Kohti talopaketin kilpailutusta

IMG_4922.jpgNykyisen kotimme kohdalla kilpailutimme suhteellisen vähän eri toimijoita, vain neljä. Nyt tässä uudessa rakennusprojektissa aikomuksena on kilpailuttaa useampi eri talotehdas. Mukaan kilpailutukseen olemme valinneet niin isoja tunnettuja kuin muutamia pienempiäkin toimijoita. Isojen etuna on varmuus siitä, että firman vakuudet ja talous on kunnossa. Pienempien puolestaan joustavuus ja kilpailukykyiset hinnat.

Talomme rakentuu loivalle rinnetontille. Alakerta tulee harkko- tai kivirakenteisena, koska se on osittain maan alla. Yläkerta, autokatos ja saunatupa puurakenteisena. Listallemme on valikoitunut ainoastaan sellaisia toimijoita, joilta onnistuu toimitus arkkitehtikuvien perustella.

Kaikille toimijoille lähtee aikalailla saman sisältöinen tarjouspyyntö, jotta paketteja olisi mahdollisimman helppoa vertailla keskenään. Pyydämme kaikilta valmistajilta tarjoukset samaan valmiusasteeseen eli levyvalmiiksi ilman sisustusta, kiintokalusteita ja niiden urakointia. Arkkitehdin luonnoksilla on helppo lähteä kilpailutuksessa liikkeelle. Arkkitehtia voi siis käyttää, vaikka valitseekin valmiin talopaketin. Hyvin monet toimijat tekevät nykyisin arkkitehtien kuvista yksilöllisiä taloja. Silti moni rakentaja lähtee muokkaamaan talomallistojen valmiista pohjista itselleen sopivia koteja, mikä on toki täysin ok.

Vaikeinta talopakettihankinnassa on vertailu. Paketteja ei ole millään tavalla standardoitu ja toimitussisällöt eri toimijoiden välillä saattavat poiketa toisistaan paljonkin. Asiaa ei helpota, että talotehtaat puhuvat eri termein eri valmiusasteista. Vertailuun on olemassa työkaluja ja excel auttaa tässäkin työvaiheessa. Saamme tarvittaessa apua arkkitehdiltamme sekä vastaavalta mestariltamme tässä tärkeässä vertailutyössä. Kannattaa myös tutustua Talovertailu-palveluun täällä.

Suomen Pientaloteollisuus Ry on julkaissut suositukset toimitussisällöille helpomman vertailun saavuttamiseksi, löydät sen täältä. Riippuen valmiusasteesta, talopaketit kattavat 20-95% rakentamisen kustannuksista. Avaimet käteen pakettikaan ei siis välttämättä kata 100% kaikkea. 

Yksi vaikuttava tekijä valinnassa on myös talomyyjän aktiivisuus sekä ripeys toimittaa toivotun sisällön mukainen tarjous. Ylipäänsä talofirman yhteyshenkilön tulisi olla aina helposti tavoitettavissa, mikäli mitään kysymyksiä herää tarjouskisassa tai projektin varrella. Ensivaikutelma tässäkin on tärkeä. Kyseessä on varsin suuret summat ja odotus on saada priimaa asiakaspalvelua. Liian aggressiivinen myynti nostattaa karvat pystyyn.

IMG_5289.jpg

Referenssikohteisiin tutustumalla saa tärkeää tietoa siitä, miten kyseisen talotehtaan toimitukset ja asennustyöt on sujuneet. Mekin olemme käyneet viime syksyn aikana useammassa valmistuneen talon näytössä. Asuntomessuilla pääsee helpoiten tutustumaan valmiisiin kohteisiin. Yllä olevat kuva ovat kesän 2018 Porin asuntomessuilta, kyseessä on suosikkikohteeni Talo Lintula. Talofirmat järjestävät talonäyttöjä ympäri Suomen. Mikäli näyttöihin mielii mennä, kannattaa seurailla talofirmojen sivuilta mahdollisia kohteita. Talofirmat ilmoittelevat myös lehti-ilmoituksilla tulevista talonäytöistä. Joihinkin näyttöihin on jopa ilmoittauduttava erikseen.

Parhaiten näytöistä on jäänyt mieleen upea Honkatalojen hirsitalokohde Modernisti hirteen, jonka raksablogi löytyy täältä. Näytöissä olemme haastatelleet talomyyjiä prosesseista. Modernisti hirteen talon näytössä oli myös asukas paikalla kertomassa projektin vaiheista ja sujuvuudesta. On aina mielenkiintoista kuulla asukkaan näkökanta, miten projekti on sujunut ja mitä haasteita matkassa on ollut.

Meidän talopakettikilpailutus lähtee nyt liikkeelle. Saimme rakennusvalvonnalta vihreää valoa jatkaa suunnitelmalla eteenpäin!

LUE MYÖS
Räätälöity vai avaimet käteen?
Rakennusprojektin budjetointi
Puutalo, ekotalo, hirsitalo, CLT-talo?
Mistä tontti?
Miten aikatauluttaa rakennusprojekti?

SEURAA!

BLOGIT.FI / BLOGLOVIN’ / FACEBOOK / INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *