Muuttoviikosta

Vision One

Kirjoitin eilen vuokrasopimuksen ja samantien iski pieni kauhu että apuaaa helvetti soikoon miten selviin tästä vuokrasta, mitä oon menny tekemään. 

Edellisenä päivänä uusi esimieheni oli soittanut, että yksi isoimmista asiakkaista haluaa neuvotella sopimuksen uusiksi, joten työni alkaminen kestää vielä. Ensi kuun teen luultavasti vasta yksittäisiä työkeikkoja, ja tulee vielä viemään aikaa että työstä tulee kokopäiväinen. Työ vaikuttaa kuitenkin kaikin puolin sellaiselta että siitä on mulle hyötyä tulevaisuudessa, saan tehdä aika monipuolista valokuvausta ja käyttää erilaisia kuvankäsittelyohjelmia.

Nyt on kuitenkin luottavaisempi olo. Helsingissä saa isompaa asumistukea kuin Turussa, joten tilanteeni tulee olemaan luultavasti aika samankaltainen kuin tähänkin asti, plus että teen niitä satunnaisia työjuttuja. Nyt on joku ihme paniikki päällä että apua mitä jos en saa koko asumistukea. En tiedä miksi en saisi mutta kuitenkin vähän kauhistuttaa, että mitä jos Kela sanookin että haista paska, pärjää omillas :D Toivon ettei tää pelko käy toteen.

Kun tein osoitteenmuutokset ja muuttoilmoitukset, iski puolestaan sellainen tunne että apua, en oikeasti pian ole turkulainen enää. Ja vaikka olen tehnyt henkisesti lähtöä jo vaikka kuinka pitkään, on silti iso juttu kun siitä tulee oikeasti virallista. 

Uusi asuntoni on edelleen ihana, ja niin mun näköinen. Mut on tehty asumaan vanhoissa taloissa. Siellä tuoksuu puulta, ja oon edelleen rakastunut sen huonekorkeuteen, pieneen eteiseen, valtavaan ikkunaan ja ihanaan upouuteen vessaan. En malta oottaa että sisäpihan puu on täynnä vihreitä lehtiä, joita voin sisältä katsella. Onhan siinä ne pienet puutteet, kuten uunin puuttuminen. Toisaalta säästän ilman sitä hyvin sähköä. Mikrolle ei ole mitään järkevää paikkaa, joten saa nähdä mihin yöpöydälleni sen vielä sijoitan. Tulevat vieraani saavat ainakin siitä heti hymyn huulilleen, mihin käsittämättömään paikkaan sen vielä laitankaan! 

Kun tuloni ovat joskus vakaammat, haaveilen pienen työhuoneen vuokraamisesta jossain pienessä luovassa yhteisössä. Pieni toimisto missä vois välillä vaikka maalata tauluja ja hengailla muuten vaan milloin haluaa, muiden alan tyyppien kanssa, olis ihan täydellinen. Olen selannut Mushrooming Helsinkiä ja nähnyt jo monta ihanaa ehdokasta. Vielä en kuitenkaan tätä pysty tekemään, toivottavasti seuraavina kuukausina kuitenkin. Ja aloittaa tanssiharrastuksen, mikä oli ainoa uudenvuodenlupaukseni. 

Juuri nyt oon vielä vähän stressipallona sekä kaiken uudelleen asettumisesta ja järjestymisestä, että ensi viikon hautajaisista. Tiedän että se tulee olemaan yksi elämäni hirveimmistä päivistä, enkä juuri nyt tiedä miten sellaiseen tulisi valmistautua. Se päivä on kuitenkin pian ohi, ja sitten voi taas hengittää. Ja muistella ukkia rauhassa, ja viedä kukkia haudalle rauhassa. Mummin hautajaiset olivat jotain aivan hirveää (siis ei millään tavalla kauniin surullista, vaan suoraan sanottuna paskinta paskaa mitä oon ikinä kokenut, siinä ei ole mitään kaunista että näkee läheisensä arkun) ja niin tulevat tosiaan nämäkin olemaan, mutta sitten kun pääsee kunnolla suremaan omaa suruaan ilman kamalia muodollisuuksia, on taas parempi olo.

Tää pahin murrosvaihe on kohta ohitse. Sitten saan rauhoittua. Ja sisustaa kämppää rauhassa. Ja tietää tuloni sen verran paremmin että pystyn taas esimerkiksi maksamaan salikortin. Ja lähteä sinne salille vanhojen ystävieni kanssa, varmasti viimeistään silloin tunnen oloni kodiksi uudessa kaupungissa. Odotan niin paljon arjen koittamista, nimenomaan sitä hyvin vakaata ja rauhallista arkea. Oon viime kesän jälkeen reissannut ihan jatkuvasti ympäri Suomea ja Norjaa. Nyt olis kiva pysyä paikallaan hetki. 

Ensi viikolla olen virallisesti helsinkiläinen. Huhhuh!

Kommentoi