Kumpi sinua johdattaa, pelko vai unelma?

Pelko on kyllä jännä juttu. Mikä saa ihmisen pyörittelemään pelonsekaisia ajatuksia aina, kun edessä on jotain isoja ja merkittäviä elämänmuutoksia tai päätöksiä?  Mistä pelon tunteet kumpuavat pintaan ja mitä ne haluavat viestittää? Milloin pelkoa pitää kumartaa, milloin potkaista sivuun antamatta sille suunvuoroa?

Pelko tunteena asuu meissä ihan jokaisessa solutasolla asti, se vaan aktivoituu eri ihmisillä eri tilanteissa. Pelon syvin tehtävähän on saada meidät kiinnittämään huomiomme aktiivisemmin ympärillemme ja olemaan skarpimpia tilanteissa, joissa ilman pelkoa saattaisimme joutua todellisiin hengenvaaroihin. Pelon synnyttämät terävät aistit ovat varmasti suojelleet esi-isiämme silloin, kun olemme asuneet luolissa luonnon armoilla, lanteillamme eläimen nahasta kyhätty läpyskä ja käsissä itseveistetty keihäs. Kun esi-isämme ryntäsivät villisikojen perään tavoitteenaan hankkia luolayhteisölle murkinaa, ihan taatusti mukana oli nahkahameen ja keihään lisäksi myös pelko. Tarkempi tietoisuuden ja havainnoinnin tila.

Nykyään, kun ruoan metsästämisessä uhat ovat tasoa ”Uh, mikä jono Mäkkärin luukulla ja meillä on kiire!”, ei ketään pelota. Mutta pelon tunteita tunnistaa silti monissa sellaisissakin tilanteissa, jotka eivät suoranaisesti uhkaa henkeä.

Huomaan omaavani vähän turvallisuuden hakuisen luonteen, ja kaltaiseni on aika luonnollista kokea pelkoa juuri uusien, merkittävien asioiden äärellä, kun tietää kyllä sydämen sanovan, että tuonne suuntaan pitäisi elämässä mennä, mutta hitto, että pelottaa… Toisaalta ihailen ihmisiä, jotka vain mennä roiskivat ja onnistuvat lähes kaikessa, mitä ryhtyvät tekemään. Eikö heitä yhtään pelota? Omalla kohdallani käyn toistuvaa keskustelua itseni kanssa siitä, millaisia riskejä uskallan ottaa ja mitä jos, mitä jos… Sekään ei ole pidemmän päälle hyvä juttu. Pelko voi kangistaa todella pahasti, jos sen päästää äänekkäästi puikkoihin johtamaan. Pelko liittyy oman kokemukseni mukaan vahvasti turvallisuuden tunteeseen, ja sen myötä henkilökohtaiseen mukavuusalueeseen – ns. comfort zoneen – joka meillä kaikilla on jossain hommissa. Kun vähänkin pelottaa, on niin helppo ajautua mukavuusalueelle pipertämään sitä tuttua juttua ja uskotella itselleen, että näin tämän kuuluu mennäkin, muualle ei kannata kurkkia. Se on kuitenkin niin, että pahimmillaan pelko latistaa oman sydämen äänen ja alat uskoa omaa hokemaasi siitä, että ei kannata. Jos jokin aivan pähkähullu, mutta hersyvän kutkuttava idea kumpuaisikin yllättäen mieleen, se on helppo syrjäyttää, koska enhän minä nyt voi! Jotain voisi sattua! Riskit ovat niin suuret, nyt tulee olla ennen kaikkea järkevä! Vaikka vähän mieli tekisi kokeilla, valitaan selittely ja perusteleminen – itselle ja muille. Eli pohjimmiltaan p e l k o.

Tunnistaako kukaan, mistä puhun?

Pelkoon voisi yrittää suhtautua kuin ystävään: kuunnella sitä herkällä korvalla ja ottaa tärkeä viesti vastaan, mutta ethän kai ystävällekään antaisi kuitenkaan lopullisia ohjaimia sun elämäsi hallitsemiseen?

Pelko kannattaa tunnistaa ja rehellisesti myöntää. Ok, iso päätös ja muutos, pelottaa. Mikäs siinä, niin meitä kaikkia joskus. Ja sitten pilkkoa pelkomöykky palasiksi. Mikä oikeastaan pelottaa? Sekö, että mikään ei onnistukaan suunnitelmien mukaan? Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Onko jotain, miten riskejä voisi järkevästi pienentää hylkäämättä kutkuttavaa ideaa? Vai pelottaako se, mitä muut sanovat jos epäonnistut? Ovatko he itse kokeilleet samaa? Jos ovat ja ovat onnistuneet, sitten sinäkin voit onnistua. Jos ovat kokeilleet, mutta ovat epäonnistuneet, saat heiltä tukea ja ymmärrystä. Jos eivät ole kokeilleet, mitä varaa heillä olisi arvostella sinun epäonnistumistasi, jos itse eivät ole edes yrittäneet? Todellisuudessa usein käy niin, että kun kertoo peloista avoimesti, saakin kannustusta ja sopivasti ulkopuolisia kommentteja heiltä, jotka haluavat aidosti parastasi, mutta jotka eivät (sinun onneksesi!) kuule pääsi sisäistä mölyä vaan näkevät asian laajemmasta näkökulmasta. Pään sisäinen pelko kun usein suuntaa ajatukset turhan kapeille raiteille.

Pelko myös laittaa tutkimaan omia pyrkimyksiään ja tavoitteitaan tarkemmin. Haluanko tarpeeksi? Luotanko itseeni? Onko jotain, minkä selvittäminen vähentäisi pelkoani? Mitä ympärilläni muuttuu, jos uhmaan pelkoani ja yritän? Mitä tapahtuu, jos annan pelon hallita ja valitsen entisen? Kaikkia pelottaa joskus. Sitä ystävää, joka pakkasi matkalaukkunsa ja muutti valtamerten taakse, pelotti. Sitä, joka nousi ensimmäistä kertaa lavalle puhumaan mikrofoniin, pelotti. Sitä, joka lähti tyhjistä raunioista rakentamaan uutta, pelotti. Silti kukaan heistä ei menettänyt henkeään.

Pelon äärellä, kysy itseltäsi, viekö valintani kohti unelmaani? Jos vie, anna itsellesi mahdollisuus onnistua ja tainnuta pelko. Lopulta kyse on kuitenkin puhtaasti siitä, kumpi on suurempi, unelmasi vai pelkosi?

”Mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus

ja tieto siitä, että mitä tahdon voin saavuttaa…

Koval duunil asiat vaan onnistuu,

kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan…” (Eteen ja ylös / Elastinen)

Mitä suurempi unelma, sitä suurempi pelko. Mitä suurempi voitettu pelko, sitä suurempi onni!

Tsemppiä viikkoon ja unelmia kohti!

<3:lla, Jenni

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *