Elämän saavutuksista

img_2509.png

Tämä teksti tuli vastaani ja se on osuvinta mitä olen hetkeen lukenut. Tätä elämäni on olleet viimeiset pari vuotta. Tavallaan en ole saanut mitään aikaan, en mitään sellaista mistä voisi kirjoittaa Linkediniin tai mistä voisi laittaa kuvaa Instagramiin. Tavallaan olen saanut aikaan hirveän suuria asioita juuri yllä kirjoitetulla ”kiireellä”. Olen ottanut suuria askeleita kohti mielenrauhaa, terveyttä ja työelämää. Olen hoitanut ja putsannut isoja henkisiä haavoja ja traumoja mielestäni. Tuntuu että nyt kelkka on viimein kääntynyt ja etenen taas johonkin suuntaan, oltuani pitkään paikallani selvittämässä sotkuja jotka olivat kertyneet niskaani ensimmäisen 25 elinvuoteni aikana. Se paikalla olo oli kuitenkin elintärkeää. Ja toki olen edelleenkin hyvin paikallani, mutta silti olen taas hitaassa liikkeessä. 

Eräs tärkeä ihminen kertoi minulle, että ilman mua ja mun tukeani viime vuosien aikana hänelle olisi todennäköisesti käynyt tosi huonosti. Hänellä oli ollut pitkään itsetuhoisia ajatuksia, todella vakavia sellaisia. Mutta sitten minä ilmestyin hänen elämäänsä juuri  oikealla hetkellä, kuuntelin ja hyväksyin hänet sellaisena kuin hän on. En oikeastaan ajatellut häntä edes mitenkään erikoisena tyyppinä, mutta kun hän näki itsensä lähes ihmishirviönä ja sai suunnaltani täysin pyyteetöntä välittämistä ja rakkautta, hän sanoi että pelastin hänet. En ollut yhtään ajatellut tän asian olleen näin. En ollut tiennyt että juuri minä olin hänelle niin tärkeä. 

Että niin, mä en voi kirjoittaa mihinkään että olisin saanut oman alan töitä, mennyt naimisiin tai saanut lapsia, tai ostanut omaa asuntoa. 

Mutta mä voin sanoa että olen pelastanut ihmisen hengen. Kuinka moni voi sanoa niin?   Mun tarkoitus ei ole alkaa elvistelemään tällä, mutta tää pysäytti mut itsenikin aika tavalla. Että mun olemassaololla on ollut kuitenkin joku tosi iso merkitys viime vuosina. Ihan sama mitä olen muuten saanut aikaan, niin ainakin yhden ihmisen pelastin.

Tästä tekstistä ei pitänyt tulla näin vakava! Mä oon miettinyt tänne kirjoittamista lähes päivittäin, mutta jotenkin oon ollut vaan aika hiljaisella tuulella. On menossa vähän niinkuin joku hiljaisuuden kausi. Oon ollut aika väsyksissä ja halunnut elää rauhassa vaan omaa arkeani, miettimättä mitään syvällistä tai tuntematta mitään palavaa mitään kohtaan. Voi olla että se on ihan tää sydäntalvi mikä tän saa aikaan.

En malta odottaa kun kevät saapuu kunnolla ja energia virtaa taas jokaisessa solussa, ja tekee mieli juosta ja kiljua auringossa.  Siihen ei ole enää pitkä aika. <3

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *