Terveisiä tunturilta

Vision One

Viimeiset pari päivää on olleet , noh, aikamoisia. Hyvällä tavalla. Nyt on kuitenkin rauha maassa, perillä kohteessa kaikki hyvin ja iloinen tunne kropassa, minkä halusin tulla kertomaan.

Keskiviikkona  jännitin aamun lähtöä niin paljon, että päässä vaan humisi. En pystynyt keskittymään mihinkään enkä tajunnut mitään muiden ihmisten puheista. Porukat rikkoivat vähän jäätä, kun kiusasivat mua mm. uhkaamalla juottaa mut humalaan.  Nauraminen sai hetkeksi unohtamaan paniikin. "Jos olet siellä Norjassa toukokuuhun asti niin me soitetaan sulle sitten kansallispäivän jälkeisenä aamuna, että mikä on olo". Oli hetkiä jolloin nauratti ja hetkiä jolloin teki mieli kirota kaikki matkaan liittyvä, että kuka hitto tämänkin hullun idean taas keksi, oliko mun taas ihan pakko. Haluan jäädä kotiin ja käpertyä omaan sänkyyn.

Viimeisenä illalla sain itseni rauhalliseksi vaan lukemalla Muumilaakson Marraskuuta. Ensimmäinen sivu ja ensimmäinen kappale oli taas täysin elämääni sopiva.  "Lähtö tulee hypyn lailla! Yhtäkkiä kaikki on muuttunut eikä lähtijä saa hukata minuuttiakaan, hän nyhtää teltankepit maasta ja sammuttaa hiilloksen sukkelasti, ennenkuin kukaan ehtii estellä häntä tai tulla mitään utelemaan, reppua selkään nostaessa hän hyppelee, ja lopulta hän on tiellä, yks kaks rauhallisena kuin ties mikä vaeltava puu, jossa yksikään lehti ei liiku".  Sain rohkaisua myös Homssun toteamuksesta "Lakki vinoon ja menoksi!". 

Oslossa oli yllättävän lämmin auringonpaiste ja vielä vaikka kuinka paljon lehtiä puissa. Eikä yhtään lunta. Se yllätti Helsingin lumipyryn jälkeen. Hetken osasin olla innoissani lähdöstä ja matkasta, nautin kaupungin elämästä kahvilassa istuen , mutta sitten alkoi taas jännittää uudelleen. Että nyt se saakelin bussimatka pimeydessä on vasta edessä. Bussissa olin lähinnä sekaisin väsymyksestä, mutta loppua kohden paniikki yltyi ihan kamalaksi. Bussi kulki pitkiä matkoja ihan säkkipimeässä pienillä teillä. Mietin vaan että en a) enää koskaan matkusta näin vähillä yöunilla b) enää koskaan matkusta vieraassa maassa pimeällä yksin. 

Mutta sitten oltiin perillä. Ja kaikki paniikki kaikkosi saman tien, kun tunnistin hostini bussin saapumislaiturilla. Ruvetaan puhumaan hänestä nyt vaikka nimellä B! Se tunne, kun jännityksestä väristen tulin bussista ulos, ja ne iloiset kasvot huudahtivat että HEJ!! Tiesin että nyt olen turvassa. Rahtasin tavarani isoon pakettiautoon ja istuin hänen kanssaan etupenkille. B oli juuri sellainen kuin olin ennustanutkin, superhuono kommunikoimaan somessa, mutta livenä älyttömän valloittava persoona. Hän puhui taukoamatta koko puolen tunnin matkan vuorille. Hän nauraa kovaan ääneen ja innostuessaan jostain hän huudahtaa "JAAJJAJAA!!" Hän puhuu myös ihanan kuuloista riikinruotsia. Että kyllä, hänestä tykkäsin saman tien :D Samaan aikaan kanssani saapui myös eräs Lina Berliinistä. Hän on myös mukavan oloinen tyttö. 

Matka pakulla tunturille oli superhauska. Fagernes on yllättävän iso asumiskeskus, pimeässä näin vaan lukuisia kukkuloita täynnä pieniä valoja taloista. Kaarsimme autolla kokoajan vaan ylöspäin ja ylöspäin, oikeastaan koko matkan ajan. Kunnes edessä oli kyltti FJELLHOTELL, tunturihotelli. Fagernesssa ei ollut juurikaan lunta , mutta tunturille noustessamme sitä oli jo 10 senttiä. 

Ihanassa suuren vuoristomökin oloisessa rakennuksessa vastaan tuli heti lukuisia ihmisiä, esittäydyin jotain 15 kertaa ja unohdin kaikki nimet saman tien. Kävimme hakemassa ruokaa keittiöstä ja istuimme kaikki yhdessä pöydän ääreen. Ja mistä B ja pari muuta työntekijää alkoivat mulle puhumaan? MUUMEISTA. Kaikki ne aiheet mistä he olisivat voineet aloittaa, he valitsivat muumit. Siinä vaiheessa ajattelin että okei, NYT olen tullut kotiin :D He hehkuttivat miten ovat katsoneet täällä muumeja pari viikkoa putkeen. Kun kerroin että mulla on yksi muumikirja mukana, he suorastaan sekosivat innosta. 

Tänään herätessäni pomppasin heti katsomaan ikkunasta ulos, ja näin ihanat sumuiset vuoret ja järven.  Kuvan kissa tuli myös huoneeseeni hengailemaan :D Tänään on niin sumuista etten vielä kuvannut vuoria kunnolla, mutta kuvia tulette varmasti näkemään! Nyt mulla on vielä vapaapäivä, huomenna alan luultavasti auttamaan mm. keittiöhommissa. B on pääkokki, hän laulaa keittiössä taukoamatta. Joka aamu klo 6.30 on mahdollisuus osallistua joogatunnille.  Huomenna illalla Fagernesissa on myös festivaalit jotka on pyhitetty mädäntyneelle kalalle, Rakfiskfestival. Sinne tulee kuulemma tuhansia ihmisiä muista pikkukylistä.  

Että tälläistä tänne, kaikki on hyvin ja mua kohdellaan hyvin. Olen niin iloinen että kaiken jälkeen uskalsin lähteä. En tiedä onko seuraavista päivistä ja viikoista aina ihan yhtä paljon kerrottavaa, mutta kerron varmasti kaikki mainitsemisen arvoiset asiat tänne :)  Mulla on nyt jo tosi kotoisa olo.

Nyt on lähdettävä syömään. Saa nähdä mitä tää ilta vielä tuo tullessaan! Matkustaminen on parasta<3

// Unohtui kokonaan päivällä lisätä, että katsellessani tuota kokkoa vasten lumista maisemaa, tuli saman tien mieleen tämä biisi:

Se sopii muutenkin tunnelmaltaan tähän päivään ja mielialaani täydellisesti. Ihana.

Kommentoi