Suosikkikengät Suomesta

 

Kun olin 25 ja pääsin töihin hienoon mainostoimistoon, oli usein päällä pienoinen asukriisi. Kaikki muut tuntuivat pukeutuvan niin aikuisesti ja olin itse edelleen sellainen juuri valmistunut opiskelija, joka pukeutui lähinnä trikoomekkoihin ja mukaviin kenkiin ja tunsi olonsa aina vähän nuhjuiseksi muiden seurassa.

Taisin hankkia ensimmäiset korolliset nilkkurini juuri tuona syksynä. Tai no, en hankkinut niitä, sain ne äidiltäni joka ei kyseisiä korollisia kenkiä enää käyttänyt. Pari vuotta vanhoista (edelleen priimakuntoisista) Palmrothin nilkkureista tuli mun aikuisuuskengät. Niiden kopinasta toimiston lattialla tuli jotenkin hyvä fiilis, tässä minä nyt aikuistun (vaikka edelleen pukeudun trikoomekkoon).

Käytin kenkiä vuosikausia ja näin suomalaisesta Palmrothista tuli vaivihkaa suosikkimerkkini kenkien suhteen. Kalliitahan ne ovat, mutta jos kenkiä käytti ensin äiti ja sitten vielä tytär, on niiden oltava laadukkaita.

 

 

Mulla on ollut Palmrothilta nyt useammat suosikkikengät, mm. nämä mustat ja sitten nämä siniset. 

Tänä syksynä sain meilin, jossa kyseltiin haluaisinko valkata mallistosta talveksi jotain. Valinta oli vaikea, pyörittelin vaikka mitä vaihtoehtoja ja kyselin tyyliasioissa luottamiltani ihmisiltä neuvoa (tyyliin ai että elämäni onkin hankalaa, mutta voisitko sanoa mikä pari mun kannattaisi valkata).

Eniten kiehtoi testata nahkakenkien sijaan näitä vegaanisia nilkkureita, jotka päädyin siis valkkaamaan.

Olen ollut kalaa syövä kasvissyöjä 90-luvulta lähtien, mutta tänä vuonna minusta on tullut vegan curious. En usko ehkä koskaan alkavani täysin vegaaniksi (ainakaan jos asun tässä maassa), mutta yhä useammin teen kotona vegaaniruokaa ja olen luopunut viimeisen vuoden aikana kahvimaidosta, juustosta sekä voista ja korvannut ne mustalla kahvilla, avokadolla sekä uudella ajatatusmallilla: jokaiseen ruokaan ei tarvitse lisätä juustoa. 

Vegaanisuus kiehtoo myös vaatteissa ja kosmetiikassa entistä enemmän: jos en syö lihaa, miksi minulla olisi nahkakenkiä? Siksi että ne ovat kestäviä ja kauniita? Kyllä. Mutta entä jos vegaanivaihtikset pääsevät samaan? Silloin voisin vaihtaa.

Näissä nilkkureissa on ihanan lämmin karvavuori sekä monenlaiseen talvikeliin sopiva vedenkestävä pinta. Ja mulle tärkein: ne eivät ole liukkaat edes portugalilaisella katukivetyksellä.

Tämä alkutalven suosikkiasuni tulee siis tässä:
Palmrothin nilkkurit nimeltään Ankle boot with laces crush patent*
Vihreä neule jonka ostin berliniläisestä pikkuputiikista (ja josta kaikki sanovat aina: ihan sun silmien värinen!)
Noin kymmenen vuotta vanha H&M:n trikoohame, jota käytän edelleen suunnilleen kolmena päivänä viikossa
Melkein yhtä vanha Madewellin käsilaukku, jota rakastan vaan edelleen

 

*sain kengät blogin kautta. Kiitos!

 

Kommentit (2)
  1. Ah, kiitos Sikuriina 🙂

  2. Upeat popot ja sulla on mahtava tyyli, tykkään eripaljon!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *