Mitä teemme toisin, mikä toimii ja mikä ei?

Joku voi ihmetellä, miksi rakennamme uuden talon, kun nykyisessä ei varsinaisesti ole mitään vialla. Ihana koti meillä onkin. Muutama juttu on silti jäänyt mieleen, mitä tekisin toisin. Eikä kaikkea osaa ensimmäisen talon kohdalla ottaa edes huomioon, vaikka ammattilaiset on apuna. Olen kuullun usein sanottavan, että kolmas talo on vasta se täydellinen. Tämä toinen talo saa luvan olla meille se täydellinen.

Nykyinen tonttimme on melko ahdas ja kooltaan alle 500 neliötä. Meidän talossa on yhdessä tasossa 94 asuinneliötä. Lämpimän varaston kanssa rakennusala kohoaa 114 neliöön. Isompaa taloa tälle tontille ei olisi voinut rakentaa, eikä budjettimme silloin 3-4 vuotta sitten olisi siihen joustanut. Uuteen taloomme tulee noin 150 neliötä kahteen kerrokseen, paljon kaivattua lisätilaa. Uusi tontti on lähes tuplakokoinen vanhaan verrattuna, joka myös mahdollistaa huomattavasti isomman rakennusoikeuden. Vantaan kaupungin uusilla tonteilla yleisesti ottaen on isommat rakennusoikeudet kuin vanhoilla kaava-alueilla. Puhutaan usein tonttitehokkuudesta eli e-luvusta (e=0,25), luku on kerroin joka määrittää rakennusoikeuden määrän.

 

IMG_4644.jpg

 

Edellinen projektimme toteutettiin niin sanottuna avaimet käteen toteutuksena. Talotoimittajaksi valikoitui neljä vuotta sitten kilpailutuksen myötä Sikla, joka vielä silloin oli melko tuntematon pääkaupunkiseudulla. Sikla hoiti kaiken aivan maatöistä lähtien viimeisen listan kiinnittämiseen asti. Nyt uuden talon kohdalla tarkoituksemme on kilpailuttaa eri osa-alueita enemmän, jolloin saamme huomattavaa säästöä aikaiseksi.

Talon pohja meillä toimii hyvin, enkä keksi mitään varsinaisia ongelmia tai täysin pieleen menneitä kohtia nykyisessä kodissamme. Keittiö on mielestäni kodin sydän. Rakastan ruoanlaittoa ja leivontaa. Nykyinen keittiömme on pienehkö ja olisi kiva, että keittiössä mahtuisi hääräämään useampi ihminen kerralla ilman törmäilyä. Saarekkeen puuttuminen on jäänyt harmittamaan eniten ja sen ainakin aiomme saada uuteen taloon mahtumaan.

Meidän vanhempien makuuhuone on onnistuneesti suunniteltu ja sen yhteydessä oleva vaatehuone toimii hyvin. Makuuhuoneen haluan kopioida lähes yksi yhteen tulevaan taloomme, mutta sijoittaisin uudessa kylpyhuoneen makuuhuoneen läheisyyteen. Lapsille tekisin uuteen isommat huoneet ja miettisin jo etukäteen huonekalujen sijoittelut paremmin. Vaatekaapit suunnittelisin upotettuna, jotta kaikki hukkatila saadaan minimoitua. Meillä ei myöskään ole nykyisessä kodissamme turhia käytäviä, vaan kaikki tilat nivoutuvat toisiinsa. Näin haluan uudessakin olevan.

 

IMG_4645.jpg

 

Haaveilemme uuteen kotiin erillisestä saunatuvasta, johon kuljetaan terassin kautta. Nyt kuljemme saunaan kodinhoitotilan lävitse, jossa kuivatamme pyykit ja joka toimii milloin minkäkin romun varastona. Saunomistunnelma pyykkien keskellä ei ole aina aivan huipussaan. Lauteet saisi olla myös hieman syvemmät sekä sijoiteltu vastakkain. Saunatuvalla voisi tarvittaessa yöpyä eli se toimisi myös vierastupana.

 

Terassin toiminnallisuuksia pitää myös miettiä tulevaan taloomme paremmin. Jouduimme tekemään päätökset terassin suhteen viimeksi kovan kiireen alla. Jälkikäteen ajateltuna terassi olisi kannattanut tehdä myöhemmin paremmin suunniteltuna.

Ahtaan tontin ja osittain huonon suunnittelun vuoksi jouduimme nykyisessä kodissa luopumaan autokatoksesta. Uuteen on tarkoitus saada vähintäänkin katos autolle ellei jopa autotalli. Autotalli toimisi tarvittaessa hyvin myös lämminvarastona.

Sanotaan, että eteinen on kodin käyntikortti. Nykyinen eteinen meillä toimii ihan hyvin, mutta uuteen toteuttaisin pääsisäänkäynnin vierelle lisäksi arkieteisen. Arkieteinen saisi toimia mm. kuraeteisenä, ulkovaatteiden kuivatuspaikkana, harrastusvälineiden säilytyspaikkana, takkijemmana, milloin minäkin. Kaaoksen saisi piiloon esim. liukuovilla. Nykyisestä talosta meillä löytyy kyllä kurasyöppö, mutta se on sijoiteltu suoraan oven eteen kodinhoitohuoneen yhteyteen, joka ei ole optimaalisin paikka, koska samassa tilassa käsitellään puhdasta pyykkiä.

 

IMG_4646.jpg

 

Mitä enemmän varaa aikaa suunnittelulle, sitä tyytyväisempi lopputulokseen on. Talon suunnittelulle olisi ihanteellisinta varata jopa vuosi aikaa. Edellisessä projektissamme hahmottelin ja piirsin itse talomme pohjan ruutupaperille, jonka perusteella Sikla teki pääpiirrustukset ja lupakuvat valmiiksi. Nyt olemme ottamassa projektiimme arkkitehdin, joka kuuntelee näkemyksemme ja piirtää niiden perusteella meille kodin. Arkkitehdin valinnasta seuraavassa blogipostauksessa lisää.

 

Kuvat meidän nykyisestä kodista.

 

SEURAA

Blogit.fi / Bloglovin’ / Facebook / Instagram

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *