. Raskas liikunta yhdistettynä stressiin tai kovaan työn imuun taas ei ole hyvä yhdistelmä.

Kun innostuin inventoimaan siemenvarastoja ja maalaamaan puutarhan sitä ja tätä -säilytyslaatikon lasikanteen oman taideteoksen, niin homma meni innostuksen puolelle. Nyt on pussukat kuitenkin ojossa ja kevään kylvösuunnitelmat selvät. Esikasvatukseen lähtee vihanneksista kahta kirsikkatomaattia, yhtä kurkkua ja paprikaa. Kukista zinnioita ja laventelia ja suorakylvönä yksivuotista unikkoa ja kaksivuotista sormustinkukkaa, joiden nimiä ei harmittavasti ole suomennettu Impectan siemenpusseihin, Enkel Vallmo ’Hungarian Blue’ ja Fingerborgsblomma ’Dalmatia’.

Aika maltilliset suunnitelmat tässä vaiheessa, usein ne tahtovat hiukan karata käsistä kevään edetessä, mutta koitan tänä vuonna jarrutella. Kuvien kauniit mustavalkoiset ja ruskeat siemenet on taannoin omista pavuista kerättyjä. Lajikkeita en enää muista.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *