Ladataan...
Vinkkipankki

 

Esko Männikön näyttely ”Time Flies” Taidehallissa tarkastelee kauniisti ihmistä ja ajankulua. Tämä lause kiteytyi mieleeni, kun yritin kuvailla ystävälleni näyttelyn sisintä. Taidehalli on täynnä nyt Männikköä vielä viikon loppuun asti ja haluaisin, että kaikki kävisivät katsomassa sen. Herään usein itse museoissa pidettäviin näyttelyihin viimeisellä viikolla ellen ole ehtinyt vierailla heti näyttelyn avajaishumuissa, joten kokemuksen rintaäänellä rohkaisen, että vielä ehtii!

Taidehallin näyttely on laaja retrospektiivi valokuvaaja Esko Männikön uralta. Yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia valokuvantekijöitä näyttää tehneen urallaan jos jonkinmoista. Vaikka aiheiden kirjo on monipuolinen, kaikissa sarjoissa inhimillisyys nousee tunnoissani pinnalle. Männiköllä on hauska tapa tuoda kuvattava todella läsnä kuvaan, vaikka kuvattava sinällään vaikuttaisi poissaolevalta. Hän paljastaa palan muiden elämästä olematta röyhkeä. Männikkö on siis kiinnostavalla tavalla kiltti. Männikön klassikkoteossarja ”Naarashauki” on myynnissä alakerran myymälässä myös kirjana. Ostin itselleni kirjan kotiin, sillä juurikin nämä kuvat maaseutujen peräkammarin pojista tuovat minulle hyvän mielen. Kuvissa on jotain mikä luo uskoa ihmiseen. Näin itse Naarashauesta tuttuja teoksia ensimmäistä kertaa vedoksina. Suuressa koossa, kuvat saavat eritavalla valtaa, joka siirtyy mieleeni katselurauhana. On ihana katsoa peräkammarin poikien koteja rauhassa ja tarkastella jokaista yksityiskohtaa. Naarashauen pojissa ja ukoissa on persoonaa jos missäkin. Ilokseni huomaan yksityiskohtana myös kuinka kotien sisustuselementtejä on selkeästi mietitty ja näiden miesten kodit ovat persoonallisempia, kuin missään sisustuslehdessä nähdyt ”boheemikodit”.

Naarashauki teosten lisäksi mielenpainuvaa Taidehallin spektaakkelissa on ripustus. Männikölle ripustus on pyhä asia ja hän tekee itse kaikki kehyksistä, seinälle laittoon.  Kehyksien materiaalit vaihtelevat. Yhdessä puukehyksessä kasvaa jopa sammalta. Aika siistiä.

Ihanaa, kun Männikön mielen on annettu luoda ja hänen villeillekin ideoille on annettu tilaa.

www.taidehalli.fi

Näyttely tämän viikon sunnuntaihin 2.3. asti!

Kuvat: Esko Männikkö ja Taidehalli

 

Ladataan...
Vinkkipankki

Hei kaikille nykyisille lukijoille ja tuleville! Olen super onnellinen, että teitä on tullut tasaisena virtana lisää etsimään parhaita vinkkejä elämänlaadun maksimoimiseen. On ilo kirjoittaa, sillä tiedän ainakin jonkun löytävän uusia kokemuksia blogini kautta! Lisäksi itse saan viipyä kirjoittaessani pidempään mukavissa hetkissä, joita jaan teille.

Kuvaan suurimman osan kuvista blogiini itse, mutta blogin muun visuaalisen ilmeen halusin jättää kuvittaja-ammattilaisen käsiin. Vinkkipankkiiri kaipasi kasvoja, jotka graafikko Aliina Kauranne on nyt loihtinut esiin. Olen aivan fiiliksissäni uudesta vinkkipankkiirihahmostani ja mielelläni kirjoitan tuon kauniin ja veikeän hahmon takaa!

Mitä mieltä te olette uudesta konttoristani? :)

Lisäksi tämä uusi “Vinkkipankkiiri tykkää”-merkki on erityismitali, jonka ansaitsevat vain paikat, joissa ole todella nauttinut sydämeni kyllyydestä. Eli jos on aikaa vain yhteen, valitse sydänmerkillä varustettu vinkki!

ps. Aliinasta kirjoitan myöhemmin lisää. Pysykää kuulolla!

Ladataan...
Vinkkipankki

Onneksi tuli käytyä pitkästä aikaa tässä taannoin teatterissa. Nimittäin Kansallisteatterin Vuosisadan rakkaustarinat -näytöksessä. Sain lipun lahjaksi tietämättä, että kyseinen esitys oli edes ohjelmistossa. Aluksi silmäillessäni esityksen infoja vähän ahdisti yli kolmetuntinen näytös aika, mutta täytyy kyllä sanoa, että ahdistus oli täysin turhaa. Esityksen loputtua en enää edes muistanut koko pituutta, sillä niin intensitiivisen mukaansatempaava näytös oli.

Tarina kertoo kirjailija Märta Tikkasen suvusta ja hänen suhteestaan omaan mieheensä Henrik Tikkaseen. Esitys käy läpi Tikkasen suvun kolme sukupolvea Märtan kertomana, lavalla nähdään siis kaksi eri vuosisataa.

Märtaa näyttelevä Cecile Orbin on lähes kokoajan lavalla. Aluksi katsojana tätä ratkaisua päätyy ihmettelemään, mutta kärsivällinen katsoja palkitaan. Kolmen tunnin jälkeen tuntuu, että ajattelee itse Märtan aivoilla ja pystyy täysin samaistumaan lavalla riehuvan naisen tunteisiin. Ihokarvat nousevat kananlihalle, kun näyttämöllä tapellaan ja olo rauhoittuu kun avioparin riidat taas sovitaan. Tämä on teatterissa käymisen kultaa!

Myös lavastus on toteutettu mielestäni raikkaalla tavalla. Vaikka näytelmä ajoittuu moneen erilaiseen aikakauteen, ei ole päädyttyy raahaamaan lavalle jokaista vuosikymmentä kuvaavaa krääsää, vaan vaihdot toteutetaan mitä mielenkiinotoisimmilla valo- ja videoinstallaatio ratkaisuilla. Seiniin heijastetaan kirjailijan ajatuksia teksteinä samalla kun nämä asiat tapahtuvat reaaliaikaisesti lavalla. Kekseliästä.

Vuosisadan rakkaustarinat on hieno näytelmä naisista, rakkaudesta, suhteista ja kirjailijana olemisesta. Esitys mahtipohtinen ja heti klassikko, olematta tylsä tai vanhanaikainen – tämä oli hyvä!

 

www.kansallisteatteri.fi

 

kuvat: Stefan Bremer / Kansallisteatteri

 

 

Ladataan...
Vinkkipankki

Olen viettänyt useita lomiani Turkin lounaisrannikolla eräässä kalastajakylässä. Siellä paikallinen döner eli kebab on ollut päivittäistä ravintoani. Ei vain sen takia, että se on niin sairaan hyvää, vaan myös siksi että siellä kebab on aivan erilainen ruoka mitä täällä on totuttu saamaan. Turkissa kebab on raikas herkku ja kunnollinen liha saa makunsa ja tekstuurinsa loimuavista liekeistä. Joo.. niinpä, ei kuulosta yhtään siltä mitä jonotetaan yönälkään täällä Helsingissä. No ihmeiden aika ei ole ohi, sillä herkkumestarit Jari Lönnberg ja Reima Mäenpää avasivat muutama viikonloppu sitten Flemarille Döner Harju nimisen kuppilan.

 

Ravintola tarjoilee döneriä rulla ja lautasannos muodossa (8-15 €). Kaikki kolme eri lautasversiota (kasvis, kana ja lammas) maisteltuani voin sanoa, että hinta ei ole paha. Annoksissa on sairaan hyvää hummusta, chilin hohkaa ja maistuvia muita tahnoja salaattipedin päällä. Kukin pääraaka-aine on parhaimmillaan. Lisäksi annokset ovat juuri sopivan kokoisia. Nimittäin mukavasti tulee täyteen, mutta ei ähkyksi asti.

Pääraakaaineiden reseptejä on kuulemma jumpattu pitkään, jotta ne olisivat mahdollisimman täydellisiä. Lammas on lähes vihertävää siinä käytetyn mintun määrästä. Mutta jännä kyllä, minttu tulee vain vivahteena maussa mukaan, mikä on tietysti hyvä, sillä se ei peitä lampaan makua alleen. Kana-annos on perushyvä, ei siinäkään mitään valittamista, mutta kaikista annoksista yllätysvoittajaksi selviytyi seitanista tehty kasviskebab. Aivan sairaan hyvää! Hyvät mausteet!

En ole ollut pikaruokaan tultaessa kovinkaan kasvisruoka fani, mutta onneksi tuli ennakkoluulottomasti tämä ostettua, sillä tämän ansiosta mieleni saattaa muuttua. Ehdoton lemppari vahvan makunsa ansiosta, tässä hyvä haaste muille kasviskokeille.

 

Döner Harjun liiketila on sympaattisen kalliolainen. 60-luvun funktionaalinen arkkitehtuuri ja isot ikkunat tuovat ravintolan vilskeen myös kadulla kävelijöiden houkutukseksi. Hauska yksityiskohta on, että ulkoa näkee sekä ruokasalin, että keittiön kaksi eri maailmaa.

Sisustuksessa on sopivasti kaurismäkeläistä kansankuppilaa, silti pysyen tyylikkäänä kiinni ajassa. Taustalla soi Kauko Röyhkä, Tom Waits ja Lily Allen.

 

Ladataan...
Vinkkipankki

Vietin viikonlopun tällä kertaa Jyväskylässä. Sain kutsun Arktisen Upeeta elokuvafestareille ja pitihän ne sitten käydä katsomassa. Samalla tutustuin ensikertaa vähän syvemmin Jyväskylään kaupunkina, kun aiemmin se on toiminut vain ohiajopaikkana.

Parasta reissussa oli ehdottomasti tämän aamuinen elokuvabrunssi. Ruokaa oli tarjolla pöydät notkuen mm. aivan mieletöntä suklaakakkua, joka kirjaimellisesti suli suussa.  Ruokaa sai nauttia samalla, kun valkokankaalla näytettiin kaksi surffidokumenttielokuvaa: North of the Sun ja Finnsurf. Molemmat elokuvista sijoittuvat pääosin vähän epätavallisimpiin surffausmaisemiin, nimittäin Pohjois-Norjaan ja Suomeen.
Elokuvien surffarit uiskentelivatkin siis melko hyisissä vesissä. Tästä varmaan juonsi ideansa myös tapahtuman nimi "Jäätävä leffabrunssi".

North of the Sun (ohjaus:Inge Wegge,Jørn Nyseth Ranum) kertoo kahdesta norjalaisesta, jotka päättävät jättää kaupunkielämän taakseen ja lähtevät vuoristomaisemiin asumaan. Pohjalla on kunnianhimoinen ajatus käyttää vain kierrätettyä ja olla ostamatta mitään, edes ruokaa. Pojat etsivät kauppojen hyllyiltä päivämääränsä menettäneitä ruokapakkauksia, vaativat ne ilmaiseksi kaupalta ja elävät niillä. Lisäksi he keräävät rannoilta meren tuomaa jätettä ja rakentavat niistä itselleen mökin upealle rannalle kahden järkäleen väliin. Toinen heistä kuvaakin hanketta "kokeiluna löytää mahdollisimman yksinkertainen ja itsenäinen tapa elää, josta voi täysillä nauttia". Rakennuspuuhien välissä pojat käyvät surffaamassa 0'c vedessä.
Super extremeurheilua ja -elämää siis. Elokuvan kuvaus on huippuluokkaa. Toinen toistaan upeampi maisema avautuu katsojalle jonossa. Välillä pitää haukkoa henkeä kuvien upeudelle. Erityisesti pidinkin elokuvassa siitä, että vähän rankkakin aihe oli saatu näyttämään ja tuntumaan kauniilta unelta. Suosittelen tätä pätkää ehdottomasti!

Ensimmäisen leffan jälkeen kerkesi vähän santsaamaan aamupalalautasen antimia ja sitten siirryttiinkin elokuvakankaalla Helsinkiin ja Kelan toimistoon. Finnsurf (ohjaus:Aleksi Raij) elokuva alkaa kertomuksella Kelan matemaatikosta, joka välillä työaikoja uhmaten ja henkesäkin uhalla harrastaa surffielämää Suomen olosuhteissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hän odottaa suurimpia talvimyrskyjä ja myrskyvaroituksen tullen pakkaa märkäpuvun ja laudan ja ajaa rantaan. Rannassa hän heittäytyy pimeään ja raivoisaan mereen nappaamaan surffiaaltoja. Suomeen kun ei muuten tule tarpeeksi suuria aaltoja, joissa voisi surffata muulloin kuin pahimmissa myrskytilanteissa.

Finnsurf elokuvassa esitellään muitakin suomisurffareita ja heidän elämäntyylejään. Kaikilla tuntuu olevan samanlainen unelma. Lämmin vesi, ranta, ystävät ja perhe lähellä, sekä kainalossa surffilauta. Toive olla mahdollisimman kaukana toimistoista ja kaupungeista. Ehkä kaiken kiteyttäisi avain sana vapaudenkaipuu. Finnsurf on todella hyvän mielen elokuva ja saa heti mielen lämpimille rannoille ja silmät tarkkailemaan lentotarjouksia leffan jälkeen. Milloinhan sitä itse pääsee reissuun - toivottavasti pian!

 

Finnsurf Trailer from PABLO FILMS on Vimeo.

 

Pages