Siskokset

Kuka on se ihminen elämässä, joka on samaan aikaan paras ystävä ja pahin vihollinen?

Joka on ihan varmasti vähän enemmän vanhempien suosikki kuin minä olen, mutta jonka kanssa ollaan samassa joukkueessa heti, kun vanhemmat alkavat ärsyttää?

Jonka ei koskaan tarvitse tehdä niiiin paljon kotitöitä kuin minun tarvitsee, mutta joka silti varaa aina ne parhaat kotityöt, joista maksetaan enemmän, eikä jätä minulle mitään tehtävää?

Joka tuntee minut niin hyvin, että osaa vetää oikeasta ärsytysnarusta väärällä hetkellä, mutta joka kuitenkin minun poissaollessani huolehtii kaupasta tuliaiskarkit myös minulle, ja osaa vielä kertoa vanhemmille, mitkä ovat ehdottomia suosikkikarkkejani, ehdottomia inhokkejani, ja mitä ostin viimeksi?

Joka pitää rohkeasti puoliani kylän isoja teinipoikia vastaan ja saattaa minut kotiin, kun itse en uskalla, mutta toisaalta lähettää minut tyynesti ”surman suuhun” eli kaupassa kysymään myyjältä apua, kun häntä itseään jännittää puhua vieraille aikuisille?

Se on tietenkin sisko <3 Ihana, kamala, Maailman Rakkain Sisko!

Meidän perheessä kahdella vanhimmaisella lapsella on ikäeroa 1v 10kk, joten esikoinenkin oli vielä aika pieni keskimmäisen syntyessä. Esikoinen (nyt 13v) on luonteeltaan rento, boheemi elämäntapataiteilija, joka ei koskaan stressaannu mistään, elää tässä päivässä ja vain tässä hetkessä kerrallaan. Hän voi viettää ”ihanan rentoa vapaapäivää” huoneessaan villasukissa ja kylpytakissa, keskellä karkkipaperiröykkiötä ja pölypalleroita tuntematta lainkaan tunnontuskia tai suorituspaineita mihinkään suuntaan.

Keskimmäinen (11v) on luonteeltaan pilkuntarkka, siisteyttä rakastava sisustaja, täydellisyyteen pyrkivä, organistointikykyinen ja tulevaisuudesta vastuuta kantava, jopa ylihuolehtiva, päämäärätietoinen ja tavoitteellinen. Nämä piirteet ovat asuneet heissä molemmissa aina. Ehkä luonnekohtaisten erojensa vuoksi, he olivat läpi koko varhaislapsuutensa todelliset taistelupukarit. Toistuvasti toisen henkisessä ja fyysisessäkin kurkussa kiinni, tasapuolisesti vuorollaan väärinkohdeltuina vanhempien taholta 😉

Aika kului ja vuonna 2013 näille taistelussa tuhriintuneille siskoksille syntyi miniversio tehden myös keskimmäisestä isosiskon. Roolit isoina siskoina yhdisti odottamattomalla tavalla. Koska ikäeroa pienimpään siskoon ehti tulla 5 ja 7 vuotta, pienestä siskosta tuli yhteinen suojelun kohde. Taistelut isompien välillä alkoivat lieventyä, kun huomio kääntyi pienimmäisestä huolehtimiseen. Hänen puoliaan kummatkin pitävät tosi paikan tullen henkeen ja vereen. Kun nuorimmainen on sairaana, häntä halataan molempien siskojen toimesta, vointia kysellään ja iltasatuja luetaan.  Kun hän onnistuu jossain hienosti, siskot kannustavat ja kehuvat nuorinta kovaan ääneen. Jos pienin on kaverinsa luona leikkimässä, ensimmäinen kysymys kotiin palaavalla isosiskolla on se, missä pikkusisko on?!

Kuopus on nimetty perheessämme meidän vanhempien toimesta terapialapseksi 🙂 Hän on ollut niin helppo, että jäädessään perheemme viimeiseksi lapseksi, hän jätti meille vanhemmille päällimmäiseksi muiston satumaisen helposta vauva-ajasta ja samalla hän yhdisti tietämättään kaksi vanhinta, entistä taistelupukaria parhaiksi ystäviksi, jotka toimivat nykyään toistensa shoppailuseurana lomamatkoilla, jakavat keskenään salaisuuksia, haastavat toistensa mielipiteitä ja treenaavat yhdessä omia lajejaan.

Eilen 11.10., kansainvälisen tyttöjen päivän tunnelmissa mietin paljon sitä, millaiseen maailmaan tyttäremme ovat syntyneet ja millaisessa maailmassa he tulevat aikuisuutensa viettämään… Tuleva jää nähtäväksi, mutta eniten toivon, etteivät he luopuisi toisistaan milloinkaan <3 Kunpa tuo yhteinen matka jatkuisi vuosikymmeniä yhtä tiiviinä!

”Sisarukset ovat pieni pala lapsuutta, joka ei koskaan katoa!”

perhe ajattelin-tanaan ystavat-ja-perhe syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *