Ladataan...
VILHELMIINA H.

Onko minulla edes sellaista? Unelmaelämää.

Tiedättehän, kun ihminen muuttuu ja kehittyy, niin myös unelmat muuttuvat. Unelmat saattavat muuttaa muotoaan, vanhojen unelmien tilalle saattaa tulla uusia unelmia. Iän karttuessa elämä alkaa realisoitumaan, ihminen oppii päivittäin niin itsestä kuin ympäröivästä maailmasta jotain uutta. Sen uuden oppiminen avaa myös omaa elämää, antaen uusia näkökulmia. Asiat loksahtelevat pikkuhiljaa paikoilleen, sinä ja sinun ajatukset loksahtelevat paikoilleen. Ja tietyssä iässä ihminen alkaa tunnistamaan itsensä niistä ympärillä olevista muista kanssaihmisistä, ja ymmärtää, kuka minä olen, mitä minä haluan, mitkä on ne minun jutut.

Ihanalla blogisiskollani, Veera Marialla on muuten upea, pohtiva, teksti oman itsensä ja juuri sen oman äänen löytämisestä. Oma ääni kun saattaa joskus hukkua muiden sekaan. Tärkeintä on, että sen taas löytää ja kun löytää, pitää siitä kiinni. 

Mitä unelmoin alle kaksikymppisenä, ei ole enää samaa unelmaa kuin mitä unelmoin nyt, 26-vuotiaana. Aiemmin unelmoin elämästä maailmalla, sellaisesta jatkuvassa liikkeessä olosta. En kuitenkaan enää. Mikään muu ei ahdista yhtä paljon kuin ajatus siitä, että olisin jatkuvasti menossa töiden takia enkä voisi viettää aikaa kotona ollenkaan. Tai ajatus siitä, että minulla ei olisi kotia tai koti-ikävän tunnetta lainkaan. Koti olisi vain kääntöpaikka, matkalaukun purku- ja täyttöpaikka. Muuten tyhjä, tunteeton ja eloton. 

Olen aina unelmoinut kansainvälisestä työstä, unelmoin edelleen. Se unelma tuskin koskaan katoaa. Kansainvälinen työ ei kuitenkaan tarkoita, että joutuisi olla alati matkustamassa saatika liikkeessä. Onneksi. On monia eri tapoja tehdä kansainvälistä työtä, ja nykyään se on Suomessakin yleistä ja erittäin mahdollista. Olen löytänyt vahvan rakkauden omaa kotimaata kohtaan, enkä täältä hevillä muuta pois, en pysyvästi ainakaan.

On vaarana, kun sanoo omia unelmia ääneen, ne tuppaavat ajan saatossa toteutumaan. Koettu on, nähtykin. Siksi uskallankin sanoa omia ajatuksia ja unelmia ääneen, koskaan ei tiedä kuka ne huomaa ja mitä tapahtuu. Toivon että kaikki olisi rohkeita tämän asian kanssa - mikään unelma ei ole hölmö, kaikki on yhtä arvokkaita ja merkityksellisiä myöntää ääneen. Ja kaikilla unelmat kuuluvat olla erilaisia, se kuuluu elämään.

Minun ammatti-unelmissa pyörii vahvasti ja selkeästi sanat (on pyörinyt jo muutaman vuoden): kansainvälisyys ja matkailu, valokuvaus, sisustusarkkitehti, muotoilija, kääntäjä/tulkki, auttaminen - kaikki tasaisesti samalla viivalla. Ehkä haluan kokeilla kaikkia yksi kerrallaan, ehkä haluan yhdistää nämä kaikki. Kukaan ei tiedä tulevaisuuttani, en edes minä, enkä haluakaan. Elämä vie sinne minne kuulun. Haluan myös joskus kirjoittaa kirjan ja kuvittaa sen omilla valokuvillani, muistoksi itsestäni (toivon mukaan) tuleville jälkeläisilleni. Jättää edes sitä kautta jäljen tähän maailmaan.

Kaikkea ei kuitenkaan saa kerralla, heti-tässä-nyt -metodi ei ole mahdollista. Siksi annankin vuosien tehdä ihmeitä. Annan maailman muuttua ja samalla annan myös luvan itselleni muuttua. Ja olla kärsivällinen, sitäkin yritän.

 

Kaunista elokuun viimeistä viikkoa - värikäs syksy, se on pian täällä! 

xx Vilhelmiina

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Olenko ainoa, joka rakastaa ulkoilla ja tehdä pitkiä lenkkejä sateella? 

En tiedä mitään muuta puhdistavampaa kuin sadelenkit. Pitkät ja huolettomat, kuulokkeissa sitä lempimusiikkia tai ilman kuulokkeita, niin että kuulet sateen ropinan puissa. Päällä lämmin (sadetta pitävä) asu, jaloissa lenkkarit tai kumpparit. Kädessä sateenvarjo, jos rankkasade yllättää. Ja sitten vaan nautit.

Ulkoilu sateella on sekä puhdistavaa että raikastavaa. Se puhdistaa mielen ja ajatukset, saa ne ehkä kokoon ja antaa uutta inspiraatiota. Se raikastaa olotilan - jos olo on tunkkainen ja raskas, niin lähde rohkeasti ulos sateeseen, palaat aivan varmasti astetta kevyempänä sieltä kotiin.

Ihmiset ajattelevat sadepäivistä usein negatiiviseen sävyyn. Miksi? On siinä harmaudessakin jotain kaunista, taivaalta satavissa sadepisaroissa etenkin. Sade saa luonnonkin kukoistamaan ja kasvit kasvamaan, se turvaa niille elämän. Usein ainakin itsellä sateen jälkeen on puhdistautunut ja luova olo. Sellainen, että saan jotain uutta aikaiseksi ja mielessä pyörii ajatuksia siitä, miten itseä voisi lähteä taas kehittämään, mitä uutta kokeilisin seuraavaksi ja mistä langasta nyt tarttuisin kiinni.

Ja niin,

emmehän ole sokerista. Ja se on taivaalta satavaa puhdasta vettä. Vettä, sitä samaa millä peseydyt suihkussakin. Jos suihkuttelu raikastaa ja puhdistaa, niin tekee myös ulkoilu sateella.

 

xx Vilhelmiina

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Joskus kannattaa olla ei-niin-järkevä. Olla siis spontaani, vähemmän järkevä. Tehdä tai toteuttaa asioita, jotka ovat sillä hetkellä ajatuksissa. Ryhtyä tuumasta toimeen, eikä ajatella ”jospa sitten huomenna.

Huomista ei välttämättä koskaan tule.

Minun spontaanius on tullut esiin vasta viime aikoina, ainakin vahvemmin, vaikka muistaakseni olen aina omannut tietyn rohkeuden tehdä asioita ihan tuosta noin vain. Liikaa ajattelematta. Spontaanisti. Muuttaa esimerkiksi kauas kotipaikkakunnalta tai lähteä yksin matkalle ajattelematta mikä sillä on tarkoitus - tuollaiset asiat ovat osa minua, varmaan tulevat aina olemaankin. Miksi pelätä maailmaa? Eihän sekään pelkää meitä. Tai no ehkä vähän, sillä ihmiset valitettavasti osaavat tuhoamisen taidon. Kuitenkin.

Spontaanius tuo pientä hohtoa elämään. Kun jättää aivot narikkaan, luovuus astuu usein esiin. Tapa olla spontaani, ajattelematon, ei tarkoita tapaa elää huolettomasti, ei siis tarkoita etteikö välittäisi ympärillä olevista asioista tai ymmärtäisi niitä. Ja ihminen voi olla spontaani mutta järkevä yhtä aikaa, voi olla järkevästi spontaani. Tehdä rohkeasti asioita mitä mieleen tulee, mutta saada sitten niille jonkin järkevän selityksen, oivalluksen tai merkityksen. Spontaaniuden ja luovuuden kautta se järkikin voi uskaltaa taas sanoa sanansa. Oma järjen ääni saattaa kolkuttaa ja saada sinut taas tajuamaan niitä kadoksissa olleita ajatuksia, kunhan olet ensiksi antanut vain mennä ja elää liikaa ajattelematta.

Suosittelen olemaan spontaani. Heittäytymään elämään, heittäytymään hetkiin, antautumaan niille silmät ja korvat auki. Se tekee elämästä paljon jännittävämpää. Ja ihanampaa.

xx Vilhelmiina

Pages