Suosittelen: Verta, hikeä ja T-paitoja

(* EI kaupallinen yhteistyö, puhtaasti oma mielipidesuositus)

YLE TV2:lla alkoi tämän kuun alkupuolella pyöriä pikamuodin tuotanto-oloihin perehtyvä, 8-osainen sarja, jossa neljä eri tavoin muodin kanssa tekemisissä olevaa vaikuttajaa lensi Myanmariin, Kaakkois-Aasiaan, tutustumaan pikamuodin tuottamisprosessin eri vaiheisiin eri tehtaissa. Neljä some-vaikuttajaa ja tubettajaa pääsivät mukaan puuvillapellolle puuvillan keräämiseen, sen kuivatus- ja käsittelyprosessiin, tutustumaan nahan käsittelyyn sekä kankaiden värjäykseen ja ompeluun. Lisäksi he pääsivät näkemään, miten vesistöt konkreettisesti likaantuvat värjäystehtaiden jätevedestä sekä millaisissa työoloissa ja millaisella palkalla paikalliset työntekijät pikamuotia valmistavat. Vaateteollisuus on luonnon saastuttajana tuhoavampi kuin esimerkiksi lento- ja laivaliikenne yhteensä. Työntekijöiden työolot ovat epäinhimilliset monella tavoin. Työpäivien pituus on työn fyysisyydestä riippumatta vähintään 10-12h, tauot ovat lyhyitä, vapaita ei ole nimeksikään, suojavarusteista työmailla ei ole tietoakaan, työmailla työskentelee lapsia ja tienestit ovat… noh, katsokaa sarja läpi. Herättää ajatuksia. Jo sarjan ensimetreillä alkoi kurkkua kuristaa myös tällaista ei-kovin-ahkeraa-shoppailijaa sen verran, että halusin lastenikin katsovan sarjan läpi. Lapsissamme on kasvamassa sukupolvi, jolla kaikkea on tarjolla lähellä ja helposti ostettavissa niin kaupoista kuin verkostakin. Toiveeni oli, että sarja jättäisi heille edes jonkinlaisia ajatuksia takaraivoon muhimaan, kun he tekevät ostoksiaan nyt ja tulevaisuudessa.

Kuva: Márton Jelinkó / Warner Bros. Kuvan lähde: yle.fi/ohjelmat.

Perheessämme on tosiaan kolme tyttöä, 7-, 12- ja 13-vuotiaat, jotka eivät luonnollisestikaan tienaa omaa rahaa vielä palkan muodossa mistään ja jotka mielellään kuitenkin shoppailisivat välillä enemmän, välillä vähemmän. Kaksi vanhinta erityisesti, nuorin ei vielä niinkään intohimoisesti, mutta sarjan hänkin halusi katsoa alusta loppuun. Toki me vanhemmat hankimme lapsille välttämättömät vaateostokset tarpeeseen, mutta niiden lisäksi omalla rahalla ostaminen houkuttelee tyttöjä myös. Aina heillä on tiedossa joku tavoite, jota varten on säästäminen käynnissä. Koska tyttöjen ansaitut tienestit yleensä koostuvat kotitöistä maksettavista muutaman euron palkkioista silloin tällöin ja lahjaksi saaduista rahoista/lahjakorteista, tienatut summat ovat vielä sen verran pieniä, että shoppailijoiden tie johtaa usein juurikin näihin pikamuotikauppoihin. Sinänsä ymmärrettävää, mutta jo vuosia olen halunnut ainakin silloin tällöin olla mukana ohjeistamassa ostosten teossa aikuisen näkökulmasta. Ei, en ole itsekään puhdaspulmunen tässä, en lähimainkaan. Katsottuamme sarjan, tuli kyllä suuri tarve mennä peilin eteen itsekin. Yhtäkkiä jokainen pienikin pikamuotikaupasta ostettu vaate kaapissa alkoi ahdistaa. Olisiko sille löytynyt joku fiksumpi vaihtoehto? Olisiko pitänyt sittenkin valita toisin ja jättää vaate kokonaan ostamatta? No, tavallaan kyllä, tavallaan ei.

Ohjelman myötä ensimmäinen ajatus oli, että nyt kyllä loppuu kokonaan kaikenlainen pikamuodin ostaminen! Mutta kun ei sekään toisi suoraa ratkaisua paikallisten työntekijöiden oloihin. Tuotantotyö on heidän työnsä, ainoa (joskin rahallisesti aivan liian matala) elinkeinonsa ja usein ainoita työllistäviä tehtaita koko paikkakunnalla. Ja fakta, joka ohjelman myötä myös tuli esiin, oli se, että edes kalliimpien vaatteiden osalta emme voi olla varmoja, millaiset tuotantoprosessit tuotteen taustalla todellisuudessa ovat. Made in -lappu ei kerro lopulta tuotteen valmistusprosessista yhtään mitään. Todelliset tuotantovaiheet saattavat olla monessa luksusbrändin vaatteessakin tismalleen samat kuin pikamuodissa.

Millaisia fiiliksiä sarjasta jäi meidän perheelle?

Katseltiin sarja tosiaan kokonaisuudessaan läpi noin viikon aikana Yle Areenasta. Me vanhemmat olemme jollain tasolla olleet toki tietoisia niistä oloista, joissa pikamuotia tuotetaan, mutta myönnettävä on, että päätä on tullut tungettua pensaaseen. Oli todella silmiä avartavaa nähdä edes television kautta se, millaisissa työoloissa töitä painetaan. Eniten jäi mietityttämään kemiallisten värjäysprosessien työntekijät, joiden joukossa oli myös lapsia. Työolot vaikuttivat epäinhimillisiltä, kun miettii, millaisessa hajusinfoniassa työntekijät ovat kellon ympäri ja millainen riski piilee aineiden ihokosketuksessa, mitään suojavarusteita on turha odottaa näkevänsä ja ay-liikkeisiin liittyminen on monessa paikassa jopa kiellettyä… Mies sanoi yllättyneensä eniten palkkauksen tasosta, vaikka tiedossa on ollut, että se on matala, mutta että se todella on niin matala. Lapsetkin saivat mittakaavaa palkalle: ”Mehän saadaan koko kodin imuroimisesta jo saman verran kuin nuo saa 10h työpäivän jälkeen puuvillapellolla!”

Lapsille jäi myös vahvimmin mieleen se, kun näytettiin jokien saastumista värjäyksestä tulleen jäteveden laskiessa suoraan jokeen, jossa ui väkeä samaan aikaan. Lisäksi tuli vaivihkaa laskettua mielessä kaikki ne mustat vaatteet (farkut, t-paidat, collegehupparit), joita kaappi sisältää. Musta väri kun on kaikkein saastuttavin väri, ekologisinta olisi käyttää värjäämätöntä puuvillaa. Itselleni pysäyttävin fakta oli, kuinka paljon puuvilla tarvitsee käsittelyssään vettä. YKSIEN farkkujen valmistukseen käytettävällä vesimäärällä (10 000 litraa) ihminen pärjäisi noin 10 VUOTTA!! Ja kuinka monet farkut meillä yleensä onkaan kaapissa? Puhumattakaan myynnissä kauppojen hyllyillä olevista farkuista…! Ja kuinka vähän aikaa pikamuotikaupoista ostetut farkut yleensä kestävät, kun pitää taas ostaa uudet… Ja kuinka paljon maapallolla on alueita, joissa on huutava pula vedestä. Huh, iski infernaalinen luonto-rahankäyttö-shoppailuahdistus.

Vaikka emme varmasti ole shoppailussa mitattuna kärkipään perheitä, sarja herätti jo meidätkin moneen asiaan, joihin aiomme kiinnittää jatkossa huomiota. Lupasimme toisillemme, että vastaisuudessa:

  1.  pyrimme entistä tarkemmin pysähtymään tuotteen laadun parissa jo kaupassa. Monesta vaatteesta tuntee jo käsiin sen, ettei se tule selviämään ryhdikkäänä ensimmäisestäkään pesukonevierailusta. Sellaiset jätetään vallan kauppaan, koska käyttöikä on ennustettavissa naurettavan lyhyeksi.
  2. ostamme vain sen, mikä on aidosti tarpeellista ja jos jotain pitää ostaa, vertailemme vaihtoehtoja ja aloitamme etsinnän ajoissa, jotta ei tarvitse ostaa ”nopeasti nyt joku, kun juhlat on huomenna” -ratkaisuja. Tämä myös mahdollistaa yön yli nukkumisen ja lopulta sen toteamisen, että juttu voidaankin korvata jollain omasta kaapista löytyvällä.
  3. kun ostamme jotain, mietimme jo kaupassa läpi kaikki ne omat housut, takit, kengät, paidat, joiden kanssa kyseinen vaatekappale sopisi yhteen. Eli mitään ei osteta yhteensopivaksi vain jonkun yksittäisen jutun kanssa, kaikki pitää saada sopimaan useampaan outfitiin.

Jos jotain hyvääkin pitää perheemme aiemmista shoppailutottumuksista sanoa, on se, että emme koskaan osta asioita, jotka jäisivät kaapin perukoille ja joissa olisi vaikka viikkojen päästä vielä hintalaput kiinni. Joskus törmään siihen, että ihmiset myyvät eteenpäin vaatteita, joita ovat ostaneet täysin uusina, koska ne ”ovat unohtuneet kaappiin” tai ”ei se koskaan ollutkaan niin kiva”. Tätä meillä ei harrasteta koskaan. Kaikki, mitä on ostettu, on myös tullut pitoon. Toinen juttu on kirppisten ahkera hyödyntäminen suuntaan ja toiseen. Myönnän, että kirppisostajana olen äärimmäisen valikoiva vaatteiden suhteen. Kaiken, mitä ostan kirppikseltä, pitää vastata lähes uutta. Toisinpäin: en itsekään myy kirppiksellä koskaan mitään, mitä en itse ostaisi. Mutta tosiaan, jos kirppistuote on siisti, ehjä, puhdas, ryhdikäs ja tuoksuu puhtaalle, ostan mielelläni. Myyn myös itse paljon kirppiksillä ja Torissa. Mulle olisi todella outo ajatus heittää pois jotain vaatetta, joka on myytävässä kunnossa. Vain rikkinäiset ja venähtäneet tai ikilikaiset heitetään roskiin tai hyödynnetään vaikka auton vahauksessa rätteinä. Näistä periaatteista olen valtavan ylpeä. Tiedän paljon ihmisiä, joille kirppikset ovat täysi kauhistus ja se on puolestani mulle kauhistus tässä kulutushysterian yhteiskunnassa.

Suosittelen Verta, hikeä ja T-paitoja -sarjaa erittäin suurella lämmöllä, ihan kaiken ikäisille. Siitä saavat ajatuksia kaikki, jotka joskus ovat jotain ostaneet sekä pikamuotikaupoista että niistä (oletetuista) merkkituotekaupoistakin 😉 Mutta erityisen hyvin sarja sopii mielestäni juuri tälle nyt teini-ikää elävälle sukupolvelle, joissa on paljon jo ennalta valveutuneita nuoria, jotka alkavat ymmärtää, millaisilla pikkujutuilla arjessamme voikin olla valtava merkitys maailman laajuisesti. Viilattavaa löytyy aina, ihmisiähän tässä ollaan, mutta jos edes yrittää vaikuttaa sillä osaamisella minkä omistaa, se on jo paljon se.

Aurinkoista viikonloppua! Taidanpa itse itseäni innostaneena jatkaa huomenna taas uuden kirppisvaatekuormani kokoamista! 😀

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *