Rentoudu nyt!

Moni on saanut nauttia pitkistä vapaista joulun ja uuden vuoden ympärillä, ja ehtinyt toivottavasti myös pysähtyä elämään juuri käsillä olevassa hetkessä. Monissa (erityisesti lapsi-) perheissä joulun lähestyminen aiheuttaa varmaan aina jonkun verran hössötystä ja suunnittelua, niin meilläkin, mutta meillä tavoitteena joka vuosi on, että aatonaatto käynnistää rauhoittumisen ja rentoutumisen ajan. Siihen mennessä hoidetaan se, mitä pakollisesti hoidettava on, ja sitten hidastetaan askeleet ja lasketaan sykkeet rentoilu-moodiin.

Tänä vuonna mentiin samalla sabluunalla, mutta joulun jälkeen jäin miettimään, miten pysähtymisen tunteen onnistuisi säilömään ihan tähän tavalliseen arkeenkin… Niin kovin helposti homma ajautuu pitkienkin pyhien jälkeen siihen, että pari päivää töissä oltuaan tuntee kuin lomaa ei olisi ollutkaan. Kalenteri pullahtaa täyteen harrastusmenoja ja sovittuja tapaamisia, ja sitten niitä ripotellaan kelloa tuijottaen työaikojen ympärille. Niihin silloin tällöin eteen tuleviin hetkiin, kun kahden aikuisen pitäisi olla kolmessa paikassa yhtäaikaa, viritellään apuun isovanhempia ja kaveriperheitä. Hallelujah kyytiringit ja hei hei pitkät vapaat, taas ollaan ruuhkavuosien moottoritiellä!

Kun meno on vauhdikasta, nousee pysähtymisen tarve entistä tärkeämpään rooliin.

Tänä vuonna yksi – lasten mielestä karseimmista – muutoksista arjessa hengähtämisen ja pysähtymisen mahdollistamiseksi oli se, että rajasimme kaikkien kolmen lapsen ruutuajan 1.5h mittaiseksi vuorokaudessa. Olen puhunut asiasta miehen kanssa jo pidempään ja muiden kaveriperheiden kanssa käytyjen keskustelujen myötä olemme ymmärtäneet, että samoja asioita on pohdittu sielläkin. Edistyneemmät vanhemmat ovat asettaneet ruutuaikarajoitukset jo vuosia sitten. Meilläkin on yritetty sopia yhteisistä pelisäännöistä sen osalta, missä vaiheessa puhelinta/padia/telkkaria päivässä katsellaan, millaisia aikoja kerrallaan ja milloin puhelimet ja muut laitteet palautetaan alakertaan iltapuuhien alkaessa. Pelisäännöissä on pysytty aina pari, kolme päivää kerrallaan, kunnes taas huomaamatta ajauduttu vanhaan meininkiin.  Teoriatasolla pelisäännöt ovat tiedossa, mutta niitä on ollut hankala käytännössä noudattaa, koska isommat lapset ovat omissa harrastuksissaan, toisinaan iltoja keskenään kotona, kavereiden kanssa keskustelu tapahtuu viesteillä ja puhelinten kanssa vietetty aika on ”hups vaan, en huomannut kelloa…”, luisunut käsistä.

Nyt asetimme tosiaan ruutuajan rajoituksen ihan puhelimen asetuksista asti kattamaan 1.5h, jonka jälkeen pelit ja viihdetoiminnot (TikTok ja Snap meillä merkittävimmät aikasyöpöt) lakkaavat toimimasta. Rajoituksen ulkopuolelle jätimme hyöty-, opiskelu- ja terveyskäyttöön lukeutuvat appsit. Lisäksi puhelimissa on käyttökatko klo 21-07 välisen ajan. Uusi linjaus – kuten yhteiskunnassa kaikki merkittävät keksinnöt aina aluksi – aiheutti luonnollisesti vastustusta kohderyhmässä, erityisesti esikoisessa, jolla kännykkä kasvaa vuoroin kämmenestä, vuoroin korvasta, välillä aika läheltä suutakin. Alkukiukuttelun jälkeen tilanne on tasoittunut, vaikka onkin kiukun hetkellä usein se esiin nostettava ”ongelma tässä arjen handlaamisessa” 😀 Kuitenkin tämän lyhyen kokemuksen perusteella meidän vanhempien näkökulmasta, liputan käytännön puolesta. Meille on ehtinyt kertyä esikoisen ja kuopuksen kanssa pitkä yhteinen kävelylenkki, keskustelutuokio harrastuksiin liittyvistä henkisen puolen jutuista kahden kesken keskimmäisen kanssa sekä paljon enemmän perheen yhteistä aikaa olohuoneen sohvan ja keittiön läheisyydessä, kun kaikki eivät ole poteroissaan puhelinta tuijottamassa. Ja rajoitukset ovat olleet vasta kolme päivää voimassa!

Itselleni otin tavaksi tehdä säännöllisesti erilaisia rentoutushetkiä. Netistä löytyy jos jonkinlaisia rentoutusnauhoitteita, monenlaisiin tilanteisiin. Varaan hiljaisen paikan, jossa vältyn keskeytyksiltä ja laitan nauhoitteen pyörimään juuri sellaisella äänenvoimakkuudella, että sen kohtuudella kuulee. Tällaisia voi tehdä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, usein olen tehnyt iltaisin ennen nukahtamista, nyt parina aamunakin. Aluksi rentoutuminen ohjatusti tällaiselle suorittajalle olikin yllättävän haastavaa. Jopa tarpeeksi hyvän asennon löytäminen meni suorittamiseksi, äänenvoimakkuus oli liikaa tai liian vähän, yskitti, ihoa kutitti… Huoh. Yritä nyt siinä sitten. Kuitenkin mitä useammin aloin rentoutuksia tehdä, sen helpommaksi se on käynyt. Asento löytyy helpommin, eikä alkutohinoissa enää mene niin paljon aikaa. Pääsen kerta kerran jälkeen nopeammin syvän rentoutumisen vaiheeseen, joka onkin aivan ihanaa! …kun lihakset ovat raskaat, hengitys tasainen ja rauhallinen ja olotila jossain syvän rentoutuksen ja unen rajamailla. Vaatii selvästi harjoitusta, että kiireen keskellä osaa vain olla itselleen. Teen usein noin 15-20min. mittaisia rentoutuksia, vaikka illalla ennen nukkumaan menoa voisi toki olla pidempikin. Tällaisen rentoutumishetken jälkeen ei aamullakaan väsytä vaan mieli on kirkas ja luovuus on huipussaan!

Pysähtymisen hetken voi sallia itselleen myös kesken työpäivän. Kun sulkee työhuoneen oven, laittaa laitteet äänettömälle, ottaa hyvän istuma-asennon työtuolillaan, sulkee silmät ja keskittyy tietoisesti omaan hengitykseen noin 5min. ajan. Tätäkin on kokeiltu. Ei ole aluksi helppoa. Ajatus tuppaa karkailemaan pöydällä odottaviin töihin tai muihin kauempaa ympäristöstä kuuluviin kolahduksiin. Jos näin meinaa käydä, palauttaa uudestaan ja uudestaan keskittymisen takaisin pelkkään hengitykseen. Kämmenien pitäminen vatsan päällä helpottaa hengitykseen keskittymistä. Mitä useammin tällaista lyhyttä rauhoittumista harjoittelee arkitöiden lomassa, sitä luontevammin se alkaa sujua missä vain ympäristössä. Tein tätä toisinaan töissä, mutta vielä useammin nyt syksyn opintojen aikana. Erityisesti tilanteissa, kun tuntui, että meinaan kadottaa tehtävän punaisen langan ja sen myötä iskee paniikki siitä, olenko kirjoittanut täysin aiheen vierestä sivutolkulla. Siinä lietsotussa paniikkitilassa tuntuu, ettei mikään luettu tekstikään enää aukea…. Silloin on aika pysähtyä, hengittää 5min. silmät suljettuina, tekemättä yhtään mitään muuta. Uskomatonta, miten noinkin pieni hetki muuhun keskittyen, antaa voimia. Sama vaikutus oli myös sillä, että toisinaan läppäsin kirjat ja koneen kiinni, ja lähdin kävely- tai pyörälenkille. Takaisin tullessa ajatukset olivat kuin itsestään järjestyneet paikoilleen, eikä kaaos pöydällä ja aivoissa ollut ollenkaan niin paha kuin miltä aluksi tuntui.

Näin alkuvuodesta haastankin juuri Sinut mukaan säännöllisen rentoutumisen polulle; olit työelämässä, kotiäitinä tai -isänä, vapaalla tai opiskelija. Pysähtyminen hiljaisuuteen tekee aivan selvästi ihmeitä! Opettelemista siinä on jos ei ole aiemmin kokeillut, mutta harjoittelu tuottaa tulosta tosi pian. Ota tavaksi.

Zeeeennn… Ihanaa loppuviikkoa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *