Intuitio – kompassini ja luottoystäväni!

Intuitio – tuo mystinen juttu, ”sisäinen sydämen ääni”, jota on hankala selittää kovin lyhyesti.

Toisinaan ihmisten kanssa jutellessa, on tullut puhetta intuitiosta, sen voimakkuudesta ja huomioimisesta kunkin ihmisen henkilökohtaisesti kokemana. Liittyen työhön, ihmissuhteisiin, tapahtumiin…, joissa on tehtävä päätöksiä ja tulkintoja suuntaan tai toiseen. Me ihmiset jakaudumme intuition(kin) osalta selvästi aika erilaisiin ihmistyyppeihin. Joillekin intuitio on täysin outo juttu. Tai he eivät ole sitä tarkemmin miettineet, eivätkä näin ollen koe tunnistavansa sitä itsessään. Usein tämän kaltaiset ihmiset alkavat perustella päätöksiään tai asioihin suhtautumistaan havaittaviin, järkiperäisiin syihin vedoten. Tämän kaltaisia ihmisiä yhdistää se, että he uskovat vain sen minkä omin silmin näkevät tai sen, mikä on järjellä helposti heille selitettävissä. Ja tämä on aivan okei. Uskon, että he tekevät elämässään paljon hyviä päätöksiä ja kun heidän on itselleenkin helppoa perustella päätös järjellä, heidän on todennäköisesti päätöksen kanssa  myös helppo elää.

Jotkut ihmiset taas selvästi tietävät, miltä intuition ”äänen” kuuleminen tuntuu, he myöntävät tunnistaneensa sen olemassa olon, mutta tosipaikan tullen eivät kuitenkaan luota siihen, jopa kieltävät sen viestin, ja alkavatkin käytännössä toimia vahvasti järkisyihin perustuen. Tällaisia ihmisiä olen tavannut elämässäni useita. Heille on tapahtunut asioita, jotka ovat lopulta päättyneet epäonnisesti, ja vasta sen jälkeen he ovat myöntäneet itselleenkin, että ”kyllä jotenkin tuli jo heti alussa sellainen tunne, ettei tässä ihmisessä / tilanteessa / tunnelmassa kaikki ole ok, mutta sitten kun ei oikein ollut näkyvää perustetta kieltäytyäkään, toimin silti”. Eli intuitio yritti varoitella, ohjata tai tukea, mutta sitten valinta tehtiin kuitenkin päinvastaiseen suuntaan. Ja kun toistaa samaa tapaa joka kerta, ei ehkä koskaan opikaan luottamaan intuitionsa ääneen.

Sitten on meitä intuitiokuiskaajia <3, joka itse myönnän auliisti olevani! Meille tämän tyypin edustajille intuitio on kuin 6. aisti. Se hälyttää helposti, mutta myös ohjaa voimakkaasti. Itse luotan intuitiooni joka ikinen kerta, jos se jotain yrittää viestittää, eikä se vielä kertaakaan ole ohjannut väärin. Intuitioni turvin olen välttänyt todella riskejä ihmissuhteita, valinnut onnistuneita työsuhteita, päätynyt paikkoihin, joihin en koskaan järjen johdattamana olisi päätynyt ja näiden myötä olen saanut elämääni juuri niitä asioita, joita olen sisälläni kaivannut, ymmärtämättä sitä arkitajunnan tasolla. Mitä enemmän intuition antamiin viesteihin reagoin, sitä vahvemmaksi se aisti on vuosien varrella muuttunut. Ja mitä vahvempi sen ääni on, sitä helpompi on kunnioittaa sen sanomaa. Olen joskus aiheuttanut kanssaihmisissä jopa voimakasta ärtymystä, koska olen hangannut vastaan vain siksi, että ”tää nyt vaan ei tunnu hyvältä!” Kun vahva intuitioni sanoo jotain, mulle on todella vaikeaa ohittaa ja kieltää sitä. Silloin tuntuu kuin sisällä kuohuisi, jos on pienikin riski siihen, että joudun tekemään vastoin ”sisäistä ääntäni”. Mutta samalla on myös vaikeaa perustella muille kantansa niin, että he vakuuttuisivat. Koska eiväthän he pääse mieleni sisään, eikä intuition viestiä aina ole helppo sanoilla selittää. Ymmärrän täysin, että muhun on hermostuttu. Eihän se, että jostakin nyt vain tuntuu vähän siltä, ettei tähän suuntaan kannattaisi mennä, ole kovin helposti sulatettava juttu. Varsinkaan, jos se toinen osapuoli on kovin järkiperusteinen ja luottaa siihen. Mutta, siitä huolimatta sanon aina ääneen intuitioni viestin, vaikka olisin perheessäni, ystäväpiirissäni, työtiimissäni ainoa, joka niin tuntee. Otan riskin siitä, että olen ärsyttävä. Koska luotan mieleni viestiin aina enemmän kuin siihen, mitä joku sanoo tai mikä ratkaisu äkkiseltään näyttää helpoimmalta valinnalta.

Tavatessani mieheni 15 vuotta sitten, en rakastunut ensisilmäyksellä, eikä hänkään. Hän oli minulle täysin neutraali persoona, mikään rakkaudellinen aisti ei värähdellyt suuntaan tai toiseen. Tai no, toki näin hänessä paljon hyvää, mutta myös paljon ärsyttäviä piirteitä. Niinhän meissä kaikissa on. Kuitenkin, kun lomamatkan – jolla siis tapasimme – jälkeen hyvästelimme Helsinki-Vantaan lentokentällä, tiesin jollain oudolla tavalla, että tästä ihmisestä kuulen vielä. Tämä ei jää vain tähän. Vaikka olimme viettäneet tiiviin viikon hänen ja hänen matkaseuransa kanssa, en kokenut ikävää. Sisälläni oli selittämätön rauha, koska tiesin, että vaikka asuimme eri kaupungeissa, kuulisin hänestä vielä. No, siihen meni sitten lopulta kokonainen vuosi ennen kuin niin kävi, että kuulin hänestä. Ja nyt sitten olemme olleet yhdessä noin 15 vuotta. Intuitiohan se silloin siellä lentokentällä huuteli.

Miltä intuitio sitten kuulostaa tai tuntuu meillä, joilla se on vahva aisti?

Jotkut kuvailevat sitä keholliseksi tuntemukseksi, esimerkiksi kämmenissä tai keskivartalossa tuntuu ”jotain”. Joku jopa kuulee äänien kautta ne ohjaavat viestit. Itselläni se ei ole niin konkreettista. Oma intuitioni ääni on puhtaasti mieleen ja myös sydämeen perustuvaa ja sitä kautta viestivää. Jos edessä on joku oikeasti tärkeä päätös, kuten työpaikan vaihto, rekrytoitavan ihmisen valinta, parisuhdeasiat, elämän suunnan etsiminen tms., mieli ja sydän alkavat ohjata kuin autopilotilla. Käytän aina reilusti aikaa siihen, että annan intuition ohjata päätöstä, vaikka se olisikin selvää jo alusta asti. Eli en yksinkertaisesti päätä koskaan mitään, ennen kuin olen saanut tarpeeksi vakuuttavan tuen ”sisäiseltä ääneltäni” eli vasta, kun molemmat – mieli ja sydän – ovat päätöksessä mukana. Ja kuten sanottu, intuitioni on aina tiennyt oikean suunnan, paljon ennen tietoista järkeäni. Myönnän myös, että isoissa päätöksissä yritän aina myös tietoisesti kieltää intuitioni äänen, koska haluan antaa itselleni mahdollisuuden ajatella asioita eri näkökulmista. Mutta hei oikeasti, käsi sydämelle, pelleilyä se on, sydän on valinnut jo, eikä se siitä mihinkään muutu vaihtoehtoja esittelemällä. Kunhan vaan annoin mahdollisuuden, kiusasin intuitiota…

Kuten sanottu, järkiratkaiseminen on ihan yhtä pätevä tapa suhtautua asioihin. Ymmärrän hyvin ihmisiä, joilla se on se elämän kompassi. Itsekin olen aikanaan ratkaissut monia asioita järjellä ja vaientanut (tai sitten en ole vielä silloin osannut tulkita) intuitioni ääntä. Pakko kuitenkin myöntää samaan hengenvetoon, että tällä hetkellä elämässäni ei ole enää mitään niistä isoista ja merkittävistä asioista, jotka olen aikanaan ratkaissut puhtaalla järjellä! Eli kuin ”sattumalta” olen jättänyt ne taakseni. Ja olen onnellisempi kuin koskaan. Elän tällä hetkellä sen näköistä elämää ja olen menossa siihen suuntaan, josta olen aina haaveillut.

Millaisia intuitioihmisiä siellä ruudun toisella puolella on? 

Nojaatko päätöksissä enemmän intuitioon vai järkiratkaisuihin, jos on tilanne, että ne ovat eri mieltä?

Miten sulla intuition ääni kuuluu/tuntuu, jos se jotain viestii?

Mutta, nyt intuitioni sanoo, että oma sänky houkuttelisi, ja tällä kertaa järki on aivan samaa mieltä! 😉 Kello näyttää karmeita lukemia! Kone kiinni ja peiton alle! Mukavaa loppuviikkoa <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *