Tästä kaikki alkaa

Pieni johdanto lienee alkuun paikallaan. Olemme vantaalainen, kohta nelihenkinen perhe.  Rakennusprojektina tämä on jo toinen meille. Ensimmäinen omakotitalomme on valmistunut 2016 tammikuussa ja nyt perheen kasvaessa kaipaammekin lisäneliöitä ympärillemme. Meidän perheeseemme kuuluvat minä eli äiti, isä, kohta 5 vuotta täyttävä poika sekä alkuvuonna syntyvä pikkuveli. Melkoista hulinaa siis tiedossa vuodelle 2019. Eipähän käy äitiysvapaalla aika tylsäksi.

 

IMG_4619.jpg

 

Tontti meillä löytyy ja tämä kuva onkin otettu tontiltamme, vielä kun tuore lumipeite oli maassa. Visio uudesta talosta on selkeä. Modernia ja suoralinjaista sen olla pitää. Pinterest on ollut tässä suurena apuna jo paljon ennen tontin löytymistä. Seuraavassa postauksessa aionkin kertoa, miten meille löytyi sopiva tontti. Tontin etsiminen ei aina ole kuulemani mukaan helppoa, etenkään täällä pääkaupunkiseudulla.

 

Arkkitehti tulee olemaan apunamme talon suunnittelussa sekä toimii pääsuunnittelijana läpi projektin. Kerron myöhemmin mm. arkkitehtien kilpailuttamisesta, miksi me halusimme projektiimme arkkitehdin. Kilpailutus on vielä kesken, mutta kolme potentiaalista ehdokasta on karsiutunut finaaliin asti.

 

Tarkoitukseni on päivittää rakennusprojektin kuulumisia noin 1-2 kertaa viikossa ja kertoa täällä projektin eri vaiheista. Blogi toimii samalla meille rakentamisen päiväkirjana ja toivon, että blogista olisi iloa muille samassa tilanteessa oleville ja rakentamisesta tietoa etsiville.

 

Tervetuloa mukaan seuraamaan taloprojektimme etenemistä!

Vastailen mielelläni kommentteihin ja otan ilolla ehdotuksia kirjoitusaiheista vastaan!

 

Tästä se alkaa – Toinen kerta toden sanoo!

Hyvää uutta vuotta 2019 toivottaen!

 

SEURAA

Blogit.fi / Bloglovin’ / Facebook / Instagram

Kommentit (2)
  1. Niin hauskaa seurata tätä teidän projektia! Onnea kovasti matkaan -tonttinne näyttää aivan ihanan vehreältä (luin juuri tuo toisen postauksen 🙂

    1. Kiitos samoin!

      Huomasin, että teilläkin rakennusprojekti starttaamassa, mielenkiinnolla seuraan sen etenemistä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *