Ladataan...
VILHELMIINA H.

On yksi leivän muoto, jota rakastan - kuivat leivät. Näkkärit, hapankorput, bruschetat, pellillä tai uunin pankolla kuivatut leivät, krutongit.., ​kaikki tuollaiset suussa rouskuvat. Olen todennut että tuore leipä ei sovi minulle, siksi sitä syön todella harvoin. Olen ollut jo pienen tovin rakastunut siemennäkkäriin, siitä lähtien kun ystäväni oli sitä minulle tehnyt tuliaisiksi kylään tullessa. Ei ainoastaan sen koostumus ja maku, vaan kuinka paljon se sisältää elimistölle hyvää pehmeää rasvaa sekä vitamiinien runsaan kirjon.

​Olen jo vuoden pari syönyt päivittäin siemeniä ja pähkinöitä, avokadon ja käyttänyt oliiviöljyä ruoanlaitossa ihan huoletta - kuinka paljon parempi iho minulla onkaan ja hiuksetkin ovat paksuuntuneet. Suosittelen niin kaikille ottamaan siemenet ja pähkinät ruokavalioon, mikäli allergiat sen sallii. Avokado on kauneushedelmä, ja uusi mottoni onkin: avokado päivässä pitää ihosi kauniina. Muistakaa oliiviöljyn kohdalla tarkistaa sen laatu - itse käytän kreetalaisia laadukkaita ekstra-neitsyt oliiviöljyjä (Terra Creta, Memmas Knossos) ja luotankin vain kreikkalaisiin oliiviöljyihin. Tiedä sitten miksi, ehkä kun olen siellä asuessa tutustunut paikalliseen kulttuuriin, ymmärtänyt aidon ja alkuperäisen ruoan merkityksen.

Niinpä haluan jakaa teille yhden rouskuvan ohjeen, tätä näkkäriä kun on kovin helppo valmistaa itse - ainekset vaan sekaisin ja uuniin. Ja mikä parasta, säilyvyys on pitkä. Itse säilytän näkkäreitä paperipussissa. Taidanpa mennä näin lauantai-aamun kunniaksi tekemään uuden satsin.

Herkullista lauantaita, xx

Terveelliset siemennäkkärit

​3 dl siemeniä (auringonkukan-, kurpitsan-, chian-, pinjan-, pellavansiemenet ym)

​2 dl tattarijauhoja tai muita ​haluamiasi jauhoja

2 rkl öljyä (itse käytän oliiviöljyä)

2,5 dl vettä

hyppysellinen suolaa (itse laitan usein suolan lisäksi yrttejä, kuten rosmariinia)

​- taikina tasaisesti pellille ja paisto 175 asteisessa uunissa, noin 50min tai kunnes pinta on rusehtava

​- paiston jälkeen jäähdytä kunnolla ja anna kuivua pellillä

​- herkullista voinokareen kera, niin aamupalalla, lounaalla, päivällisellä tai iltapalalla,

​oikeastaan aina kun tekee mieli.

 

​KEEP IT SIMPLE. the simpler, the better.

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Haikeus. Se tunne iskee välillä tosi hurjaa. Yleensä se tuntuu silloin sydämessä, kun ihan vahingossa eksyy katsomaan vanhoja valokuvia - etenkin sellaisia, missä onnenhetket ovat olleet ylimmillään. Ai että, ei kai saisi katsella liikaa vanhoja valokuvia, ei kai saisi roikkua liikaa menneessä,

pitäisi osata elää hetkessä.

En vaan voi sille mitään - rakastan muistella mennyttä. Rakastan haikailla menneisyyteen. Joskus se on vaan liikaa, joskus kuvat muistuttavat liikaa jostain niin hyvästä, että haluaisit palata siihen aikaan ja paikkaan oitis. Palaisinkin, jos aikakone olisi keksitty. Ei varmaan vielä ole, eihän? Usein valutan kyyneleitä ihan onnettoman paljon tämän takia, varsinkin silloin kun on muutenkin herkällä tuulella. Tänä keväänä onkin tullut vuodatettua kyyneleitä miltei joka viikko, osasyynä on ollut älyttömät määrät koulutehtäviä, joita on pitänyt suorittaa tiiviisti näiden muutaman kuukauden aikana. Ne kyyneleet ovat olleet onnenkyyneleitä, joskin välillä vähän surumielisiä sellaisia. Niin tai näin, nyt on enää muutama viikko ja kevät olisi sitten paketissa - ja sitten saan keskittyä kesäopintoihin ja niihin muihin mielenkiintoisiin aiheisiin, kuinka ihanaa! Aion etsiä kaikki inspiraatiota antavat paikat kirjoittaa ja opiskella valoisina kesäkuukausina - se on ainakin varma että telttailla aion, satoi tai paistoi. 

Aina sanotaan, että pitäisi elää hetkessä. Live in the moment. Tässä ja nyt. Here and now. Itsekin hoen sitä aina, ja yritänkin noudattaa tätä ohjetta, mutta ei sitä aina vaan pysty. Jos menneisyydessä on ollut ihania, unohtamattomia hetkiä, tai tulevaisuudessa on tulossa joku kiva juttu - mieli eksyy niihin nopeasti. Ihan huomaamattomasti alat elää taas sitä menneisyyden ihanaa hetkeä tai saatat siirtyä ajattelemaan innolla sitä tulevaa kivaa juttua - ihmismieli on niin epävakaa, ei se pysy hetkessä ihan tuosta noin vaan. Ihminen pysyy hetkessä fyysisesti, mutta ajatukset harhailevat aina tuolla jossain, missä niiden ei ehkä aina pitäisi harhaillakaan.

Yritä sitten elää hetkessä. En tiedä onnistuuko se minulta koskaan.

 

xx Vilhelmiina

 

 

 

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Uusia ihmisiä tupsahtelee elämäämme lähes päivittäin. Usein aivan yllättäen - saatat törmätä ihanaan ihmiseen kaupan kassalla, jonka kanssa klikkaa, ja josta myöhemmin tulee ystäväsi. Elämäämme tupsahtelevat ihmiset voidaan jakaa (aika brutaalisti) kahteen kategoriaan - heihin, joiden kanssa klikkaa oitis ihan kuin oltaisiin aina tunnettu ja niihin, joiden kanssa on alusta asti ilmassa jonkinmoinen jännite, kitka tai sensellainen.

Onko kenelläkään samoja fiiliksiä?

 

Kutsun sielunsiskoiksi sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on alusta asti todella helppo olla. Joiden kanssa on vaan sellainen automaattinen yhteys. Sellaisten ihmisten kanssa olemassaoloani tai elämääni ei tarvitse selitellä, pystyy olla vain kyseenalaistamatta yhtään mitään. Vaikka meillä ei välttämättä ole samoja mielipiteitä asioista - eikä kuulu ollakaan, yksilöitä kun kaikki olemme - tajuamme toisen pointin ilman ristiriitoja ja osaamme todellakin arvostaa toisen mielipidettä, osaamme kuunnella, kunnioittaa ja ymmärtää myös ne eriävät näkökulmat. Meillä saattaa olla taustalla yhteisiä tekijöitä ja paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta se ei ole oleellisinta. Oleellista on, että kohtalo on antanut meidän löytää toisemme. Kyllä, uskon kohtaloon - se määrittää jossain määrin elämäämme - ja olen satavarma siitä, että kohtalo on pelissä näiden elämääsi tupsahtaneiden sielunsiskojen tai -veljien kanssa. Uskon siihen, että meidät on tarkoitettu kohtaamaan, jotta oppisimme toisistamme ja elämästä jotain yhdessä eläen. Uudesta tälläisestä tuttavuudesta saattaa kehkeytyä aika nopeastikin uusi, syvä ystävyyssuhde.

Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää hyviä ystäviä ympärilleen.

Sitten on ne, joiden kanssa on sitä kitkaa, jännitettä - jokin este välillämme. Olen aina miettinyt, miksi joidenkin kanssa on vaan niin vaikea saada minkäänlaista yhteyttä? Miksi joidenkin kanssa on vaan niin epämukava olla? Voimme vaihtaa sanan tai pari, mutta siihen se yleensä jää. Joskus se jää pelkkään hymyyn. Keskustelunaiheita ei riitä tai niitä ei vaan synny, tai ehkei ole edes mielenkiintoa keskustella. Ei edes säästä. Tämä jännite estää toistemme lähentymisen - hankaloittaa ystävyyssuhteen luomisen. Ei siinä, ei kaikkien kanssa tarvitse ystävystyä tai tehdä edes tuttavuutta liiemmin, mutta tuntuu harmilliselta kun joidenkin kanssa ei vaan klikkaa. Olenkin asennoitunut siihen lopputulokseen, että se on tarkoitettu niin - meillä ei klikkaa sen takia, koska meidän ei kuulu olla ystäviä tai meistä ei koskaan tule sellaisia. Toisaalta, ajankohta ja elämäntilannekin saattaa vaikuttaa - voin törmätä tälläiseen ihmiseen muutaman (kymmenen) vuoden päästä huomaten, ettei sitä kitkaa välillämme enää olekaan.

Koskaan ei saisi sanoa ''ei koskaan'' - tuon lauseen olen sanonut monesti, ja törmännyt juuri niihin asioihin, joille olen sanonut ''en koskaan.''

Olen todennut, että kaikkien kanssa ei tarvitse ystävystyä, viettää aikaa tai välttämättä tulla toimeenkaan, mutta ystävällinen pitää olla ihan jokaiselle. Ystävällisyys ei ainoastaan kumpua hyvästä sydämestä, vaan se on jokaisen ihmisen velvollisuus - jos ystävällisyyttä ei olisi tai sitä ei kukaan viljelisi ympäriinsä, millainen tämä yhteiskunta olisi? Ilman ystävällisiä sanoja, kohteliaisuuksia ja niitä hymyn pilkahduksia ei pitkälle pötkitä, ei vaikka kuinka yritettäisiin.

Jo pelkkä hymy tuntemattomalle vastaantulijalle saattaa pelastaa hänen päivän. Joskus jopa elämänkin.

 

xx Vilhelmiina

Pages