Ladataan...
Vinkkipankki

 

Ajattelin jakaa teille pari kirjavinkkiä syksyyn. Nämä kirjat tekivät minuun vaikutuksen, sillä ne molemmat käsittelevät muistia ja kollektiivista muistia monitahoisella tavalla, jota olisi meidän kaikkien hyvä miettiä välillä arjessamme. Mistä jokin tietty muisto muovautuu? Voisiko se olla aivan erilainen, jos painottaisimme jotain toista asiaa tapahtumaketjussa, josta muisteltu tapahtuma on syntynyt? Ja ennen kaikkea voiko tapahtuma jota muistelet näyttäytyä toisen kokijan mielessä aivan erilaisena?

INES 1918, kirjailija Anna Lindholm, kustantaja S&S

Suomen sisällissodasta on tänä vuonna 100-vuotta. Monesti sodasta puhuessa kerrotaan rintamasta ja sotilaista siellä. Tästä johtuen aihetta käsitellään usein miesnäkökulmasta, joka rajaa paljon tietysti pois. Tänä vuonna naisten näkökulmaa on 100 vuotta sitten tapahtuneisiin tapahtumiin nostettu enemmän esille. Ines 1918 -kirjassa sota-aikaa tarkastellaan viiden erilaisen naisen tarinoiden kautta. Kirjailija Anna Lindholm on nostanut mukaan isoisänsä äidin ja samalla paikkakunnalla asuneen kovia kokeneen Josefinan Snappertunasta, Helsingistä sosialisti Annan ja seurapiirineiti Anitan ja valkoisten puolelle värväytyneen erikoisen Dagmarin. Kirja kulkee kiinnostavasti tarinasta toiseen ja henkilöstä toiseen antaen kaikki tarinat yhteenlaskettuna melko laajan kattauksen naisten mielenmaisemista tuona aikana.

Väärän kissan päivä, Pasi Ilmari Jääskeläinen, kustantaja Atena

Väärän kissan päivä vetää lukijan aikamoisille aika-taso-kiemuroille heti alussa. Ajankohdissa hypitään paljon ja se saakin kirjan lukemisesta kokemuksen, joka vaikuttaa jonkin asian arkiselta muistelulta. Helpostihan asiat ja muistot eivät aina mieleemme avaudu. Jotta pääsemme johonkin käsitykseen mitä vuosi sitten vaikka tapahtui mielemme seikkailee kohti tapahtumaan erinäisten siihen liittyvien tapahtumien, ihmisten, piirteiden ja yksityiskohtien kautta. Väärän kissan päivä kertoo muistisairaudesta, mutta myös muistimme toiminnasta ylipäätään lennokkaasti ja kekseliäästi. Jos välillä joudut pitämään kirjasta taukoa (sillä välillä tuntuu, että tasot käyvät vähän raskaaksi hahmottaa), kannattaa se kuitenkin jatkaa loppuun! Jännitystäkin piisaa!

https://atena.fi

https://kustantamo.sets.fi

 

Ladataan...
Vinkkipankki

Tällä kertaa kirjavinkissä tarkastelussa Maija Tammen Sick Phography, joka on Tammen tohtori-väitöstyö Aalto yliopistoon. Maija Tammi on tunnettu tutkijana, sekä erityisesti valokuvaajana ja kuvajournalistina. Tammi on kerännyt valokuvaajana meriittiä muunmuassa 2011 Fotofinlandiassa voittamalla pääpalkinnon kuvasarjallaan "Bingo". Mielenkiintoinen seikka hänen taustassaan on yhteiskuntatieteiden opinnot maisteritasolle asti, josta hän jatkoi valokuvan tohtoriopintoihin. Ei ole se perinteisin tie valokuvataitelijalle, mutta hyvin perusteltu ja ymmärrettävä, kun katsoo Tammen töitä. 

Maija Tammi on käsitellyt monissa teoksissaan tieteen ilmiöitä ja tieteen estetiikkaa. Sick Photography -kirjassa on kirjallisen tutkimuksen lisäksi kokonaisuudessaan teossarjat Leftover (2014), sekä White Rabbit Fever (2016), jotka ovat taiteelliset osat hänen väitöstyötään. White Rabbit Fever:ssä kuvasarjassa kulkevat rinnan kuvat kuolleesta kanista, sekä syöpäsoluista, jotka voivat johtaa ihmisen kuolemaan. On mielenkiintoinen kontrasti, kun näkemämme lähikuvat soluista eivät kohauta samalla lailla kuin kuvat kuolleesta eläimestä vaikka itse kuolema on niissä yhtälailla läsnä ja vielä ihmislajin edustajan uhkana. Tieteiskuvasto tuntuu meille etäiseltä, emmekä ole tottuneet puhumaan kuolemasta tällaisen estetiikan rinnalla. Toisaalta nämä "tieteiskuvat" ovatkin Maija Tammen kuvaamia ja tarkoitettu osaksi hänen valokuvataiteellista kuvasarjaansa, eivätkä tieteen käyttöön. Mikä ero tässä sitten on?

Sick Photography kirjassa Tammi onkin tutkinut minkälaista kuvastoa taiteessa on tuotu sairauksia kuvattaessa esille. Hän keskittyy taide-valokuvaan ja erityisesti kuviin, jotka on luotu taideteosta varten. Tätä aihepiiriä käsitältäessä onkin hyvä tiedostaa, että kuvastoa työstettäessä usein käytetään myös tieteen käyttöön alunperin luotua visuaalista materiaalia, mutta siihen tässä kirjassa ei mennä. Tammi myös avaa tapoja miten sairautta kuvastavaan taiteeseen on suhtauduttu ja miten tehdä valokuvataidetta, joka keskustelee tieteen ja tieteen käyttöön tehdyn kuvaston kanssa. Miksi toinen kuva tuntuu epämiellyttävämmältä kuin toinen? Miksi jokin menee yli? 

Kirja on laaja paketti aihepiirin historiaa ja pohdintaa Maija Tammen omien taiteilijan työprosessien kuin valokuvateoriankin kautta. Kirja on mielenkiintoista luettavaa ja herättää kysymyksen myös taiteen ja tieteen tutkimusten lähtökohdista? Miten samoja aiheita voidaan tutkia niin erilailla ja mitä samoja metodeita kenties käytetään. Maija Tammen kuvat ovat kyös hyvin esillä ja kirja selkeä kokonaisuus spesiaalista aiheesta.

Maijan tammen töistä lisää hänen nettisivuillaan: http://www.maijatammi.com/#

Kustantaja: Aalto University

Kuvat: Maija Tammi

(Ylhäältä alas: Kuva sarjasta Leftover, Sick Photography -kansi/suunnittelu: Jesper Vuori, kaksi kuvaa sarjasta White Rabbit Fever )

 

Ladataan...
Vinkkipankki

Tekis mieli keikalle. On tehnyt mieli jo vuosikymmenen ja niin sitä on tullut mentyäkin. Välillä into oli niinkin kova, että keikoilla saattoi hyvin käydä kolmella viikossa. Joskus jopa neljällä. No joo, määrä ei ollut tärkein vaan imu. Tuntui, että klubi-ympäristössä on aina mahdollisuus jollekin jännälle. Tapasi mielenkiintoisia tyyppejä. Oli kreisejä muotiluomuksia ja tyylejä. Hahmoja riitti ja toki riittää edelleen. Nykyään en käy enää neljästi viikossa, mutta usein kuitenkin ja nimenomaan artistit ja klubikonseptit vetää puoleensa edelleen.

Koko elektronisen musan diggailu lähti 16-vuotis synttäreiltäni. Olin Black and White Recordsin ikkunassa katsellut Jori Hulkkosen levyä. Olin kiinnostunut valokuvaamisesta ja kannen kuvan perusteella kiinnostuin kyseisestä vinyylistä. Selitin ystävälleni levystä ja hän toikin sen minulle synttärilahjaksi. Juhlat vietettiin äitini luona ja hänelle onneksi oli vinyylisoitin, vaikkakin Kaija Koon levyjä varten. Pistettiin levy pyörimään ja jotenkin se loputon biitti vei tiloihin, joista en ole päässyt pois vieläkään. Enkä haluakaan. Jotain jatkuvassa sykkeessä on ihanaa. Kalle Kinnusen toimittamassa Kone-Suomi kirjassa kuvaillaan konemusikkia ”heimoja yhteen kutsuvaksi ääneksi” ja samalla individualistiseksi kokemukseksi. Siinä ehkä sen salaisuus samalla ”kaikki yhdessä ja jokainen oman kokemuksensa kanssa”.

Khaos Publishingin kustantama järkäle Kone-Suomi on kulttuuritoimittajana ja Lifesaver-levykaupastakin tunnetun Kalle Kinnusen toimittama. Kirja käsittää esseitä eri konemusiikkiin liittyviltä henkilöiltä ja toimittajilta, joilla kirjoittamisen lisäksi on kulunut aikaa tanssilattioilla.Valokuvaaja Helen Korpak on kuvannut potretteja kirjaan alan ihmisistä ja alan ihmisten kasvutarinat musiikin pariin ovatkin todella kiinnostavaa luettavaa. On hauskaa miten eri tyyppisiä tarinoita tekijöillä on, mutta silti niin samanlaisia: intohimo musiikkia kohtaan ja rakkaus kokeiluun on vienyt eteenpäin.

Paljon eri klubbailun aikakausia on muutamaan vuosikymmeneen mahtunut. Itsellä Jori Hulkkosen keikat aluksi vetivät, mutta myös piskuisen Oujee-klubin La Perse-iltamat räjäyttivät potin. Muistan sen kokeellisuuden mitä nu-rave tyyli toi mukanaan. La Perseen tyypeillä oli McDonaldsin ranskistötteröistä tehtyjä laukkuja ja hattuja. Tyylikkään ja mauttoman yhdistely on kiinnostavaa. Itsekin repäisin ja pukeuduin näihin iltoihin milloin Absolutely Fabulousin Patsyn inspiroimana ja kerran tyynyliina toppina. Tyynyliina tosin ei ollut mikä tahansa vaan kirkkaan keltainen hymiöllä varustettu täydellinen acid-vaate. Ei kylläkään kovin istuvaa mallia.

Arkistokuvat Kone-Suomi kirjassa on herkkuja. Konemusiikki skene on kautta aikojen ollut niin värikäs ja visuaalinen, että se puoli on asiallista nostaa framille. Itsekin keräilin joskus klubiflaijereita ja ei Vilunki 3000:kaan turhaan Vuoden graafikko –palkintoa saanut. Aivan kreisejä hänen flyerinsä ja julisteensa olivatkin. Taitaa olla itselläni yksi hänen tekemä Acid de France -jullari kehyksissä olohuoneessa.

Kone-Suomi on laadukas koontiteos koko skenestä vuosien varrelta. Se on kirjoitettu kivasti kokemuspohjaisella tyylillä, joka saa lukijankin muistelemaan. Varsinainen kaiken kattava historiikki se ei välttämämttä ole, mutta laaja kokonaisuus imua, fiiliksia ja sykettä.

Lukemista riittää ja mieli tekisi tanssimaan.

 

Kustantaja: www.khaospublishing.com

 

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Vinkkipankki

Teininä sain isältäni lahjaksi vähän vitsinä erilaisia 50-luvulla kirjoitettuja "naisena olemisen oppaita". Hän oli niitä löytänyt kirppareilta ja aina muistutti, että ne ovat vain kirjoja ja minulle oikeat tavat elää löytyvät kyllä omalla painollaan omien kokemuksien kautta. Silti nämä olivat hauskoja opuksia ja jotenkin pidin niitä aikuistumisen merkkiä. Tai ainaki kuiskauksena, että joskus tulee ottaa vastuuta eikä se niin kamalaa ole.

Nämä kirjat tulivat mieleen kun huomasin No tofu Publishingin julkaisseen Alexa Dagmarin Nuoren naisen oppaan. Mielenkiinnosta tartuin heti opukseen, vaikken vinkkejä niin paljon kokenutkaan tarvitsevani. Oli mielenkiinnotista katsoa millainen lukukokemus kirja olisi näin jo nuorena aikuisena ja omat juttuni löytäneenä. 

Dagmar on ammattibloggaaja ja häntä netissä seuraavat kymmenet tuhannet lukijat ja katselijat youtuben puolella. Alexa onkin tottunut kirjoittamaan elämästään ja kirja onkin koonti hänen henkilökohtaisia oivalluksiaan eri elämän osa-alueilta. Kirja on kevyttä luettavaa ja ihan viihdyttävä paketti pikkumuistutuksia itselle. Alexan blogin lukijoille varmasti kirjaa toimii hyvin, jos on kiinnostunut samoista asioista kuin hän. Ja luulisin, että myös oikeasti vasta aikuisuuden kynnyksellä oleville naisen aluille. Itseä kiinnostivat eniten kirjan loppuosassa olevat tekstit parisuhteesta ja yrittämisestä. Siinä oli paljon sellaista spesiaalipuolta mistä Alexalla tuntuu olevan erityistietoutta. Samoin materiaalivinkit sisustamiseen ja vaatteiden ostoon olivat päteviä listoja napattavaksi puhelimeen ostosreissuille.Muuten muoti- ja kauneuspuolen vinkit olivat ihan jees, mutta vähän nopeasti käytyjä to do -lista tyyppisiä juttuja ja Alexan melko kallis maku on monelle lukijalle tavoittelemattomissa. Ei sillä, että kyllä oikeasti on omastakin mielestä fiksua säästää ja ostaa kerralla laadukas laukku, mutta kirjan kohderyhmällä voi olla haasteita saada tonnia kasaan laukkua varten. Edullisempiakin vaihtoehtoja on. Aelxan kuvat kirjassa ovat kauniita ja Maria Hästbackan ottamat potretit onnistuneita. Esineenä kirja on myös nätti ja sopii varmasti kivasti vasta ylioppilaaksi kirjoittaneen yöpöydälle selailtavaksi.

https://notofupublishing.com

Ladataan...
Vinkkipankki

Tiedän, että pikkujoulukautena risteily Viking Linella voi olla riski, mutta teepä se kuitenkin Tukholman suuntaan, sillä siellä odottaa hyvä palkinto vastassa. Fotografiska nimittäin sijaitsee aivan ensimmäisenä rannalla, kun hoipertelet vastatuuleen kohti Slussenia laivassa huonosti nukutun yösi jälkeen. Fotografiskassa, eli Ruotsin Valokuvataiteenmuseossa on tarjolla nyt mainosmaailman karkkipussi kaikissa mauissa, sillä Dieselin mainokset "For Successful Living" -kampanjakokonaisuudesta vuosilta 1991-2001 ovat nyt esillä Finally it all makes sense -nimisessä näyttelyssä. 

Kun astun näyttelysaliin, hätäännyn sillä seinät ovat täynnä kuvia ja liikkuvaa kuvaa heijastetaan päätyseinään. Asetelma on hieman kaoottinen, vaikka tavallaan ajattelen sen olevan tarkoituskin kun näistä kuvista kerta puhutaan. Kuvat ovat printattu isolla, mikä antaa niille oikeutta, vaikka niin huippuja timantteja joukosta löytyy, että olisin osasta toivonut kokoseinän kokoisia överipläjäyksiä. 

Överi on nimenomaan se sana kuvaamaan Dieselin tätä mainoskautta. Lisäksi nerokas, tarkka ja hauska voidaan lisätä tähän kehukimaraan, kun ideoista ja kuvista puhutaan. For Successful living näytti meille yhteiskuntamme stereotypiat kirkkaassa kovassa studiovalossa kaikilla herkuilla, jolloin todelliset aiheet vääristyvät hauskoiksi, vaikka kyseessä olisi rotusyrjintä, homokammo tai vaikka yhteiskuntaluokkien korostuminen. Dieselin kuvia katsookin vääristynyt hymy naamallaan. Sillä vähän tässä on huijattu olo, että saisiko nauraa, vai olisiko korrekti itkeä. Itkua tuskin Dieselin porukka haluaa, mutta huomiota varmasti ja sitähän he saivat. Mainokset olivat menestys, niin taiteellisillä kuin kaupallisilla mittareilla. Oli niiden takana huipputiimit ja kuvaajina muunmuassa Davis LaChapelle ja Ellen von Unwerth.

Se korostuu ultimaattisen hienoilla kuvatuotannoilla ja kuvaus set-upeilla, eli kuvausjärjestelyinä ja asetelmina. Kaunis ja upea kuva on esimerkiksi mainos "NO.032", jossa lintuperspektiivistä kuvatussa kuvassa on tapahtunut järkyttävä kolari. Kolarin uhrit makaavat ympärikuvaa poseeraten kuvanottajalle ja yleisönä ympärillä: ihmiset, toimittajat  ja lakimiehet.  Kuva onnistuu samalla ottamaan kantaa lehdistön tapaan käsitellä onnettumuuksia levikin nostattajina ja viihteenä, mutta samalla kuva on yksi hienoimpia muotikuvia koskaan. Koko paletti niin kohdallaan, että kuvaa jaksaisi katsella itsessään jo televisiosarjan verran. Ja onnistuu se viihteenäkin ja varmasti Dieselin farkkujen levikin nostattajana.

Dieselin alkuajan kampanjat ovat pienimuotoisempia, edeten kampanjoiden menestyessä edellisen kuvan tyyppisiin kokonaisuuksiin. Joukossa on koko ajalta todella upeita kannanottoja, mutta myös hauskuutuksia. Välillä kuvat alkavat jopa satiiriseksi itseään kohtaan ja kuvissa näkyykin välillä muunmuassa feikki Diesel-vaatteita mm."DIEZEL"paitoja. Seksuaalisuus on tietysti kautta aikain ollut mainoksissa esillä ollut asia. Usein esillä sen kummemmin pohtimatta, vain myynnin nostattajana "tissit myy" -periaatteella, mutta Diesel käsittelee tämänkin alueen juurta jaksaen. Silmätikuiksi otetaan kaikki ihmistyypit povipommista naapurin möhömahaan. Tulee tunne, etä Diesel on nostanut länsimaisin silmin toki, mutta melko hyvin, laajan kokonaisuuden kysymyksiä esiin hauskasti ja tyylikkäästi jopa rohkeasti vielä mainosmaailman raameissa, tai pikemminkin olematta niissä raameissa. Nyt on menty asia edellä, eikä niinkään tuote, jolloin on tavoitettu brändille vahva tunnettavuus. Kaikkihan me tiedämme Dieselin vaikka emme osaisi nimetä yhtäkään heidän tuotettaan.

Fotografiskan näyttelykokonaisuudessa harmillista on pieni tila, joka näyttelylle on annettu. Pääsalin olisi mielestäni tämä ansainnut mennen tullen. Onneksi tilanteen pelastaa hyvä kronologinen koko aukeaman kuvin varustettu näyttelykatalogi, joka tietysti lähti myös Vinkkipankkiirin taidekirjakokoelmaan.

Näyttely auki Tukholmassa 5.2.2017 asti.

Shortly in english:

Now Fotografiska opened a quality look to the history of advertisement of Diesel clothing brand. "Finally it all makes sense" exhibition gives you cross section to the Ad´s produced for Diesel during the years 1991-2001. Advertisements were successful at speaking out about the themes like sexuality, political views, poverty and entertaiment business for example.  

Exhibition in Stockholm till 5th of Feb 2017.

Pages