Potkut ja luontounelmia

Vision One

Voih kun ärsyttää kun olisi niin paljon asioita mistä haluaisi puhua, mutta sitten koneella ei vaan edelleenkään jaksa istua. Täytyy ihan pusertaa itsensä avaamaan kone ja kirjoittamaan. Olen jo kolme viikkoa halunnut puhua esimerkiksi siitä miten naisvihamielisiä sanoituksia kultapoju- Cheekillä on. 

Mutta nyt haluan sanoa ihan ensin sen, että sain työstäni potkut kahden viikon jälkeen. Elämäni ensimmäiset potkut! Mutta syy ei kyllä ollut mitenkään mussa, vaan järjettömän vaikeassa pomossa. En saanut potkuja siksi, koska en olisi hoitanut työtehtäviäni, vaan siksi että olen hänen mielestään idiootti. Ja siis tää on kyllä ihan joka tavalla hämmentävä kokemus. Tietty pomo yritti perustella edes jotenkin asiallisesti, että "liike muuttaa, emme ehdi remontin keskellä pitämään sinua enää, tarvitsemme enemmän kielitaitoisia ihmisiä tänne, kirjoitan kyllä sulle hyvän työtodistuksen tästä..." Mutta tiedän tasan tarkkaan, että hän halusi mut ulos työpaikalta, koska ei voinut sietää mua. Ja se jos mikä on ihmeellistä, koska en ole ollut vaikea häntä kohtaan millään tavalla :D eilen hän sanoi mua mm. vitun tyhmäksi kun en ollut tajunnut missä kohtaa yksi laatikko on.

Mutta tälläistä sattuu näköjään elämässä. Rapatessa roiskuu ja niin edelleen, jos oikeasti elää elämää niin väkisinkin tulee joskus joku nyrkki turpaan joltain suunnalta. Tietty on ihan joka tavalla parempi etten ole tuolla töissä enää tän viikon jälkeen. Pääsen taas rakentamaan itseluottamustani uudelleen, keskittymään omaan hyvinvointiini ja hakemaan paikkoja joissa mua arvostetaan. Mutta harmittaa silti, kun haluaisin tehdä töitä niin kipeästi, ja nyt pelottaa että jatkossa on vaikeaa selittää miksi olin työpaikalla vaan kaksi viikkoa. 

 

Yksi harmittava asia on myös se, että nyt alkaa näyttää siltä ettei suhteestamme Miehen kanssa tule myöskään mitään. Viime viikolla keskusteltiin taas meistä ja tajusin miten monimutkaista kaikki onkaan. Ei tää meekään niin että mitä enemmän vaan ollaan yhdessä, niin pikkuhiljaa me vaan jotenkin hitsaudutaan yhteen ja kaikki menee hyvin. Mies sanoi että pelkää mun olevan ihastuneempi häneen kuin mitä hän on muhun, ja se sattui. Tuli niin tyhjä olo, aloin miettimään että mitä jos oikeasti hän ei ole pian elämässäni. En mä osaa enää elää ilman turvallista, säännöllistä kainaloa. 

Mutta ei mikään nyt vielä ole loppunut. Ehkä tämä jatkuu vielä jotenkin samansuuntaisena. Paria meistä vaan ei tule. Ja siksi mun pitäisi jälleen alkaa hankkimaan jotain miesseuraa jostain muualta, miettiä deittailua ja sellaista mikä ei kiinnosta mua enää tippaakaan. Voisin nyt ihan helposti olla vaan jonkun kanssa ikuisesti ja lopettaa deittailun ikuisiksi ajoiksi. En pidä siitä enää yhtään, olen saanut jo oman osani tässä kymmenen sinkkuvuoden aikana.

Sinkkuus aiheuttaa edelleen ihan järjettömiä ikäkriisejä ja sellaista tunnetta että elämäni menee vain ohitse. Se on ihan järkyttävä tunne. 

Työttömyys ja sinkkuus on molemmat asioita joista olen jo pari vuotta yrittänyt kaikkeni pyristellä eroon, mutta ne pitää mua tiukasti otteessaan. Ne saa mut masentumaan kaikista pahimmin, ja saavat tuntemaan oloni täysin riittämättömäksi ja huonoksi, kun aina joka puolelta vastaus on että ei, et ole tarpeeksi. Sussa ei ole vikaa, mutta on nämä ja nämä tyypit jotka on sua taitavampia ja kauniimpia.

Sitten yksi päivä löysin tälläisen youtube-kanavan ihan sattumalta. Video sai mut niin rauhalliseksi ja onnelliseksi. Jonna Jinton asuu Pohjois-Ruotsissa ja elää mielettömän kauniin näköistä elämää luonnon keskellä. Tuo video sai mut melkein kiljumaan, niin kaunis ja ihana se on. Tavallaan en osaa asua ihan 24/7 pelkässä hiljaisuudessa maalla, mutta silti maalla asuminen on yksi unelmistani jonka haluaisin pystyä toteuttamaan, vaikka nyt rakastankin olla myös kaupungissa ja jotenkin tarvitsen tätä energiaa täällä.  Mutta luonto ja eläimet saisi mut varmasti rauhoittumaan ihan eri tavalla ja unohtamaan ongelmani.

 

 

 

 

Kommentoi