Elämää Teinilandiassa: case KOTITYÖT

Kun oikein typistää oman elämänsä pieneen kuplaan, tänne neljän seinän sisälle, niiden First World Problemsien ympärille, joihin omassa pikku arjessaan toistuvasti törmää, yhdet suurimmista maailman kriiseistä syntyvät yhä uudestaan… TADAAA… KOTITÖISTÄ!!

Ja ehei, ei meidän vanhempien toimesta – ehkä me olemme jo turhan vanhoja sieluja taistelemaan keskenämme niistä – mutta meidän rakkaiden lastemme toimesta! He kykenevät synnyttämään keskenään niin suuret sodat kotitöiden jakautumiseen ja ylipäänsä niiden suorittamiseen liittyen, että toisinaan ratkaisun työkaluiksi vaaditaan Suomen perustuslain ja oikeusjärjestelmän kaltaisten opusten kaivamista hyllyn perukoilta.

Välihuomautuksena, että meillä on siis kolme lasta, joista kaksi ovat jo sen ikäisiä, että suoriutuvat samoista kotitöistä kuin me vanhemmatkin, yksi ei vielä ja hänellä onkin oma kotityövastuunsa, siitä myöhemmin.

Vuosien ajan kuunneltuani näitä ikuisia kiistoja kotitöihin liittyen, meni hermosto huonoon kuntoon. Olen koonnut suosituimmat meillä esitetyt argumentit ja Elämän koulun oppitunnit tähän:

  1. ”Miksi KUKAAN täällä ei tee niin paljon kuin juuri MINÄ joudun tekemään?” (Näin opit uhriutumaan teatraalisesti, osa 4)
  2. ”Miksi tuo sai 10€ kaupungille mukaan, vaikka tyhjensi vaan kaksi koneellista pyykkiä viime viikolla, kun minä tyhjensin kolme koneellista ja sain vaan 10€?” (Opi käytännön matematiikkaa ja suhteellisuusteoriaa, osa 34)
  3. ”Saat lainata mun housuja, jos teet munkin kotityön X?” (Neuvottelutaitojen alkeet, osa 12)
  4. ”Kukaan muu ei koskaan joudu tekemään kotonaan  m i t ä ä n !! Miksi meillä aina joutuu?!” (Maailmankaikkeuden historian ja sen nykytilan hahmotuksen kurssi, osa 72)
  5. ”Ei TUOTA kyllä lasketa kotityöksi, tämä lasketaan, mitä MINÄ teen!” (Tarkkaile ympäristöäsi ja puutu siihen aktiivisesti -kurssi edistyneille, osa 11)

Eikä siinä mitään. Helpommallahan sitä pääsisi näin vanhempanakin, kun antaisi vain olla, ei vaatisi, eikä patistaisi tekemään koskaan mitään. Mutta sepä ei nyt tulekaan kyseeseen, koska meitä asustaa ja touhuaa tässä perheessä viisi, ja saman aikaisesti näiden kahden teinin hennot, mutta vahvasti vaativat kädet ojentautuvat toistuvasti vanhempien lompakon suuntaan erinäisissä tarpeissa: uimahallireissu kaveriporukalla, eväsretki ystävien kesken, Mäkkäri-lounas kauppakeskuksessa, kesän eka (+ toka, kolmas, neljäs, viides…) jäätelö, leffareissu, huvipuistotapahtuma, ”ihanat just sellaiset housut, joita oon aina halunnut!!!!”, koulun munkkitarjoilu, kavereiden joululahjat, ystävänpäiväkortit jne. jne. jne. Lista on loputon.

Ja kun annat vähän rahaa toiselle, pitää antaa myös toiselle, ja kohta myös tuolle kolmannelle, pahnanpohjimmaiselle. Ja aina pitää tehokkaasti muistaa, kumpi sai rahaa viimeksi, kuinka paljon hän sai ja millä kotityöpanostuksella, vaiko saiko ihan muuten vain (kuten toisinaan toki saavat). Mutta mites, kun käykin niin, että et hetkessä X muistanutkaan vaatia tuohon ojentamaasi rahaan tuolta toiselta kotityötä, mutta vaadit kyllä hetkessä Y tuolta toiselta? Ja tämäkin emämoka vain, koska tapahtumien välissä oli 2kk, jonka lapset kyllä muistavat, mutta sinä vanhempana… no… olet keski-ikäistyvä ihminen, jolla on muutakin pohdittavaa kuin tänä ja tuona päivänä tehdyt kotityöt, niiden suhteuttaminen toisiinsa ja rahavirran ylöskirjaaminen.

Selvistä selvin homma, joku selkeys tähän piti saada, jo ihan teinien keskinäisen oikeudenmukaisuuden nimissäkin.

Koska olen aina – näköjään äitinäkin – ihminen, joka ei jaksa kovin montaa aikaa kärvistellä toimimattomien prosessien parissa, kehittämättä ratkaisukeinoa ja tehostamatta toimintaa, olen tähän kotityö-ongelmaankin pyrkinyt kehittelemään jos minkäkinlaisia ratkaisuja vuosien varrella. Jotkut niistä ovat toimineet hyvin pari päivää, osa sikahuonosti viikon, ja osaa ei kehtaa edes esitellä, ettei maine mene.

Mutta! Loppukesästä sitten syttyi idealamppu, jonka seurauksena syntyi sellainen prosessikaavio kotitöiden suorittamiseen

  • jota on helppo tulkita
  • joka on oikeudenmukainen kullekin lapselle
  • joka ei jätä keskinäistä (tai vanhempien tahoista) tulkinnan varaa
  • joka mahdollistaa teinin omaan tulotasoon vaikuttamisen
  • eikä vaadi ulkopuolista patistamista.

Tämä prosessikaavio syntyi jälleen yhden kotityökiistan seurauksena, auton repsikan paikalla istuessani, ja sen ensimmäinen prototyyppi taidettiin piirtää hanskalokerosta löytyneeseen käsipaperiin.

Nykyään jääkaapin oveen ilmestyy joka kuukausi tällainen tyhjä kotityölista. Molemmille teineille on siinä oma kotityösarakkeensa (lasten nimet lukevat noiden sydänten alla). Vasemmassa sarakkeessa näkyy ansaintalogiikan kehitys euroina ja oikealla on luettelo kotitöistä, jotka luetaan kertasuoritteisiksi kotitöiksi. Toki tähän voidaan tarvittaessa lisätä listan ulkopuolisia työkokonaisuuksia, kuten viime kuussa tapahtunut puolukkaämpärillisen perkaus yhdessä äidin kanssa. Homma vei aikaa noin kahden peruskotityön verran, joten siitä sai luvan merkitä kaksi kotityötä.

Kummankin teinin sarakkeessa on yhteensä 20 tyhjää viivaa, joille tehdyt kotityöt kirjataan. Ja oikealla näkyy se aikamääre (1.vko, 2.vko, 3.vko jne.), jonka aikana kyseisen lokeron työt on tarkoitus suorittaa. Kotitöitä on viisi kullekin viikolle eli keskimäärin pari päivää viikosta on mahdollisuus olla tekemättä mitään. Kunkin kotityön voi valita aina sen mukaisesti, mitä kulloinkin on ”tarjolla” eli mille on tarvetta. Taulukko toimii niin, että aina kotityön tehtyään, teini kirjoittaa sen viivalle ja viivat täytetään järjestyksessä, ylhäältä alaspäin. Kun kyseinen, euromääräinen lokero on täynnä, on ansainnut sen lokeron määrittelemän rahasumman. Eli kun ensimmäiset 5 kotityötä on tehty ja kirjattu, on ansainnut 5€/kk. Kun seuraavat 5 kotityötä tulevat tehdyksi ja kirjatuksi, on ansainnut 10€/kk jne. Jos kotitöitä olisi tehty yhdessä kuukaudessa esimerkiksi vain 8 kertaa, maksu olisi 5€/kk. Vain täyteen tehdyt lokerot oikeuttavat kyseiseen maksuun. Maksimissaan kk-raha voi olla 20€/teini.

Salaa olen ylpeä molemmista teineistä, jotka tämän (aikanaan täysin uuden) systeemin äärellä, osasivat heti suunnitella taktiikat omaksi edukseen: He keksivät, että aloittavat täyttämään taulukkoa A) alhaalta ylöspäin, jolloin 20€ on suoritettu heti, B) täyttävät kaikki tehdyt kotityöt vain 20€:n oikeuttavaan lokeroon tai C) suorittavat kaikki kotityöt raivokkaasti parissa päivässä tienaten näin maksimisumman kertakärsimyksellä. Aina kannattaa yrittää toki, pisteet siitä heille. Vaikka ammuinkin irvailutulkinnat ja kieroilun alas heti alkuunsa, tiedän jo nyt, että nuo kaksi, jos ketkä, tulevat pärjäämään elämässään.

Kun säännöt olivat selvät, homma lähti pyörimään. Ja mikä vanhemman näkökulmasta parasta; täysin itsenäisesti!

Tehdyt työt tuli tehtyä ja merkinnät niistä kirjautuivat listalle. Ensimmäinen kuukausi näytti jo, että tämä on toimiva systeemi. Vain muutaman kerran on pitänyt matkan varrella puuttua laaduntarkastuksellisista näkökulmista asioihin, kun aivan pokalla väittivät, että puhtaiden pyykkien viikkauksen yhteydessä kuopuksen alushousut kulkeutuivat ITSESTÄÄN äidin alushousulaatikkoon tai että HEILLÄ ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että isän kauan kadoksissa ollut t-paita löytyy äidin housupinon takaa. Olen myös vienyt heidät tutustumaan makuuhuoneessa uuteen ulottuvuuteen, jota kutsutaan sängyn aluseksi. Myös sen ulottuvuuden huomiointi sisältyy yläkerran lattioiden imurointiin, vaikkei suoraan silmille hyppääkään. Mutta erinomaista työnjälkeä ja sitoutumista muuten, täytyy kehua! Ja mikä loistavinta, enää teinit eivät joudu ihmettelemään, mitä sellaista toinen on muka tehnyt tienatakseen 10€, kun itse tienasi vain 5€. Siitähän se on nähtävissä, jääkaapin ovesta. Toimii siis myös tervehenkisenä kilpailuna toisiaan vastaan, koska eihän nyt kumpikaan halua palkkapäivänä saada 5€:a, kun kaveri vieressä nostaa 20€ 😉 Tämän systeemin myötä helpottui suuresti kaikenlaisten sillisalaattimenojen kontrollointi. ”Koulussa myydään tänään munkkia ja huomenna menen kavereiden kanssa eväsretkelle, annatko rahaa?” ”Käytä omia kk-rahojasi.”

Ja se, miten 7-vuotias nuorimmainen prosessiin liittyy, hänelläkin on oma työnsä. Hänen tehtävänsä on kiikuttaa roskapussit, kartongit ja kierrätyspaperiröykkiöt säännöllisesti ulkovaraston nurkasta isoille roskiksille. Hän suorittaa tehtäväänsä innokkaasti ja hyvin tunnollisesti myös. Hän tienaa sillä 5€/kk. Kahden kuukauden roskareissujen jälkeen, hän pääsi kesällä ostamaan omilla töillään tienatun LoL-pallon.

Meidän perheen kokemuksella voin suositella jonkinlaisen systeemin kehittämistä kotitöihin erityisesti silloin, kun perheenjäseniä on useampia. Jos joku nyt miettii samaa, mitä (uhriutumisen kurssin suorittanut) esikoisemme prosessin alussa: ”No just, mekö täällä tehdään aivan kaikki, eikö vanhempien enää tarvitse tehdä mitään!”, voin kertoa, että aivan kiitettävästi riittää hommaa huushollin jok´ikiselle jäsenelle silti, kuten 5-henkisessä perheessä usein riittää… (koti)työnteon makuun ollaan päästy vuosien varrella kaikki! 😉

Sujuvaa sunnuntaita ja aurinkoista alkavaa viikkoa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *