Seinien maalisävyt

Seinät maalataan meillä jokaisessa huoneessa. Emme halua tapetteja emmekä tehosteseiniä. Mahdollisimman ajattomia valintoja. Maalaamalla on helppo muuttaa tilojen ilmettä, mikäli väri alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää. Tapetteja on inhottavampi alkaa repimään irti, vaikka siihenkin on saatavilla helpottavia irrotusaineita.

IMG_5715.jpg

Kuva: @tikkurila_suomi , seinien sävy Tikkurilan valkoinen

Oleskelutiloihin ja alakertaan, todennäköisesti myös saunatuvalle tulee seinien sävyksi Tikkurilan valkoinen himmeällä maalilla. Valkoinen toimii hyvänä pohjana muulle sisustukselle. Ja olen tainnut sanoa aiemminkin, että tekstiileillä on helpompi tuoda väriä tilaan.

IMG_5940.JPGMakuuhuone voi olla vähän utuisempi tunnelmaltaan. Meidän nykyisessä makkarissa on mielestäni hyvä vaalea harmaa sävy, miksei sama sävy voisi sopia uuteenkin makuuhuoneeseen. Tuo harmaan sävy on Tikkurilan Symphony värikartan TVT X486.

IMG_5721.jpg

Kuva: meiltä / @hannankotona

Lasten huoneista en ole vielä aivan varma jätetäänkö ne valkoiseksi vai laitetaanko jokin sävymaali. Olisi hauska maalata esim. pienemmän pojan huoneen seinät osittain. Isommalla on nykyisessä huoneessaan sisustustarrat seinällä, mutta mietin antaisinko hänen valita maalisävyn uuteen huoneeseensa. Tarrat ovat kuitenkin helppo tapa tuoda eloa seiniin ja niitä voi vaihdella mielensä mukaan. Säilytän osaa tarroista leivinpaperiin liimattuna, jolloin ne on uudelleen liimattavissa. Lähtevät seinästä irti ihan nätisti uudelleen käyttöä varten. Ja tuohan lelut väriä huoneeseen, mikäli joku pitää valkoisia seiniä lastenhuoneessa tylsänä ratkaisuna.

IMG_5716.jpg

Kuva: @tikkurila_suomi / meidän nykyinen kodinhoitohuone

Meillä on nyt kodinhoitohuoneessa Tikkurilan 2018 trendiväri Angora. Sama tai joku muu melko neutraali sävy esim. Tikkurilan Ajopuu voisi hyvin tulla uuteen kodinhoitohuoneeseen. Tuollainen sävymaali tuo kivaa ilmettä, varsinkin jos kaapistot tulee olemaan mattavalkoiset.

Suhteellisen simppeliä ja neutraalia värimaailmaa siis tulossa. Ei mitään hullua väri-ilottelua luvassa ainakaan seinien osalta. Ei meille kuitenkaan täysin valkoista kotia ole tulossa!

LUE MYÖS
Portaat
Hanavalintoja
Takkavalintoja
Millaiset lattiat meille tulee?

SEURAA!

BLOGIT.FI / BLOGLOVIN’ / FACEBOOK / INSTAGRAM

Kommentit (4)
  1. Maalisävyt | Brexit Uutiset
    25.9.2020, 09:35

    […] Seinien maalisävyt – Villa Lehikko | Lily – Seinien maalisävyt – Villa Lehikko | Lily – Kuva: @tikkurila_suomi / meidän nykyinen kodinhoitohuone. Meillä on nyt kodinhoitohuoneessa Tikkurilan 2018 trendiväri Angora. Sama tai joku muu melko neutraali sävy esim. Tikkurilan Ajopuu voisi hyvin tulla uuteen kodinhoitohuoneeseen. […]

  2. Tikkurila Piazza | Mikkelin Uutiset
    25.5.2020, 06:09

    […] Seinien maalisävyt – Villa Lehikko | Lily – Kuva: @tikkurila_suomi / meidän nykyinen kodinhoitohuone. Meillä on nyt kodinhoitohuoneessa Tikkurilan 2018 trendiväri Angora. Sama tai joku muu melko neutraali sävy esim. Tikkurilan Ajopuu voisi hyvin tulla uuteen kodinhoitohuoneeseen. Tuollainen sävymaali tuo kivaa ilmettä, varsinkin jos kaapistot tulee olemaan mattavalkoiset. […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *