Ladataan...
visual diary

 

 

 

On asioita, jotka ärsyttävät minua aivan hulluna. Yksi niistä on tämä: ihmisten tarve vähätellä omia tekemisiään. 

Näen ihan suoraan sanottuna punaista joka ikinen kerta kun joku vähättelee omia tekemisiään, varsinkin kun kyseessä on lähes aina nainen. Eniten minua ärsyttää naiset, jotka vähättelevät omia ajatuksiaan. Vaikkapa blogikirjoitukset, jotka nimetään tunnisteilla höpsötyksiä. Ja mikä siinä onkin että miehet nimeävät podcastinsa Suomen suositummaksi podcastiksi ja naiset taas antavat omalleen nimeksi Nonsense?

En tiedä elänkö itse vain jossain totisten feministinaisten kuplassa jossa tällainen käytös tuntuu vaan aivan käsittämättömältä? Miksi naiset itsekin vähättelevät tekemisiään hömpäksi tai höpsötyksiksi? Ei hömpässä ole mitään pahaa, mutta omia tekemisiään saa ja pitää myös arvostaa ihan kunnolla ilman vähättelyä. 

Okei, syyllistyn tähän joskus itsekin, ainakin ammatillisessa mielessä. Saatan kertoa suunnittelevani toisinaan jotain lippulappusia isojen projektien sijaan. Olen kuitenkin yrittänyt tietoisesti opetella tästä tavasta pois. Jokainen työhomma on freelancerille tärkeä ja toisinaan ne ovat hienoa portfoliokamaa, toisinaan jotain muuta. Se ei tarkoita sitä, että minä olisin ammattimielessä yhtään huonompi kuin kukaan muukaan. Tai että minun kannattaisi vähätellä tekemiäni hommia. Poistan siis sanavarastostani lippulappustermin ja alan puhua tekemistäni töistä arvokkaammin. Koska kuka se kissan hännän nostaa jne. 

 

 

 

Blogimaailma on naisten dominoima ala ja olen kirjoittanut aiemminkin siitä, miten se tuntuu ärsyttävän joitakin miehiä. Ehkä siksi että blogien syntykaudella naiset ottivat tämän uuden homman tosi nopeasti omakseen ja miehet jäivät ihmettelemään että mistäs tällainen uusi juttu syntyikään? Mene ja tiedä, olen kuullut ja henkilökohtaisesti kokenut tosi paljon vähättelyä blogin kirjoittamista kohtaan. Kyllä, se ei ole yhtä tärkeä työ kuin vaikka sydänkirurgin hommat, mutta se ei myöskään tarkoita sitä, että sisältöni olisi höpsötyksiä ja nonsensea. 

Minua ärsyttää myös Lilyn postauskategoria Höpsöä. En käytä sitä ikinä, käyttäisin ehkä ainoastaan jos kirjoittaisin postauksen, jonka koko sisältö olisi vain vitsi. Siis oikea vitsi, sellainen jolle nauretaan. 

Itse ajattelen blogia ja henkilöbränsiä ainakin sellaisena extrabonuksena tulevaisuuden mahdollisia työkuvioita varten. Kyllä, olen graafikko, mutta osaan tehdä paljon muutakin, esimerkiksi kirjoittaa. Bloggaajia on helppo vähätellä, olen kirjoittanut siitä aiemminkin, mutta kuinka moni muu saa rahaa harrastuksestaan, koska on siinä niin hyvä? Siksi en aio puhua enää koskaan blogistani tyyliin no sinne mä kirjoittelen vaan kaikenlaista. 

Yritin keksiä tähän jonkun todella viisaan loppukaneetin, mutta pystyin vain tähän: Naiset, arvostetaan omaa osaamistamme enemmän ja yritetään päästä irti siitä huijarisydroomasta (joka varmaan tänkin asian taustalla kummittelee). 

Ja katsos, täähän olikin just se viisas loppukaneetti, jota en uskonut saavani kirjoitettua. 

Hah. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

Kuvittelin pitkään ettei sosiaalinen media ahdista minua ollenkaan. Käytän instaa paljon ja nopeasti, miettimättä sen suuremmin mitä sinne laitan, sanoin joskus ystävälle, joka ihmetteli miten nopeasti olin postannut kuvan kun hän vielä mietti kuvateksti ja sitä, minkä monesta kuvasta valkkaisi. Emmää sitä tarkemmin mieti, väitin. Vasta viimeisen vuoden aikana olen tajunnut että sosiaalinen media ahdistaa minua sittenkin ihan hulluna. 

Toki tiedän, että some on vain some. Kellään ei ole niin ihanaa miltä siellä näyttää, ei minullakaan, kyllä sen jokainen aikuinen tietää. Mutta silti: mitä jatkuva somen käyttö, jakaminen, tykkäysten kyttääminen ja kaikki muu meille tekeekään?

The American meme-dokkari kiteytti tämän aika hyvin:

sosiaalinen media on kuin uusi huume, jonka sivuvaikutuksia emme vielä oikein tiedä. 

 

 

 

Dokkari esittelee useita sometähtiä, heidän uraansa ja elämäänsä. Rahaa löytyy, mutta kaikista näistä jää päällimmäiseksi aika surkea fiilis. Varsinkin Paris Hiltonista, joka oli aikoinaan monella tapaa nykyisen somekäyttäytymisemme edelläkävijä. Dokkari saa väistämättäkin miettimään, miksi Paris edelleen elää julkista elämää, joka näyttää kuitenkin ahdistavan häntä todella paljon. Vastauskin dokkarissa saadaan: Fear of missing out, siitä kärsii jopa hotellisuvun rikas perijätär. 

Dokkari on kiinnostava ja saa myös miettimään omaa somekäyttäytymistä. Ja olemaan kiitollinen siitä, ettei some ole itselleni pääelinkeino. Viime aikoina olen miettinyt hyvin paljon koko somesta poistumista. Olisi kiva kokeilla elämää ilman blogia, instagramia ja google analyticsiä. Laittaa lappu luukulle ja sanoa että tästä lähin mulle voi vaan soitella. Mutta osaisiko sitä edes olla niin? Mikä muuttuisi? Ja ennen kaikkea: kuinka kauan kestäisi päästä eroon siitä tarkisteluneuroosista eli tykkäysten ja kävijämäärien kyttäyksestä? Viikko? Kaksi viikkoa? Kuukausi?

Yleensä uskon siihen, että mihin tahansa uuteen tapaan tottuu kuukaudessa. Tottuisikohan somettomaan elämäänkin?

 

 

The American Meme löytyy Netflixistä. 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

Viime aikoina minua ovat ärsyttäneet monet asiat: 

- liika värikkyys

- liika koristeellisuus

- printit, tekstit ja kaikki liika visuaalisuus

- äänekkyys

 

Olen kaivannut yksivärisyyttä, simppeliyttä ja hiljaisuutta. Olen syönyt samaa ruokaa monta päivää putkeen. Juonut samaa teetä samoihin kellonaikoihin. Täyttänyt saman pähkinäpurkin pähkinöillä ja käynyt kaupassa aina saman kauppalistan kanssa. Pukeutunut samaan neuleeseen, hameeseen ja kenkiin viikon ajan. 

On tehnyt mieli myös ottaa kaikki tavarat seiniltä pois, vaihtaa jokainen tyynynpäällinen ykisväriseen ja... no jossain vaiheessa aloin miettiä että ehkä minua vaivaa jokin, kun tuntuu että ihan kaikki ärsyttää (tästä lisää myöhemmin). 

 

 

Yksinkertaisuuden ja värittömyyden kaipuuseeni osuivat kuitenkin täydellisesti juuri nämä Caroline Wallsin teokset, joita voisin tuijottaa loputtomiin. Vaikkei niissä olekaan... juuri mitään. Tai siis just on. 

 

 

Lisää upeita töitä löytyy hänen nettisivuiltaan. 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pages