Mistä tontti?

Rakennusprojektin ehkä tärkein osuus on sopivan tontin löytäminen. Tontti määrittää koko projektin onnistumisen. Tontin etsintään voi kulua paljonkin aikaa. Sanoisin, että meillä on ollut onneakin matkassa mukana.

IMG_4629.jpgMistä sitten voi löytää tontteja? Helpoin tapa on selata Oikotien tonttitarjontaa samoin kuin tekisit asuntohakua. Myös Hesarin Koti-osassa on yksityishenkilöiden ilmoituksia myytävistä tonteista. Kaupungit myyvät tontteja ja järjestävät tarjouskilpailuja sekä arvontoja. Helsingin kaupunki myös vuokraa pientalorakentajille tontteja. Me suosimme kuitenkin omaa tonttia, jolloin tontin hinta maksetaan kerralla pois. Jotkut saavat puskaradion kautta vihiä myytävistä tonteista. Salapoliisityötäkin moni harrastaa selaamalla esim. eri karttapalveluista isompia kiinteistöjä, joissa saattaisi vielä olla rakennusoikeutta jäljellä. Myös purkukuntoisten talojen ilmoittelua kannattaa seurata. Ne sijaitsevat usein isommalla tontilla, jolloin voi olla mahdollisuus esim. paritalon rakentamiseen ja näin voi saada rakentamisen kustannuksia jaettua toisen perheen kesken.

IMG_4628.jpgTämä vanha tonttimme on lohkottu isommasta tontista määräalaksi ja on niin sanottu kirvesvarsitontti. Löysimme tämän pienen sattuman kautta vuonna 2014. Emme silloin etsineet aktiivisesti tonttia, vaan etsimme ensisijaisesti uutta kotia. Olimme käyneet katsomassa samalla kadulla sijaitsevaa toista tonttia, jonka totesimme meille sopimattomaksi. Samana iltana selasin Oikotiellä Kehä 3 sisällä sijaitsevia tontteja ja en voinut uskoa, kun saman kadun varrella oli toinenkin tontti myynnissä paremmalla puistoon rajoittuvalla sijainnilla.

Viime keväänä huomasin, että Vantaan kaupunki on kaavoittanut asuinalueellemme uusia tontteja. Nämä tontit eivät kuitenkaan herättäneet miehessäni suurta kiinnostusta, enkä vielä saanut häntä vakuuttuneeksi siitä, miksi alkaisimme rakennusprojektiin uudelleen, koska olihan meillä jo 2016 valmistunut uusi ihana omakotitalo. Tuli kesä, tein positiivisen raskaustestin ja kävimme vähän haaveilemassa Porin asuntomessuilla. Syksyn tullen kävimme meidän lähellä uudella asuinalueella kävelemässä ja Lauri totesi siinä sijaitsevista metsänreunatonteista, että tuohon hän voisi alkaa rakentaa, jos siihen ryhtyisimme. Harmittelin ääneen, että nuo tontit on varmaan myyty jo ajat sitten. Illalla kuitenkin löysin itseni Vantaan kaupungin sivuilta ja huomasin, että kyseisistä tonteista oli kuin olikin alkamassa suljettu tarjouskilpailu ja siihen päätimme osallistua. Meidän tarjouksemme oli korkein ja joulukuussa 2018 saimme tiedon, että ykkösvaihtoehtomme oli varattu meille.

 

IMG_4630.jpgPääkaupunkiseudulla tonttien hinnat ovat korkeat verrattuna vaikkapa kehyskuntiin ja muuhun Suomeen. Tontin hintaan vaikuttaa moni seikka, kuten tontin koko, sijainti, kaavoitustilanne, rakennusoikeus, tontin muoto, maaperä. Näitä asioita kannattaakin pohtia, kun lähtee etsimään itselle sopivaa tonttia. Onko valmis tinkimään jostain. Meille esim. sijainti oli tärkeä kriteeri. Olemme tykänneet nykyisestä asuinalueestamme, täältä on hyvät julkiset yhteydet ja autolla pääsee helposti liikkumaan eri suuntiin, palvelut löytyy läheltä ja olemme tutustuneet lähellä asuviin ihmisiin. Myös luonnon läheisyys viehättää meitä. Uuden tonttimme molemmin puolin tulee olemaan naapurit melko lähellä, mutta tonttimme takaosa rajautuu isohkoon metsään.

Kuvat nykyisen talomme tontilta, kun rakennustyöt olivat alkutekijöissään.

LUE MYÖS
Ensimmäiset luonnokset pohjasta
Saunatuvan suunnittelua
Miksi palkata arkkitehti?
Maaperätutkimus
Vastaavan työnjohtajan valinta
Toiveet tulevan talon ulkonäöstä
Rakennusprojektin budjetointi
Miten aikatauluttaa rakennusprojekti?

SEURAA

Blogit.fi / Bloglovin’ / Facebook / Instagram

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *