Tuleva YRITTÄJÄ!

Musta on tulossa yrittäjä!

Hui että! Nyt kun sen tähän pelkästään kirjoittaa, alkaa kämmeniä hikoiluttaa, vatsassa pyörii perhosia ja pulssi kiihtyy. Ihan oikeasti. Jännittää jo pelkästään kertoa asiasta, saati sitten ajatella, että (jos ei mitään suuria esteitä ilmaannu matkan varrelle) se on kohta totta: pääsen tekemään omaa juttuani, johon on mieletön sydämen palo ja sellainen motivaatio, että pää meinaa räjähtää – hyvällä tavalla tietenkin <3 Tässä olen nyt 3kk:n ajan ollut henkisesti aika kovilla: aamulla ensimmäisenä alan pyöritellä yrityksen toimintaan liittyviä ideoita päässäni ja illalla viimeisenä ennen nukahtamista (kun olen jostain syystä luovimmillani!) kirjoittelen älynväläyksiäni puhelimen muistioon ylös. Toisinaan aamuyölläkin hereille havahtuessani, en meinaa malttaa nukahtaa uudelleen, kun mieli haluaisi päästä toteuttamaan kaikkia suunnitelmia ja surffailemaan aihepiiriin liittyvillä sivustoilla! Aivan hullua! Välillä on ollut pakko tehdä jotain aivan muuta kuin pyöriä koneella, koska muuten en pääsisi näistä inspiraatioajatuksista irti ollenkaan. Tavallaan positiivinen ongelma, mutta silti välillä tuntuu, että pää pyörii vaan kehää ja ajatusrumba jumittaa. Ruutuaika puhelimellakin on melkein triplaantunut tänä aikana, kun aina tulee mieleen joku uusi juttu, jota lähtee innoissaan suunnittelemaan.  Irtiotot ovat tervetulleita siis senkin puolesta.

Täällä blogin puolella olen kirjoitellut ajatuksista, joita tämä muutosprosessi on aiheuttanut omassa päässä. On ollut hankalaa kirjoittaa, kun en ole voinut ihan avoimesti kertoa, mihin kontekstiin jutut ovat liittyneet… Ehkä luet ne nyt eri silmin sinäkin? Tämä henkinen prosessi käynnistyi oikeastaan jo viime keväänä ja viimeistään nyt menneenä syksynä erinäisten tapahtumasarjojen myötä, jotka laittoivat pohtimaan täällä blogissakin arvojani, muutokseen liittyviä ajatuksia, oman sydämen äänen kuuntelua ja niiden myötä uskallusta avata mielensä uudelle. Mitä enemmän tongin mieltäni, sitä enemmän aloin vakuuttua siitä, että tämä kortti on nähtävä ja kokeiltava. Ei ole mitään menetettävää!

No, miten NYT sitten, miksei aiemmin?!

Olen aina ollut sitä mieltä, että musta ei tule yrittäjää. Yrittäjyys on liian työlästä, riskaabelia, eikä mulla ole hyvää ideaakaan. Jos ihan totta puhutaan, se ei ole ollut vaihtoehto ollenkaan. Mikä on sinänsä todella outoa. Nimittäin omaan tosi vahvan yrittäjäluonteen. Nyt, kun olenkin antanut itselleni luvan ravistella kaikkia niitä ennakkoluuloja, joita mulla on ollut ennen kaikkea itseäni kohtaan, tuntuu kuin tämän kokeileminen olisi kirjoitettu aikanaan tähtiin!

Kun olin noin +/- 10-vuotias, aloin ensimmäisen kerran toteuttaa omia yritysideoitani. Yksi niistä oli leivonta-/ruokalehtisten myynti ovelta ovelle. Kolusin läpi kaikki äitini reseptikirjat, kirjoitin niistä parhaat reseptit papereille, koristelin ne lehtileikekuvilla ja nidoin yhteen reseptivihoksi. Myin näitä itsetehtyjä vihkosia omalla kylällä ovelta ovelle kymmeniä. Muutama kaveri kulki aluksi mukana, mutta heille iski jonkinlainen kasvojensa suojeluvietti, joten he eivät lopulta pysyneet matkassa kovin pitkään. Itse en kokenut minkäänlaista häpeää, idea oli mielestäni loistava, koska kaikkihan tykkäävät leipoa ja laittaa ruokaa, ajattelin. Ja kyllä lehtiset myivätkin; tarpeesta, säälistä, hyvästä tahdosta? En tiedä, ei silloinen 10-vuotias yrittäjä sitä kysellyt. Hintaa vihkosilla oli muistaakseni 2-5 markan väliltä, riippuen siitä, miten paksu ja rakkaudella koottu kukin lehtinen oli. Koska siihen aikaan ei ollut kopiokoneita kotioloissa, piti kaikki vihkoset raapustaa ja liimailla käsin. Se oli luonnollisesti kovaa hommaa siihen nähden, että vihot myivät kohtuu hyvin ja nopeasti. Niitä piti olla koko ajan väkertämässä. Bisnesnaisena päätin tästä oppineena tehostaa tuotantoa ja aloin koluta vuorostani äidin naistenlehtiä läpi. Siellähän oli pilvin pimein jo valmiiksi kirjoitettuja reseptejä kauniine kuvineen, jotka suorastaan odottivat leikkaamista ja uuteen vihkoon liimaamista! Näin homma jalostui ja jatkui jonkun aikaa, kunnes lähitienoo oli koluttu läpi.

Toinen omasta mielestäni loistava liikeidea oli, kun keksin perustaa bändin kotipihaan! Kokoonpano vaihteli sen mukaan, kuka sattui kynnelle kykenemään, mutta muutama kaveri ja sisarukset siinä vierailivat. Meillä oli siihen aikaan Hohnerin Melodica Sopraano -puhallinsoitin, joka oli bändin ainoa todellinen soitin. Muut äänet luotiin itse: kitarana toimi sulkapallomaila, rumpuina eri korkuiset ämpärit nurin päin käännettyinä ja oksista tehdyt kapulat. Tällä bändillä soitimme omakotitalomme aidan vieressä kaikille ohikulkijoille kattavan setin, josta muistan ainakin biisit A-PI-NA Orkesteri, Saku Sammakko ja Peppi Pitkätossu. Asianmukaisesti tien reunalla oli tyhjä hattu, jonne ihmiset saivat heittää kolikoita bändin olemassaoloa tukeakseen. Vastoin yrittäjän oletuksia, tämä liikeidea ei ollut menestys. Muutamia kolikoita saimme kyllä, mutta tuki oli enimmäkseen henkistä. Ihmiset jäivät seisomaan tien varteen ja kuuntelivat, taputtivatkin, mutta eivät heitelleet merkittävästi kolikoitaan, ruusuista tai alushousuista puhumattakaan. Näin jälkeenpäin tajusin, että kohderyhmä oli valittu päin honkia. Ei kenelläkään ole lenkillä rahaa taskuissaan! Homma kuoli vähitellen omaan mahdottomuuteensa.

Muistan myös parhaan ystäväni kanssa perustamamme radiokanavan ystäväni kodin autotalliin. Olin aina halunnut olla radiotoimittaja ja viimein keksimme miten. Roudasimme autotalliin kaksi mankkaa ja kasan C-kasetteja. Oveen laitettiin lappu tiedoksi, että meneillään oli nauhoitukset, ei saa häiritä. Toisen mankan tarkoitus oli nauhoittaa meidän keskusteluamme ja toisesta soitimme taustamusiikkia. Olin aina ollut vaikuttunut siitä, miten radiojuontajat saavat puhua kappaleiden päälle ja lähetys etenee sujuvasti biisistä ja jutusta toiseen. Istuimme ystäväni kanssa kylmässä tallissa A-tikkailla ja nauhoitimme omaa lähetystämme; haastatteluja, mainospätkiä, sadun kerrontaa, mielipiteitämme… Roolit vaihtelivat, välillä olin toimittaja, välillä vierailija ja ystäväni roolit sitten tietysti mukailivat näitä. Tätä kesti jonkin aikaa, kunnes tajusimme, että lähetyksen kuulijaporukka oli hyvin suppea – me itse. Nauhoitettuja kasetteja olisi pitänyt jakaa eteenpäin, mutta se taas ei ollut taloudellisesti kovin järkevää, eikä meidän 0-tienesteillä mahdollistakaan… Lisäksi nauhoitettujen kasettien myynti olisi vesittänyt pahasti ajatuksen reaaliaikaisesta radiolähetyksestä. Mutta olipahan hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Tuli luettua kasetille ainakin Tipu Topakka -kirja ja laulettua Juicen Syksyn Sävel, ne muistan.

Sittemmin elämä kuljetti erilaisiin asiantuntija- ja esimiestehtäviin, joissa kaikissa olen päässyt näyttämään kykyäni tehdä täysillä, ideoimaan uutta, seuraamaan budjetteja, kantamaan vastuuta ja suunnittelemaan tulevaa – yrittäjähenkistä menoa. Viimeisimpään provisiopalkkaiseen työhöni vaihdoin säännöllisestä kk-palkkatyöstä siksi, että tapani tehdä töitä on aika intensiivinen. Kun sitoudun johonkin, haluan tehdä sen eteen niin paljon kuin suinkin kykenen. Työ, jossa palkka ei kommunikoi tekemäni työn määrän mukaan, alkaa lopulta tuntua kannattamattomalta. Energiaa ja potentiaalia olisi ollut silloin enempäänkin, mutta huomasin alkavani himmailla, koska saman palkan sai vähemmälläkin työllä. Se ei kuitenkaan pidemmän päälle sopinut työmoraaliini, ja vaihdoin henkilöstöalan työhön, jossa pääsin vaikuttamaan omaan tulotasooni konkreettisesti. Viihdyin siinä työssä pitkään. Kerrankin palkinto näkyi pussissa, kun vain jaksoi tehdä. Valitettavasti ajan myötä homma alkoi muuttaa muotoaan, eivätkä onnistumiset työssä enää olleet ns. omissa käsissä vaan oli kieputtava ulkopuolisten tilanteiden luomissa tuulen puuskissa koko ajan enemmän. Samoihin aikoihin aloin 40-kriisissäni pohtia sitä, mikä minusta isona tulisi ja että mikä olisi työurani punainen lanka. Vähitellen tuon työn merkitys pääni sisällä alkoi kadota ja lipua omista käsistä liian kauas, eikä enää pelkkä palkka jaksanut motivoida.

Alkoi totaalinen ”aivoremonttiaika”, johon mahtui paljon ahdistusta, surua, irtipäästämisen vaikeuksia ja omien arvojen tutkimista verrattuna vallitsevaan tilanteeseen. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo kevät-syksy 2019 on ollut ihmisenä kasvamiseni rikkainta aikaa – tähän mennessä. Aloin leikitellä ajatuksella, että mitä jos tekisinkin työtä omista mielenkiinnon kohteista lähtöisin, omalle tyylilleni tunnollisesti. Koska olen persoona, joka haluaa vaikuttaa ja päättää, haluaa ideoida, pystyy hallitsemaan hyvin kokonaisuuksia ja johtamaan itseään, usko omaan tekemiseen alkoi näyttäytyä uudessa valossa. Yhtäkkiä tajusin katsoa itseäni ja elämäni aikana tekemiäni juttuja – sieltä leivontalehtisistä tulospalkattuun työhön asti – aivan uusin silmin! Mitä jos olenkin aina ollut yrittäjäluonne, mutta en ole tuntenut itseäni tarpeeksi huomatakseni sen.

Oman elämäni tutkiskelun ja työpsykologin kanssa käytyjen keskustelujen myötä opin näkemään, että tilanteet, joissa olin aina ollut omimmillani, olivat sellaisia, joissa olin päässyt kuuntelemaan muiden tarinoita ja ajatuksia heidän elämiensä taitekohdista tai oman itsensä löytämisestä. Kun vuosien varrella olin henkilöstöalan töissä haastatellut satoja työnhakijoita erilaisiin tehtäviin, olin sisälläni nauttinut eniten keskusteluista, joissa sukelsimme syvälle siihen, missä joku oli onnistunut yli odotustensa tai miten hän oli noussut kuin Fenix-lintu tuhkasta kohtaamiensa vaikeuksien jälkeen. Muistan eräänkin haastateltavan, keski-ikäisen naisen, jolla oli taustalla opintoja ihmismielen koukeroista. Haastattelun aikana hän sanoi minulle, että tässä maailmassa millään muulla ei ole merkitystä kuin sillä, mitä meidän ihmisten pään sisällä tapahtuu. Se oli aika hienosti sanottu. Ja erittäin totta. Kaikki keksityt asiat täällä maapallolla ovat ihmismielen työn tulosta! Onnistumisen hetkellä, mitä ajattelet, miten suhtaudut itseesi ja muihin? Epäonnistumisen hetkellä, mitä ajattelet, miten suhtaudut itseesi ja muihin? Miksi toiset osaavat suhtautua samoihin asioihin rennommin kuin toiset, ja miksi tuntuu, että toiset onnistuvat kaikessa mihin ryhtyvät, kun toiset taas kokevat elämänsä suurena taistelukenttänä?

Koska olen koko aikuisikäni ollut self help -oppaiden suurkuluttaja ja analysointikyky on toinen nimeni, aloin huomaamattani löytää punaista lankaa sille, missä meidän ihmisten erot pohjimmiltaan ovat silloin, kun vaikeissa tilanteissa vaaditaan ratkaisuja: asenteessa, omien voimavarojen tunnistamisessa ja kyvyssä olla aito oma itsensä, vailla kuoria myös silloin, kun elämä potkii päähän. Tällaisissa ominaisuuksissa me ihmiset eroamme toisistamme valtavasti. Toiset nostavat heti käden reilusti pystyyn virheen merkiksi, kun toiset tekevät kaikkensa säilyttääkseen kasvonsa ja peitelläkseen epäonnistumistaan. Toiset tunnistavat nopeasti syyt epäonnistumiseen itsessä ja ympäröivässä maailmassa, jonka jälkeen alkavat työstää niitä asioita, joihin heillä on mahdollisuus vaikuttaa. Toiset taas nostavat samassa tilanteessa kädet ilmaan luovuttamisen merkiksi heittäytyen tunteeseen, että mitään ei olisikaan ollut tehtävissä, en voinut asialle itse mitään. Aloin tunnistaa vahvasti, että haluaisin olla auttamassa ihmisiä heidän omien sisäisten voimavarojensa löytämisessä ja tunnistamisessa! Elämä on liian lyhyt elettäväksi niin, ettei tiedä, mihin suuntaan omat arvot oikeasti ohjaisivat.

Toisaalta, eläessäni aikanaan vahvasti yrityselämän rajapinnassa, opin huomaamaan, että monet ihmiset joutuivat piilottamaan herkempää puoltaan siinä pelossa, että vahvemmat jyräävät päälle ja he näyttäisivät heikoilta. Monet myös sinnittelivät töissä, joissa omat voimavarat olivat äärimmäisellä koetuksella viikosta toiseen ja odottivat lottovoiton tuomaa autuutta. Moni kertoi aikavaatimusten kiristymisestä, tulospaineiden kuristavasta otteesta ja täydellisyystavoitteisesta suorittamisesta, samaan aikaan vähenevillä organisaatioresursseilla. Yhä useammin huomasin miettiväni, että olisipa siistiä, kun voisi hetkeksi vain heittää hanskat tiskiin tilanteessa, jossa pää meinaa hajota! Selvästi tarve pysähtyä siis. Enkä nyt tarkoita mitään vuoden sapattivapaata Timbuktussa (vaikka se olisikin i h a n a a!) vaan ihan päivittäisessä elämässä tapahtuvaa hengittämistä ja rentoutumista. Mahdollisuutta pudottaa kynä kädestä ja sukeltaa lempeämpiin ajatuksiin muutamaksi minuutiksi. Voisiko se auttaa jaksamaan paremmin?

Siitä se ajatus sitten lähti.

Missioni on olla luomassa onnellisempaa työelämää, ja puhua rentoutumisen sekä kunkin omien voimavarojen ja arvojen löytämisen puolesta! Syntyi idea omasta yrityksestä:

Viiden Tähden Sinä | Rentoutus- ja voimavaravalmennus.

Noin, nyt se on julkista. Hui, mikä fiilis.

Ja nyt (viimeistään) ensimmäiset lukijat poistuvat ajatellen, että ”Uh, mitä ituhippeilyä kukkakedolla!” Hahhah, voihan se olla, mutta ei kuitenkaan. Uskon nimittäin vakaasti siihen, että nykypäivän työelämä vaatii vastavoimia kiristyneille vaatimuksille! Muuten ihminen ei jaksa. Kyky pysähtyä hengittämään syvältä vatsasta asti ja kyky tunnistaa omat – joskus piilevätkin – voimavaransa, on avain ihmisten jaksamiseen ja omaan, käsillä olevaan tilanteeseen asennoitumiseen. Jos ei mikään muu tavoitteeni valmentajana täyttyisi, täyttyy ainakin se, että valmennuksessani saa hetken olla irrallaan arjen aherruksesta. En tule olemaan vähääkään psykologi, enkä aio toimia minkään asteisena terapeuttina, miten voisinkaan. He ovat omien alojensa raudanlujia ammattilaisia. Mutta tulen olemaan mitä vankimmin kokemusasiantuntija, joka tietää, millaista on toimia omien arvojensa vastaisesti, pyrkiä toteuttamaan ulkopuolisia toiveita ilman oman sydämen ääntä ja ennen kaikkea: millaista on löytää omat voimavaransa sekä kokea voimaantuminen ja itsensä löytäminen niiden kautta!

Toistaiseksi suuntaan voimavaravalmennukset yritysten (esim. tyky-)tiimeille, oppilaitosten opiskelijaryhmille (terveystiedon kaltaisten tuntien yhteyteen) ja urheiluseuroille. Valmennukseen sisältyy myös rentoutushetki eli mahdollisuus päästä pysähtymään.

Myöhemmin palvelupakettiin tulee myös Intialaiset päähieronnat sekä kotonani että tilauksesta yrityksen tiloissa tehtäväksi. Nämä ovat siis tarjolla myös yksityisille asiakkaille. Suoritin Intialaisen päähieronnan kurssin viikko sitten ja maaliskuussa suoritan siitä työnäytteen.

Tämä yrityksen käynnistyshomma on nyt sellaisella mallilla, että opiskelen parhaillaan yritysvalmennuksessa, jossa viilaan kuntoon liiketoimintasuunnitelman osa-alueita ja kokoan tekstejä tuleville nettisivuille. Aika jännää aikaa elellään! Toisinaan tulee vieläkin sellaisia sadasosasekunnin hetkiä, kun ajattelen, ettei tästä tule yhtään mitään, liian hyvää ollakseen totta. Pillit pussiin ja unohdetaan koko homma. Mutta sitten eteen tulee joku uusi idea, jonka sieluni silmin näen sopivan yritykseeni ja yhtäkkiä ollaankin taas raiteilla kuin ei pois olisi oltukaan! Koko syksyn on tuntunut, että sieltä täältä mua on ohjattu tätä kohti. Olen löytänyt kivoja koulutuksia ja päässyt tapaamaan uusia, ihania ihmisiä, joiden kanssa on suunnitteilla kutkuttavia yhteistöitä eri muodoissa, mutta ennen kaikkea he ovat mulle loputon inspiraation lähde, joista ammennan energiaa, ideoita ja voimaa uskoa omaan juttuun! Yksi heistä on Anne Korolainen, tamperelainen onnellisuus- ja rentoutumisvalmentaja, joka ui mun elämääni kuin sattuman oikkuna ja joka on muuten luvannut tulla mun blogivieraaksi tässä jossain vaiheessa nyt, kun mun yritysuutinen on julkaistu <3 Ottakaa Anne seurantaan esimerkiksi LinkedInissa. Anne tekee ihania, lämminhenkisiä postauksia, joista jokainen saa varmasti ajateltavaa ja eväitä elämäänsä.

Tällaista on siis tulossa ja vähän kaikenlaista muutakin projektia, mutta niistä lisää matkan varrella. Nyt tuli jo niin pitkä postaus, että saat onnitella itseäsi, jos vielä olet matkassa mukana 😀

Palataan taas, ihanaa alkavaa viikkoa just sulle!

”Kaikkia suuria muutoksia edeltää KAAOS!” – Deepak Chopra

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *