Ladataan...
Villiviini

Kuten edellisessä rahapostauksessa mainitsin, laitan tällä hetkellä säästöön sata euroa kuussa. Nyt avaan vähän tarkemmin sitä, kuinka se on mahdollista ja miten säästäminen vaikuttaa elämääni. Tarkoituksenani ei sen sijaan ole väittää, että koska tällaisen summan säästäminen on mahdollista mulle, kaikkien muidenkin opiskelijoiden tai pienituloisten pitäisi pystyä siihen: ei todellakaan tarvitse. Haluan vain näyttää, että säästäminen  isomman tai pienemmän summan  voi ylipäätään olla mahdollista, vaikka rahaa ei tulisikaan juuri nyt sisään ovista ja ikkunoista. Oikeastaan tällaisessa tilanteessa pienen vararahaston kasvattaminen on erityisen käytännöllistä, mutta ei tarvitse tuntea itseään huonoksi ihmiseksi, jos oman henkilökohtaisen talouden kurssivaihtelut eivät sitä mahdollista.

Mikä sitten mahdollistaa minun satasen säästöni?

1. Suuret kulut eivät ole kovin suuria

Asuntoni vuokra (ja myös kyllä koko) on tosi pieni, en harrasta mitään hirveän kallista, en huolehdi tällä hetkellä kenestäkään muusta kuin itsestäni ja en tarvitse esim. mitään kalliita lääkkeitä. Osa näistä asioista on omia valintojani ja osa johtuu silkasta tuurista (onneksi ei esim. ole mikään kortsu koskaan mennyt rikki, hahhah), mutta yhtä kaikki ne leikkaavat mun kuukausittaisia menoja aika tavalla. En nyt halua jeesustella, että kaikkien pitäisi asua opiskelijoina pienissä opiskelija-asunnoissa eikä hassata rahaa yksiöihin, joissa on oikea keittiö ja lautalattiat, mutta itse valitsen mieluummin tämän vaihtoehdon, joka johtaa säästötilini nousuun.

2. Satanen siirtyy sulavasti ilman välikäsiä

Olen laittanut säästösumman menemään kuun ensimmäisenä päivänä tililtä automaattisesti ASP-tilille. Jos mun pitäisi tehdä se itse joka kuukausi, niin a) aina välillä unohtaisin b) jänistäisin enkä uskaltaisikaan siirtää yhdellä kertaa niin paljon rahaa käyttötililtä pois tai c) lykkäisin tilisiirtoa niin kauan, että olisin ehtinyt jo käyttää aika monta satasta kaikkeen muuhun. Kun automatisoi koko homman, voi tuntea itsensä kunnolliseksi tekemättä mitään!

3. Käyttötili ei keikahda satasen siirrosta

Oon nostanut jonkin verran opintolainaa (mistä lisää seuraavassa postauksessa), mutta en ole juurikaan käyttänyt sitä normielämiseen, vaan laittanut senkin säästöön. Mun käyttötilillä makaa säästöjä n. tonnin verran, mikä ei ehkä ole varallisuuden kasvattamisen kannalta kaikkein paras ratkaisu, mutta se tekee mun mielenterveydelle niin hyvää, että on täysin kaikkien menetettyjen rahastotuottojen arvoista. Mun epäsäännölliset tulot ja menot nimittäin heilauttelevat käyttötilin summaa välillä niin paljon, että on hyvä pitää siellä vähän ylimääräistä, jotta jokaisen huonomman kuukauden kohdalla ei tarvitsisi pelätä täyttä pohjakosketusta. Jossain vaiheessa tilit aina tasaantuvat sillä tavalla, että alhaiseksi painunut kokonaissumma muuttuu taas nelinumeroiseksi.

4. Käyn töissä, mutta en raada

Oon todella iloinen siitä, että töitä on erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana mulla riittänyt, ja että oon saanut tehdä oman alan töitä, jotka ovat kaiken lisäksi melko hyvin palkattuja. Satasen tienaaminen tarkoittaa esimerkiksi sijaisopettajan tuntipalkalla vain muutaman tunnin työpäivää, joten se ei tunnu kovin suurelta uhraukselta. Jos säästäminen vaatisi useiden pitkien ja raskaiden vuorojen tekemistä viikossa (opiskelun lisäksi), se ei olisi sen arvoista.

5. En tunne itseäni köyhäksi

Köyhyys määritellään Suomessa kahdella tavalla: suhteellinen köyhyysraja, eli 60% mediaanitulosta on 1190 euroa, kun taas THL:n määrittelemä kuukausittainen minibudjetti on 1234 euroa (2016). Molemmat luvut koskevat pääkaupunkiseudulla yksin asuvaa ihmistä, ja mun tulot menevät molempien lukujen alle.

En todellakaan halua nyt kirjoittaa mitään sellaista sietämättömän ajattelematonta, että "köyhyys on vain tunne" tai "onnellisuus on asenne", mutta nostin nämä luvut esille, koska tonnin tulot ja satasen säästäminen saattaa herättää mielikuvan ankeasta ja ilottomasta elämästä. Mun elämä ei kuitenkaan millään tavalla ole sellaista. Käytän paljon rahaa myös elämän katoaviin nautintoihin enkä usko, että minua tunnetaan missään piireissä erityisen pihinä. Oikestaan säästäminen ei tee näistä asioista hankalammin toteutettavia vaan päinvastoin: kun mietin baarissa, pitäisikö ottaa vielä yksi lasi viiniä, saatan puhutella itseäni: "Hei Maria, sä oot säästäny tässäkin kuussa jo tosi paljon, ja yksi viinilasi tarkoittaa vain n. 20 minuutin työtä, joten voit ihan hyvin ottaa sen." 

Kaikenlaisten summien säästäminen on musta hyödyllistä, koska sille säästetylle rahalla keksii kyllä aivan varmasti käyttöä enemmin tai myöhemmin. Jos mä kuitenkin olisin sellaisessa tilanteessa, että ylimääräistä rahaa jäisi vaikka vain kymppi kuussa, en ehkä laittaisi sitä säästöön. Sen sijaan veisin itseni kahville, tai ottaisin kaverin mukaan ja tarjoaisin sille myös. Sellaisia hetkiä ei voi laittaa osakkeisiin, mutta väitän että toisenlaiset, henkisemmät osakkeet nousisivat silloin hurjasti.

 

Lue myös:

1. rahapostaus – opiskelijan menot ja tulot kuukaudessa

5 neuvoa fuksille

Ladataan...

Ladataan...
Villiviini

Nyt seuraa hieman asiaa yhdestä lempijuureksestani, palsternakasta. Jos et jaksa kuunnella kasvishorinoitani, skrollaa rauhassa suoraan reseptiin, mutta lue ensin edes vähän alempana oleva lainaus Samae Koskisen biisistä, joka on aivan ihana (ja liittyy aiheeseen).

Palsternakka on mielettömän kaunis, porkkanan vaalea ja ylväs sukulainen. Se sisältää paljon esimerkiksi kaliumia, joka auttaa verenpaineen säätelyssä ja flavonoideja, jotka taistelevat sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lisäksi se on kuitupitoinen ja todella hyvän makuinen: kun palsternakka pääsee suuhusi, se aloittaa lempeän makutulituksen, jossa voi aistia sekä makeutta että pähkinäisyyttä. Erilaisia sävyjä voi houkutella siitä esiin joko keittämällä, paahtamalla uunissa tai raastamalla kirpeäksi, mutta kaikilla tavoilla valmistettuna se säilyttää persoonallisuutensa olematta silti uhkaava. Joka kerta se tuo ruokaan hieman ylellisyyttä, mutta sen lisäksi myös lohtua, turvallisuutta ja pehmeyttä. Voiko parempaa olla?

Samae Koskisen kappaleessa Sinä on mainiot ja romanttiset sanat, joissa rakastettua verrataan mm. Britteinsaarten murhamysteeriin ja kuoharilasin kuplaan. Toinen säkeistö, jossa puhutaan samassa yhteydessä sekä rakkauden kohteesta että palsternakasta, on musta kauneinta mitä tästä juureksesta on koskaan sanottu (ja myös yksi kauneimmista rakkaudentunnustuksista, jonka olen koskaan kuullut):

Sinä olet palsternakka ostoslistalla

jonka makuu ei oo helppoo kuvailla

mutta josta aina kaunis tuoksu käsiin jää

ja se ruokkii sen joka on niin nälissään

Todellakin! Ruokkii nälkäiset ja parantaa sairaat! Palsternakan lisäksi tässä reseptissä on myös valkoisia papuja, koska a) proteiini (sori palsternakka, tarvitset kaveriksesi vähän sitäkin) b) valkoiset pavut ovat yhtä ylväitä kuin saman väriset juuresystävänsäkin.

Kasvissosekeitto palsternakasta ja valkoisista pavuista (4 annosta)

4 palsternakkaa
1 sipuli
1 tlk valkoisia papuja (suuria tai pieniä)
3 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl öljyä/margariinia
1 tl valkopippuria
2 dl kaurakermaa
n. 1 l vettä
jos haluat: suppilovahveroita tai muita sieniä

1. Kuori ja pilko palsternakat (esim. leikkaa ensin pitkittäin neljään osaan ja sitten toiseen suuntaan pieniksi paloiksi). Hienonna sipulit. Valuta ja huuhtaise pavut.

2. Kuumenna öljy/margariini ison kattilan pohjalla ja laita kattilaan palsternakat ja sipulit. Kuullota muutaman minuutin ajan.

3. Lisää vesi, odota että se kiehuu ja sekoita joukkoon kasvisliemikuutio. Lisää myös pavut. Vähemmän hieman lämpöä ja anna kiehua n. vartin, kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Kannattaa antaa niille oikeasti kunnolla aikaa, etenkin palsternakoille, koska muuten ne alkavat soseutusvaiheessa nikotella ja jäävät tyhmiksi paakuiksi.

4. Kun kaikki kattilassa on hajoavan pehmeää, kaada sinne kerma ja ripottele valkopippuri. Soseuta keitto sauvasekoittimilla sileäksi. (Tähänkin voi mennä jonkin aikaa sekoittimesi tehosta riippuen, mulla on sellainen todella surkea vanha tehosekoitin, jonka nimestä tekisi mieli jättää ensimmäinen sana pois, koska se on niin avuton. Silläkin tulee kyllä samettista keittoa, kun vain jaksaa sekoitella.)

5. Jos keitto meinää jäädä liian paksuksi, lisää vähän vettä. Annokset voi koristella esim. krutongeilla tai paistetuilla suppilovahveroilla, kuten mä tein. Aivan sairaan hyvää! Ja kalium ja flavonoidit virtaavat suoniin.
 

Ladataan...
Villiviini


Ei toistoa saa, variointeja vaan...

Näin yhden mun kaverin facebook-postauksessa tosi kauniin lauseen: "Hyväksy mielen vuodenajat." Se tuntui kiteyttävän kaiken, mitä ajattelen onnellisuudesta ja mielialojen vaihtelusta. Olen vahva neljän vuodenajan kannattaja, enkä käsitä sellaista hömpötystä, että lennetään aina pimeän vuodenajan alkaessa jonnekin, missä silloin sattuu olemaan kesä. (En tuomitse sellaista, en vain ymmärrä.) Marraskuu on tietysti kamalaa täällä, mutta miten ihana on muutaman kuukauden jälkeen huhtikuu, kun valo ryöppyää yli äyräidensä ja ulkona täytyy riisua hanskat, kun tulee liian kuuma?

Tiedän että kuulun maailman hyvinvoivimpiin ihmisiin: asun rikkaassa valtiossa, mua ei syrjitä esimerkiksi etnisen taustani takia ja olen korkeasti koulutettu. Mulla on perhe, ystäviä ja töitä, eikä juuri nyt mitään massiivista syytä olla onneton. Oikeastaan mulla olisi kaikki mahdollisuudet olla hyvin onnellinen, ja niin olenkin – aina välillä. Mä en kuitenkaan kestä sitä, miten onnellisuus on meidän yhteiskunnassa brändätty samalla tavalla kuin vesipullot tai ryppyvoiteet. 

Lehdissä kirjoitetaan ihmisistä, jotka ovat kokeneet kovia ja sen jälkeen vihdoin oppineet olemaan onnellisia. He ovat tajunneet, että onni on asennekysymys, eikä mitään muuta. Onnettomuus tunnutaan laskevan ihmisen omaksi syyksi pikemmin kuin olosuhteista johtuvaksi. Pitää osata nauttia hetkestä ja nähdä pienten yksityiskohtien kauneus.


... juuri tällaista kauneutta ei saa samanlaista... 

Olen samaa mieltä siitä, että täydellistä elämää ei ole kellään, ja että lyhyet, kauniit hetket – auringonnousut työmatkalla tai kaverin kanssa juodut kahvit  ovat parhaita kaikista, mutta oon kyllästynyt tuntemaan paineita siitä, että lähestulkoon koko ajan pitäisi olla onnellinen. Mä en ole, ja se on luonnollista ja normaalia.

Sellainen puhdas, autuas onni on katoavaista ja lyhytkestoista, se yllättää, mutta sen kokee harvoin. Sitten on elämän perusonnellisuutta, sellaista ettei ole kovin suuria huolia näköpiirissä, päivät rullaavat eteenpäin ja illalla voi mennä tyytyväisenä nukkumaan. Molemmat näistä tunteista ovat kyllä alttiimpia tulemaan luokseni silloin, kun itse kutsun niitä, kun olen herkkä niille, mutta aina ei ole sellainen olo. Etenkin jälkimmäinen, pitkään jatkuva, normaali onnellisuus vaatii ainakin mun elämässä tiettyjen kriteereiden täyttymistä.

Vaikka elämä ei varmaan koskaan ole sataprosenttisesti sellaista kuin haluaisin, mä tarvitsen muutamia perustavanlaatuisia asioita voidakseni olla jokseenkin huoleton:

1. tarpeeksi sosiaalista elämää
2. työn, joka on mielekästä ja turvaa toimeentuloni
3. asunnon alueelta, jossa en tunne olevani eristyksissä
4. sen että läheisilläni on kaikki hyvin.

Viimeiset pari vuotta ovat olleet elämäni onnellisimpia, mutta ajoittain myös vaikeita. Välillä on tuntunut siltä, kuin mulla olisi ollut neljä kuppia täytettävänä, mutta vain kolme jäätelöpalloa: aina kun jokin asia (esim. työurani) on lähtenyt nousuun, jokin toinen (esim. ihmissuhteet) on laskenut maan alhoon. 


... tartutaan kii, painetaan sydämiin...

Kaiken tämän tasapainottoman elämän keskellä olen tullut siihen tulokseen, että kun rakkaushuolet kirvelevät rintaa tai työpaikan löytäminen stressaa, ei tarvitse väkisin yrittää kääntää suupieliä ylöspäin. Jos joku elämän jäätelöpalloista (okei, nyt tää vertaus alkaa kuulostaa vähän oudolta) sulaa lätäköksi, mulla ei ole mitään velvollisuutta mennä tuijottelemaan auringonlaskuja tai tatuoimaan tyhjänpäiväistä mietelausetta reiteeni. Saan velloa onnettomuudessa, valittaa siitä muille, olla huonolla tuulella. 

Silloin ajattelen, että tämä nyt on vaan tällaista, päässäni on näköjään pakkasta ja lumimyrskyä, mutta todennäköisesti se ei kestä yhtä kauan kuin oikea talvi. Yksinäisyys saattaa poltella hetkellisesti syvällä sisälläni ja ahdistus olla tumma peitto, joka kietoo minut sisälleen joinain iltoina, mutta aivan varmasti jossain vaiheessa, melko pian, tulee taas parempia päiviä.

Ja sitten kun kupit ovat taas täynnä, kaikki on mainiosti, viikkoni ovat täynnä kivoja viini-iltoja ja uusiin ihmisiin tutustumista, töissä sujuu hyvin, kukaan perheenjäsen ei kärsi mistään vakavasta sairaudesta ja kirjoittaminen tuntuu pitkästä aikaa kevyeltä, niin ai että! Sellaisina hetkinä, päivinä, viikkoina mä pursuilen onnea, hymyilen paljon, olen ainakin omasta mielestäni kavereiden seurassa nokkela ja kaikkien seurassa viehättävä, oma tavallinen itseni.

Sitä tunnetta ei tarvitse pakottaa tai ajatella sen kummemmin. Kun onni on taas löytänyt uoman jossa virrata, se saapuu luokseni luonnostaan.


... tämä hetki, tämä onni. (Chisu)

Pages