9 x kuinka blogata paremmin

 

IMG_3972.JPG

 

En ole koskaan kirjoittanut yhtään mitään siitä, kuinka blogata hyvin. Nyt siis lähdenkin suoraa toiselle levelille: kuinka blogata PAREMMIN.

 

1. Kaikki osaavat ottaa hyviä kuvia. Oman kuvatyylin kehittäminen voi olla vartin juttu: kas päätän että mun blogissa on aina mustavalkokuvia, aina vaan kollaaseja tai kuvia jotka on otettu ylhäältä alas. Varo kuitenkin liian tiukkaa rajausta, se alkaa vaan kyllästyttää. Itse päätin jossain vaiheessa että kuvaan blogini kuvat vaan puhelimella. Aika kun ei riitä juuri nyt muuhun.

 Käytä aiheeseen liittyviä kuvia, muuten lukijalle jää outo olo (tai ainakin itse olen vahvasti tätä mieltä). Postaus, jossa kerrotaan vaikeista päätöksistä elämässä ja kuvituksena on bloggaaja bikineissä rannalla, jää vähän sellainen olo et HÄH. Olen ollut töissä mainostoimistoissa ja lehdessä: molemmista on iskostunut päähän ikuisiksi ajoiksi se, että kuvan ja tekstin on oltava yhteydessä toisiinsa, mutta se voi olla myös luovasti tehty: jos bloggaat vaikka kahvista, kuvassa ei tarvitse olla ylhäältä kuvattuja kahvikuppeja sanomalehden päällä, kuva voi olla myös naamasi ennen kahvikupillista.

2. Pitää olla kiinnostava elämä, jotta voi kirjoittaa hyviä juttuja. Ihan potaskaa muuten. Olen kirjoittanut tykätyimmät blogitekstini mm. koirankakasta, ovessa riippuvista alushousuista ja siitä, miten olen istunut yksin rannassa kahvilla. Tyhjästäkin voi kirjoittaa, on vain opeteltava havainnoimaan ympäristöä uusin tavoin. Tiedän, että se on helpompaa kun muuttaa uuteen maahan, mutta väitän että se on ihan mahdollista muuallakin.

3. Ole kiinnostava ja vähän erilainen. Jos kaikki tekevät marraskuussa Näin selviät marraskuusta –postauksen, jonka sisältö on liiku, laiskottele ja juo glögiä, ei maailma ehkä tarvi enää sun versiota siitä. Tee toisenlainen, vaikka huumoripostaus siitä, miten Suomen marraskuun pitäisi olla pakollinen kokemus kaikille ihmisille ympäri maailman. (Itse haluaisin sen pakolliseksi varsinkin turhasta valittaville portugalilaisille).

4. Kirjoita hyvin. Käytä hetki aikaa siihen, että tsekkaat yhdys sanat ja muut tärkeät kieli oppi asiat. Täydellistä eikä kirjakieltä tekstin ei tarvitse olla, mutta paljon virheitä sisältävästä tekstistä tulee sellainen olo, että onko kirjoittajalla ihan kaikki kotona. Ikävä kyllä. Älä myöskään käytä huutomerkkejä liikaa. Kun menin mainosalalle töihin kaksikymmentäviisivuotiaana, sain vanhemmalta copywriterilta hyvän neuvon: huutomerkkiä kannattaa käyttää noin kerran vuodessa, muuten se menettää tehonsa!!!!!!!!

 

IMG_3973.JPG

 

5. Avaudu. Jos et anna itsestäsi mitään, ei juuri ketään kiinnosta lukeakaan juttujasi. Laita itsesi peliin, kerro mielipiteitä ja tunteita, tartu vähän hankaliinkin aiheisiin välillä. Itse en ainakaan jaksa lukea esimerkiksi blogeja, joissa kaikki on aina vaan valoisaa ja ihanaa.

6. Säännöllinen postaustahti. Blogi, jossa on jotain kerran kuussa ja selitys: Voi murut mulla on ollut nyt niin kiire koska sitä ja tätä, ei ehkä jaksa kiinnostaa lukijoita kovin pitkään. Pidä postaustahti samanlaisena, jos haluat pitää lukijamäärät samoina.

7. Älä matki muita, löydä oma juttusi. Maailmassa on aika hiton monta blogia, joita ei erottaisi toisistaan jos kuvat ja tekstit sekotettaisiin keskenään. Lue muiden blogeja ja poimi ideoita, mutta älä matki liikaa. Epäaitous paistaa aina läpi.

8. Rönsyile aiheiden kanssa. Blogin ei tarvitse keskittyä vaan yhteen asiaan. Se voi keskittyä vaikka ihan kaikkeen. Pidä kuitenkin kiinni jonkinlaisesta jatkuvuudesta. Lukijaa voi hämmentää se, jos yleensä postaat aina vaan ruokaohjeita ja sitten yhtäkkiä lyöt tiskiin tekstin siitä, miten tutkit työksesi selvittämättömiä murhia. Toisaalta: yllättävyys on usein hyvä juttu.

9. Vastaa kommentteihin. Se on nimittäin aika oleellinen osa tätä hommaa. Bloggaaja, joka ei vastaa kommentteihin on vähän sama kuin tyyppi, joka aloittaa illallispöydässä keskustelun ja pakenee sitten minuutin päästä vessaan piiloon eikä ikinä palaa. Paskaa tulee niskaan jokaiselle joskus siellä kommenttiboksissa, mutta aikuisiahan tässä ollaan, eli eiköhän siitä selvitä. 

 

+ Usein kun mietin postausaiheita, saatan miettiä sitä, että jos olisin hakemassa vaikkapa uutta työpaikkaa, olisiko blogi minulle enemmän eduksi vai haitaksi. Tai ala-asten opettajaani, jolla oli minua kohtaan suuret odotukset. Jos hän lukisi blogiani nyt, ajattelisiko hän: Voi apua, mitä tolle tapahtui vai ennemminkin että Kas, ihan tolkun ihminen tuo vaikuttaa olevan edelleenkin. Siksi täältä et tule löytämään puolituntista laukkuesittelyvideota etkä ohjeita siitä, kuinka kieltäytyä kaikista herkuista ja syödä vain baby-porkkanoita. 

Toisaalta: joskus mietin sitä, olisiko minulla hurjasti enemmän lukijoita, jos olisi vähän vähemmän tolkun ihminen. Tätä asiaa pitääkin pohtia joskus kokonaisen postauksen verran. Omasta mielestäni joidenkin blogien suosio on ihan täysin mysteeri nimittäin. 

 

—-

 

Mitä muita hyviä ohjeita voisi vielä olla? Antakaa lisää!

 

—-

 

How to blog better? In my opinion: be a bit different, pay attention to grammar, don´t copy others and always answer comments.

Quite simple. 

 

 

Kommentit (34)
  1. Hyvät vinkit, kiitos tästä. Etenkin huutomerkki kohta jäi mieleen koska käytän sitä ihan liikaa!!! 😀 Yritän hillitä hehe. 

  2. ^Samaa mieltä ylemmän kanssa, monesti ilahduttanut että sua oikeasti kiinnostaa mitä blogiisi kommentoidaan 🙂
    Huutomerkki-kohta kolahti tänne, itse viljelen sitä joka välissä ja yleensä oikolukiessa poistan niitä ainakin kymmenen. Toinen kymmenen jää. Johtuu siitä, että olen kiinnostuksen kohteistani puhuessanikin ihan tosi rönsyilevä ja innostunut eli huutomerkikäs, ja blogissani taas tykkään (sillä kököllä) kielellä kertoa siitä millainen olen persoonana. Jos kirjoittaisin kovin tasaista ja seesteistä, asiallista tekstiä, musta saisi ihan erilaisen kuvan. Haluaisin, että blogini kautta minusta välittyvä kuva on mahdollisimman aito, mikä taas ei kohdallani tarkoita kovin hienostunutta tekstiä ja hiottua kielioppia.

    1. Kiitos 🙂

      Joo, toi on hyvä pointti. Mun mielestä kans blogin pitäs kuitenkin olla sitä kirjoittavan persoonan näköinen ja kuuloinen. Siksi itsekin viljelen puhekielisiä termejä ja finglishiä väliin, koskan niin puhun normielämässäkin. Ja kyllä mäkin niitä huutomerkkejä sorrun käyttään useemmin kun kerran vuodessa 😀 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *