Miten ekologisuus näkyy talossamme?

Ekologisuus on nyt kovin pinnalla oleva teema. Se on tällä hetkellä jopa yksi suurimmista sisustuksen sekä asumisen trendeistä. Väkisinkin tulee itsekin miettineeksi sitä, kuinka omilla valinnoilla on vaikutusta. Yksittäisen ihmisen valinnat voivat tuntua pieneltä asialta, mutta miksei sitä vaikuttaisi, jos siihen on mahdollisuus. Pienetkin teot merkkaa. Jokainen meistä voi omalla esimerkillään inspiroida muita käyttäytymään ekologisemmin.

1. KOTIMAISUUS
Ollaan mietitty meidänkin valintoja tämän tulevan talomme suhteen. Halutaan suosia mahdollisimman paljon kotimaisia valmistajia. Ostamalla suomalaisia tuotteita, työllistät. Kotimaassa valmistetut tuotteet ovat puhtaita, laadukkaita ja turvallisia sekä ympäristö- ja ilmastoystävällisempiä. Myös Suomessa suunnitellut tai muotoillut, mutta ulkomailla valmistetut tuotteet tukevat kotimaista työtä.

2. EKOVILLA
Tarkoituksemme on rakentaa aikaa kestävistä luonnollisista ja uusiutuvista materiaaleista. Luonnonmateriaalien valmistusprosessi aiheuttaa vähemmän päästöjä. Muoviton koti on houkuttava ajatus ja siksi valitsimme taloomme ekovillarakenteen. Ekovilla on lämmin, hengittävä ja ekologinen. Ekovilla on valmistettu kierrätetystä puukuidusta eli kierrätetystä paperista ja sanomalehdestä. Paperit lajitellaan tehtaalla ja kuidutetaan uudelleen ekovillaksi. Ekovillalla eristetty koti on hiilineutraali eli eristeen valmistaminen ei tuota hiilidioksidia enempää kuin siihen on puupohjaisena raaka-aineena sitoutunut. Ekovilla on kierrätettävä materiaali. Mikäli rakennus joskus puretaan tuote voidaan käyttää uudelleen tai kierrättää eri tavoin. Ekovillarakenteessa käytetään paperista höyrynsulkua, jolloin kodista tulee tiivis ja energiatehokas.

3. EKOPUUTALO
Monesti kuullaan puhuttavan hiilinielusta. Hiilinielu käsitteenä tarkoittaa hiilivarastoa, jonka koko kasvaa ja on vastakohta hiilen lähteelle. Luonnollisia hiilinieluja ovat meret, kasvit, suot ja metsät. Hiilinielu on tullut tietoisuuteen ilmaston lämpenemiskeskustelun ansiosta. Ruotsissa jopa joka viides kerrostalo on puusta rakennettu. Suomessa on vasta parin vuoden sisällä herätty puukerrostalojen rakentamiseen. Tavoite uudisrakentamisessa on, että joka kymmenes uusista kerrostaloista olisi puuta hiilinielun vuoksi. Puutalo varastoi hiilidioksidia itseensä ja tärkein syy puurakentamiselle on juurikin ekologisuus. Mikäli aihe kiinnostaa, tässä hyvä artikkeli, kuinka Tampere laski puutalojen hiilivaraston määrän.

Sen lisäksi, että meille tulee ekopuutalo, talon ulkoverhoilu tehdään siperian lehtikuusesta. Lehtikuusi on hyvin ekologinen julkisivumateriaali. Se kestää hyvin kulutusta ja lahoa ilman puun käsittelyaineita. Se ei myöskään vaadi ulkomaalausta, joten se on huoltovapaa materiaali. Harmaantuu ajansaatossa kauniisti ja sulautuu luonnollisesti ympäristöön ja metsämaisemaan. Julkisivumateriaalista on tarkoitus tehdä myös oman tarkempi postauksensa.

4. PITKÄ AIKAINEN KOTI
Moni muuttaa tänä päivänä pienempiin neliöihin säästääkseen asumiskustannuksissa. Merkittävimmät ympäristövaikutukset tulevatkin asumisesta, liikkumisesta ja ruokavalinnoista. Pienemmän kodin lämmittämiseen kuluu luonnollisesti vähemmän energiaa.

Meidän uuden kodin suurempia neliöitä en pysty perustelemaan kuin lisätilan tarpeella. Nykyinen kotimme on suunniteltu kolmihenkiselle perheelle. Perheemme on kasvanut toisen lapsen syntymän myötä ja tavaran määrä lapsiperheessä on vaan konmarituksesta huolimatta melkoinen. Nykyneliömme ei yksinkertaisesti riitä tälle kokoonpanolle. Tarkoitus kuitenkin on, että tämä tuleva talo on meille pitkäaikainen koti.

Erillinen työhuone mahdollistaa etätöiden teon kotona rauhassa. Etätyöskentely on samalla myös ekoteko, kun ei tarvitse kulkea esim. autolla töihin.

5. ENERGIATEHOKKUUS
Lämmitysmuotoa miettiessä meille ainoa järkevä vaihtoehto on maalämpö. Yksi syy etenkin on, ettei alueemme ole liitettävissä edes kaukolämpöön. Muiksi syiksi maalämmön hyödyksi voisin luetella luotettavuuden, helppouden, kustannustehokkuuden ja etenkin sen ekologisuuden. Maalämpö käyttää uusiutuvaa energiaa.

Energiatehokkaat kodinkoneet voivat myös säästää satasia vuodessa. Energiamerkinnät ovat tulleet pakollisiksi 2015. Energiamerkintä kertoo laitteen energiatehokkuudesta. Meidän kodinkoneet ovat A-A++ väliltä eli hyvin energiaystävällisiä. Kirjoittelen myöhemmin tarkemmin kodinkonevalinnoistamme.

Valaistuksella voidaan vaikuttaa myös energiatehokkuuteen. Meille tulee led-valaistus. Ledien käyttöikä on energiansäästölamppua pidempi ja hehkulamppuun verrattuna 50-kertainen.

6. SÄHKÖAUTOVARAUS
Jätämme autokatokseen varauksen sähköauton lataukselle. Uskon, että tulevaisuudessa sähköautoilu yleistyy voimakkaasti ja tulee edullisemmaksi. Esimerkiksi Volvon tavoitteena on myydä miljoona lataushybridiä ja täyssähköautoa vuoteen 2025 mennessä. Volvon strategiaan kuuluu myös, että kaikki täysin uudet mallit ovat 2019 eteenpäin hybridejä tai täyssähköautoja. Haaveilen meillekin hybridiautosta, mutta ovat kyllä hinnaltaan vielä kovin kalliita. Muutenkin suosin paljon julkisia kulkuvälineitä ja taitan työmatkan bussilla ja junalla. Keväällä tavoitteeni on aloittaa osittainen työmatkapyöräily. Olen kuitenkin sen verran mukavuudenhaluinen, etten talvisin kykene pyörällä liikkumaan.

7. JÄTTEIDEN LAJITTELU
Meidän keittiöön tulee hyvin suunniteltu jätteiden lajittelupiste. Kierrätykselle kannattaakin varata tilaa. Se nimittäin helpottaa lajittelua ja edes auttaa kierrättämisen onnistumisessa. Kierrätämme jo nyt kaiken muovin, pahvin, paperin, metallin, lasin, paristot, lääkkeet, tekstiilit ja elektroniikkajätteen. Biojätteen kierrätyksestä poden tällä hetkellä huonoa omaa tuntoa. Meillä ei ole omaa kompostia. Voisimme jo nyt tilata HSY:ltä monilajitteluastian, mutta aiomme tilata sen vasta uuteen kotiin. Tällä hetkellä HSY:n monilajitteluastia on kalliimpi kuin pelkkä sekajäteastia. Tulevaisuudessa hinnoittelu aiotaan kääntään toisin päin, joka osaltaan kannustaa lajittelemaan paremmin jätteet. Sekajäte kulkeutuu nykyisin Vantaalla poltettavaksi. Jokainen voi myös omalta osaltaan miettiä, miten voisi vähentää jätteen määrää. Zero waste elämäntapa kiinnostaa, mutta se vaatisi todella kurinalaista suunnitelmallisuutta.

8. KULUTUSKRIITTISYYS
Sisustuksen suhteen haluamme olla maltillisia. Muuttaessa ei ole tarkoitus pistää koko sisustusta ja huonekaluja uusiksi. Toki uuttakin joudutaan hankkimaan, mutta haluan hyödyntää siinäkin kierrättämistä. Esimerkiksi Torista, Facebookin kierrätysryhmistä, kierrätyskeskuksista ja kirppareilta voi tehdä tänä päivänä huippulöytöjä. Jopa designia kannattaa etsiä näiltä foorumeilta.

Haluan valita kotiimme pitkäikäisiä laadukkaita tuotteita, jotka eivät mene niin sanotusti pois muodista. Kannatan myös ajattelutapaa, että jokaiselle omistamalleni tavaralle löytyy kodistani oma paikka. Tämä koskee myös lasten leluja, jotka on meillä tällä hetkellä murheen kryyni säilytyksen suhteen. Olen tehnyt tähän nykykotiin muuttaessa tiukan tavarakarsinnan  ja nyt tuntuu, että tavaran määrä on taas kuin salaa kasvanut parin viimeisen vuoden aikana.

Minua lohduttaa myös ajatus, ettei sisustuksen tarvitse olla heti valmis. Kannatan pitämään maltin hankinnoissa. Itsehillintää vaatii myös, että malttaa odottaa jotain kauan haaveilemaansa, jotta sen löytäisi hyvään hintaan tai käytettynä. Kulutuskriittisyys ja harkiten ostetut tavarat onkin ekologisen elämäntavan perusta. Ekologinen sisustaja ostaa tavaroita vain tarpeeseen sekä välttelee kertakäyttöisiä tuotteita. Tämä onkin vaikeaa, kun tänä päivänä sosiaalinen media syöttää kauniita kuvia mitä upeimmista kodeista.

Mitä ajatuksia ekologisuus herättää sinussa?

Kuvat: Unsplash

LUE MYÖS
Puutalo, ekotalo, hirsitalo, CLT-talo?
Mikä lämmitysmuoto?

SEURAA!

BLOGIT.FI / BLOGLOVIN’ / FACEBOOK / INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *