Ladataan...
VILHELMIINA H.

Tänään on ympäristöjärjestö WWF:n mukaan maailman ylikulutuspäivä.

Jos minulta kysytään millainen kuluttaja olen, vastaisin: vastuullinen. Jos minulta olisi kysytty vielä viisi vuotta sitten sama kysymys, olisin vastannut: vastuuton.

Ennen ostin vaatteita, en tarpeeseen, vaan huvin vuoksi tai koska olivat alennuksessa. Ajattelin, ''käytän tuota mekkoa jonain päivänä, pakkohan se nyt on saada kun on puoleen hintaan.'' En ajatellut pidemmän kaavan mukaan; tarvitsisinko mekkoa oikeasti, olisiko sillä oikeasti käyttöä tai edes sitä, onko se edes minun tyylinen. Ostin vain, koska se oli halpa. Ihminen hairahtuu ostoksilla ollessa useasti ostamaan jotain mitä ei tarvitsisi, ihan vain koska huomaa jonkun (siinä hetkessä) miellyttävän vaatteen tai materian olevan alennuksessa. Silloin harvoin ajattelee sen pidemmälle, miksi ja mitä varten sen ostan.

Järkeäkö tuossa, ylikuluttamisessa, ei mielestäni. Onneksi itse olen päässyt siitä eroon ja ajattelen kuluttamisen suhteen paljon järkevämmin ja vastuullisemmin. Ehkä muutos minussa on iän saattelemaa, mutta haluan myös tietoisesti kohdella maailmaa paremmin. Kantaa oman korteni kekoon. En ole ostanut pitkään aikaan ''vain huvin vuoksi'', vaan todella tarpeeseen. Ostan ainoastaan rikkinäisen tilalle, tai jos minulta puuttuu jokin vaate tai materia, jota tiedän tarvitsevani. 

Kirpputorit ja kavereille kierrättäminen itselle tarpeettoman materian kanssa, suosimalla kestotuotteita, vaihtamalla auton välillä julkiseen tai kimppakyytiin (isoissa kaupungeissa se on helppoa), ruoan ostaminen vain tarpeeseen ja ilman ruokahävikkiä eläminen sekä kotimaisia (lähi)ruokia ostamalla ja etenkin kasvispainotteinen ruokavalio - tuossa nyt alkuun hyviä vinkkejä, mitkä ihan jokaisen meistä on helppo toteuttaa. Ei ehkä kaikkia kerrallaan, vaan edes yksi kerrallaan.

Yksi ihminen ei voi muuttaa maailmaa paremmaksi, mutta me yhdessä voimme. Jos jokainen meistä tekisi päivittäin edes pienen hyvän teon, se olisi jo suurta meidän yhteiselle, kauniille maapallolle. Tehdään yhdessä maailmasta entistä parempi paikka elää ja kohdellaan sitä hyvin,

 

xx Vilhelmiina

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Ehdinpäs vielä.

Heinäkuu ei ehtinytkään vaihtua vielä elokuuksi, kun istahdin parvekkeelleni tänä helteisenä heinäkuun iltana ja aloin kirjoittaa. Mieleeni pompsahti erään blogikollegan kirjoittama lause: ''Olen pienestä pitäen ajatellut maailmaa valokuvina. Mikään ei ole muuttunut.'' Tuo lause olisi voinut olla minun kirjoittamani tai tokaisu suoraan suustani, koska niin minäkin olen maailman nähnyt ja näen edelleen.

Tajusin tämän asian itsestäni vasta huomattuani ja sisäistettyäni kyseisen lauseen. Siitä asti kun muistan, olen kuvannut maailmankaikkeuden kauniit hetket ja asiat silmilläni, ikuistanut ne verkkokalvoilleni ja myöhemmin oman kameran saatuani, oikeiksi valokuviksi. En ole koskaan nähnyt elämääni ohilipuvina hetkinä, en virtaavana jokena, vaan valokuvamaisesti ikuistettavina otoksina, hetkinä, jotka muistan ja tunnen edelleen vahvasti. Elämäni kauniit, mutta myös ne ei-niin-kauniit hetket ovat päässäni valokuvina - osa tosin oikeinakin valokuvina kansiossa. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, ja ehkä on myös vaikea selittää ja kirjoittaa tätä lauseiksi, mutta elämäni ei vaan virtaa eteenpäin ilman menneisyyden vahvasti pinttyneitä hetkiä, ilman etten aika ajoin muistelisi menneisyyttä. Se ei livu eteenpäin ilman vahvoja valokuvamaisia muistoja. Ja kun hetket ovat niin vahvasti iskostuneet verkkokalvoilleni, luulen, että en niitä kovin kylmästi voi tulevaisuudessakaan ohittaa. En varmaan koskaan ohita mitään hetkiä elämässäni kylmästi.

Ehkä juuri siksi tunnen ja aistin asiat niin vahvasti, ja tunteeni näkyvät herkästi enkä kykene peittää niitä. Surunkyyneleet valuvat silmistäni herkästi jos siihen on vähääkään aihetta, mutta nauran myös ilosta usein niin vahvasti ja aina niin, että ilonkyyneleet valuvat pitkin poskiani. Niin tai näin, olen kovin tunteellinen ihminen ja se tulee olemaan aina vahvasti minua.

Olen kuvannut lapsuudenystäväni kanssa jo pienestä pitäen, tiedostamatta silloin sitä, kuinka taiteellisia otoksia päivittäin otimme ja kuinka paljon niiden eteen näimme vaivaa. Nyt sen jo tiedostaa ja tajuaa, että valokuvaaminen on ollut aina osa minua, rakkain harrastukseni, sekä silloin että nyt.

Ala-asteella minulla oli pari kertakäyttökameraa, ennen kuin sain syntymäpäivälahjaksi äidiltäni ensimmäisen digikameran. Myöhemmin sain järjestelmäkameran, senkin syntymäpäivälahjaksi - muuta en osannut toivoa. En ole koskaan kinunnut lahjoja merkkipäivinä saatika osannut niitä toivoa, sillä minulle on aina riittänyt pelkkä yhdessäolo, mutta järjestelmäkamera oli ainut jonka olen koskaan todella halunnut lahjaksi. Ja sen lopulta sain. Ja se on minulla edelleen, sama Canonin järjestelmäkamera, jonka sain lahjaksi lukioikäisenä. Sillä on jokseenkin tunnearvoa, siksi sitä en vielä halua vaihtaa uudempaan tai ''parempaan'', minun Canonilla kuvaa edelleen hyvin ja sillä tulee loistavia otoksia. Se kestää kylmätkin säät ja siihen on helppo vaihtaa putkia niin halutessa. Ja olen aina pohtinut, että jos kodissani syttyisi tulipalo ja ehtisin pelastaa vain yhden asian, pelastaisin kamerani. En edes lempivaatettani, en lempiesinettäni, vaan vanhan järjestelmäkamerani. Kai tuo merkkaa jotain.

Vaalikaa omia intohimon kohteita. Kokeilkaa monenlaisia harrastuksia, jotta löydätte sen omanne. Jokainen meistä on hyvä jossain, tai alussa oikeastaan ei missään - harjoittelemalla ja vielä vähän enemmän harjoittelemalla meistä voi tulla mestareita. Ehkä emme ole mestareita muiden silmissä koskaan, mutta tärkeintä on se, mitä näemme omilla silmillä ja se, että uskomme itseemme. Tärkeintä on, että uskot itse olevasi oman elämäsi mestari ja rakastat sitä mitä teet.

xx Vilhelmiina

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Jäljellä on kaksi helteistä heinäkuun päivää, ja on aika toivottaa elokuu tervetulleeksi.

Ainahan sen tietää, niin kuin tänäkin vuonna, että kesä menee hujauksessa ohitse. Monilla loppuu loma elokuun puoliväliin, itsellä koulunpenkki kutsuu syyskuussa - sitä ennen tulisi suorittaa vielä loput kesäopinnoista. Vähän pelottaa kuinka saan itseni taas opiskelumoodiin, mutta eiköhän se siitä. Pikkuhiljaa ja hiljalleen. 

Mutta onpa ollut ihanan lämpöiset kesäsäät meillä täällä Suomessa, ei valittamista! Onneksi en buukannut toukokuussa lomamatkaa minnekään etelän lämpöön, sillä etelän tuulet puhalsivat kaiken sen lämmön tänne meille pohjolaan. Kerrankin näin. Toivottavasti jokainen on nauttinut näistä helteistä eikä valittanut liikaa. Eihän kaikki pidä helteistä, itsekään en ole mikään trooppisten helteiden ystävä, mutta kerrankin on ollut upea mahdollisuus nauttia koko heinäkuu kunnon lämpöaallosta - se jos mikä on harvinaista Suomessa. Tämä kesä muistetaan varmasti.

Kesäkuun lopulla tein oikean päätöksen lähteä vähäksi aikaa kotoa ja opiskeluympyröistä muualle, se teki hyvää. Teki hyvää nähdä rakkaita ihmisiä ja muita kaupunkeja. Lomailin kotiympyröissä Keski-Suomessa sekä Länsi-Suomessa, karkasin myös muutamaksi päiväksi Ahvenanmaalle ja ihailin tovin elämää saaristossa. Kuvittelin olevani Myrskyluodon Maija niissä maisemissa. Säätkin olivat puolellani, aurinkoa ja raikasta merituulta kun kaipasin. 

Ja tiedättekö mitä, unohdin lomaillessani aiemmin kirjoittamani kesän bucketlistin ja muistin sen vasta nyt. Huomaamattani tai tajuamattani olen toteuttanut useamman kohdan; olen haahuillut kesäyössä, tehnyt roadtrippeja kesäisessä Suomessa, poiminut kukkia/yrttejä/marjoja luonnosta, mökkeillyt, kokenut Lapin lumoavat yöttömät yöt, telttaillut, tehnyt retken Suomen saaristoon, herkutellut piknikillä ja tutustunut itselle tuntemattomiin Suomen kaupunkeihin. Jos reissu Pohjois-Norjaan, treffit, festarit tai naku-uinnit ei toteudu tänä kesänä, niin ensi kesänä sitten!

Elokuussa ehtii vielä tehdä vaikka ja mitä, mutta ensin on suoritettava muutto uuteen ihanaan asuntoon, jonka ikkunoista saan ihailla kaunista Tornionjokea. En malta odottaa, että pääsen asettumaan sinne. Koen olevani onnekas tästä asunnosta.

Jotenkin tuntuu, että lopulta kaikki loksahtaa paikoilleen ja kaikki tapahtuu juuri niin kuin on tarkoitettu. Välillä kuuluukin olla vähän hukassa, kunnes pääsee taas pinnalle ja on helppo hengittää. Elämä opettaa ja hyvä näin. Kun ajattelet elämää positiivisin mielin, sekin ajattelee sinusta niin.

 

xx Vilhelmiina

Pages