Yin ja Yang - Kaksi täysin erilaista päivää

Vision One

Eilinen päivä oli täydellinen. Meinasin tulla jo illalla kirjoittamaan siitä, miten kaikki meni kuin Strömsössä. Nukuin viisi tuntia mutta heräsin silti virkeänä ja täynnä energiaa (tämä tapahtuu kerran vuodessa). En myöhästellyt, sählännyt tai unohdellut mitään työkeikoillani. Kaikki vaan meni putkeen. Aurinko paistoi lämpimästi. Mietin että mistä hitosta se energiani oikein tuli yhtäkkiä, aivot vaan hyrräsi mieletöntä vauhtia ja vaan kiisin ympäri kaupunkia. Työpäiväni oli taas noin 10 tuntia mutta se ei haitannut. Kaikki näytti hyvältä töiden ja muun elämän suhteen. 

Tänään heräsin pilviseen päivään, ja sain soiton, että eräs viime viikon asiakas oli niin tyytymätön ottamiini kuviin ettei niitä voinut käyttää ollenkaan. Ja samantien suurin osa töistäni tuntui olevan vaakalaudalla, koska kyseessä on niin iso asiakas. Vaikka monta asunnonvälittäjää oli jo ollut tyytyväinen työhöni, niin tämäkin, niin asunnon omistaja vaan päätti että kuvat olivat paskoja, eikä niitä sitten voinut käyttää. Menin kuitenkin tänään kuvaamaan toisen kohteen, mikä meni ihan ok. Mutta eilen tullut kevät oli tipotiessään ja kasvoihin puhalsi niin kylmä tuuli että naama meinasi lähteä irti. Rahahuolet pelotti ja itkin bussissa. Olen elänyt tässä kuussa jo niin paljon vanhempieni tuella, että se alkaa olla sietämätöntä. Vihaan sitä! Ja nyt pelotti että se tilanne tulee jatkumaan vielä vaikka kuinka pitkään. Olen niin rahaton etten voi suunnitella elämää viikkoa pidemmälle, en pistää rahaa mihinkään muuhun kuin ruokaan tai laskuihin. Ekan palkan saan vasta parin viikon päästä. 

Tämä päivä oli siis täysin erilainen kuin eilinen. Tajusin että eilen päivä oli tosiaan yhtä pitkä kuin yö, ekaa kertaa puoleen vuoteen. Puoleen vuoteen! Me ollaan selvitty pahimmasta. Koska olen hihhuli, uskon todellakin että tälläiset auringon ja planeettojen liikkeet vaikuttaa ihmisiin. Ja ettei ole sattumaa että eilen mulla oli niin järjetön energia päällä, kuin olisin ollut täynnä sähköä.

Sitten bongasin Norjan tunturikotini ( siis se joogakeskus missä vietin 7 viikkoa) ihanan kirjoituksen Facebookissa. Että hymyilytti.

The Spring Equinox.

Today, when the day and the night are of the same length, it's the perfect day to reflect upon the Pair of Opposites.

The concept of the Pair of Opposites is about recognizing how duality is necessary, for anything to exist. 

Opposites must be, for balance to be. 

You must feel the heat, to appreciate the cold. 

You must feel the cold, to appreciate the heat. 

You must know darkness, to recognize light.

You must know light, to recognize darkness.

 

The Pairs of Opposite also teaches us how everything and anything contains itself, and its very opposite. 

There is darkness, in light.
There is light, in darkness.

Nothing can be 100% ying, nothing can be 100% yang.

Yoga teaches us to see duality in everything - and to appreciate everything as a manifestation of the divine.

Today, spend a moment to think about the Pair of Opposites.
Spend a moment to be thankful for the opposite of what might be.

Whether you are happy, sad, energetic, grumpy, angry or satisfied - try and see the opposite in what you feel and experience. 

And appreciate what you are feeling. 
Positive or negative. 
Either way, it's teaching you something.

     Voi ihanat! Opposites must be , for balance to be. <3 Siinäpä kaikki tältä erää. Tää teksti tiivisti kaiken näiltä kahdelta päivältä. Eilinen oli täydellinen yin. Liiankin täydellinen yin. Yang tuli tänään korjaamaan kaiken tasapainoon, vaa'an vaakakupit takaisin samalle korkeudelle. Kumpikaan niistä ei kuitenkaan ole hyvä tai paha itsessään, kummassakin on kumpaakin.   

 

Kommentoi