Ansaitset kuun taivaalta

Voi miten paljon on muuttunut sitten viime blogipostauksen. Tuntuu että siitä olisi kuukausia, vaikka kalenterin mukaan vain viitisentoista päivää.

Juuri nyt tuntuu uskomattomalta mitä kirjoitinkaan viimeksi, että kaikki on hyvin. Koska muutama päivä sitten me erosimme Miehen kanssa.

Vaikka ei missään vaiheessa puhuttu että nyt ollaan tyttö- ja poikaystävä, tämä oli sekä ystävieni että miehenkin mielestä seurustelua. Kävimme luonani ihan kunnollisen erokeskustelun, mikä ei ollut todellakaan sellainen mitä kevyen suhteen päätteeksi tapahtuisi.

Voin silti nyt yllättävän hyvin, vaikka olen monesti tänä vuonna ollut kauhuissani siitä että juuri tämä tapahtuu, ei se olekaan nyt ihan niin järisyttävä maailmanloppu kuin mitä etukäteen ajattelin. Kaikista vaikeinta on se, että arki on nyt huomattavasti tylsempää ja tyhjää verrattuna entiseen, ja että tuttu kainalo ja unikaveri on poissa.

Mulle jäi silti loppujen lopuksi hyvä mieli kaikesta. Mies kunnioitti mua niin paljon loppuun saakka. Hän halusi erota, koska hän ei ole henkisesti tarpeeksi hyvässä kunnossa olemaan läheisessä ihmissuhteessa. Olen kertonut ohimennen aiemminkin hänen ongelmistaan ja siitä miten hän tarvitsisi kipeästi terapiaa, mutta en ole silti nähnyt niitä juttuja suhteen esteenä. Miehelle itselleen ne kuitenkin kasvoivat vuoren kokoisiksi, ja lopulta hän ei omien sanojensa mukaan enää kestänyt katsoa sitä, että ansaitsisin hänen mielestään jotain paljon isompaa ja parempaa läsnäoloa ja suhdetta. Hän on kuulemma koko ajan jarrutellut omia tunteitaan, koska on jollain tasolla tiennyt että tää saattaisi olla lopputulos meidän välillä.

Meillä on myös erilaiset tulevaisuudennäkymät, hän ei esimerkiksi koskaan halua lapsia ja minä haluan. Puhuttiinkin, että parempi erota nyt kun vaikka kahden vuoden päästä jolloin kaikki olisi vielä helkkaristi vaikeampaa. 

Sain blogiini joku aika sitten kommentin että mies ei ole tosissaan mun kanssa. Ja kaverini sanoi erostamme kuultuaan että ”miksi se on aina niin ettei mies pysty sitoutumaan”. Mutta mä en sanoisi että tilanne oli noista kumpikaan. Mies oli koko tän vuoden niin sitoutunut muhun kun vaan omalta osaltaan pystyi, ja yritti oikeasti kaikkensa. Aina ei vaan ole henkisesti mahdollista seurustella. 

Erokeskustelussa itkimme ja nauroimme molemmat vuorotellen. Itkimme sitä, että molemmilla tulee niin ikävä toista. Nauroimme, että nyt voi hankkia jonkun Pertti tai Piritta 60 v:n baarista laastariksi. Että kyllähän tuolla ottajia löytyy, jos vaan ei ole mitään standardeja 😀

Itkin viime viikonloppuna ystävälleni noin 20 minuuttia puhelimessa, ja hän sanoi niin kauniisti, että ansaitset kuun taivaalta.  Jokainen ansaitsee parhaan mahdollisen suhteen, kaiken mahdollisen hyvän, kaikista suurimman rakkauden. Ei mitään vähäistä eikä sinnepäin olevaa. Sen aion pitää mielessä.

Mies oli kuitenkin paras mies jonka olen elämässäni kohdannut, ihan mahdottoman hyvä ja hieno ihminen, vaikkei hän itse sitä meinaakaan uskoa. Olen onnellinen että kohdattiin ja että hän ilostutti elämääni koko tämän vuoden. Mun ensimmäinen poikaystävä. Kiitos kaikesta. <3
 

39293450_2132433616831851_8017591940239327232_n.jpg

Screenshot_20181217-142601_Instagram.jpg

 

Kommentit (1)
  1. Kauniisti kirjoitettu teksti erosta <3 Ja sinä ansaitset sen kuun taivaalta, jokainen ansaitsee. Lämmintä joulua ja tulevaa vuotta <3!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *