Ladataan...
visual diary

 

 

Olin teininä usein lapsenvahtina eräälle pariskunnalle, jolla oli kolme pientä tyttöä. Lasten äiti oli ihanan suorapuheinen ja kun kyselin jotain heidän juuri rakentamastaan talosta ja sen sisustusratkaisuista, äiti sanoi: 

Joo mä aina ajattelin että kun rakentaa oman, niin on superihanaa kun voi valkata kaikki kaakelitkin itse. Sit kun oltiin rakennettu tätä taloa kaksi vuotta ja tuli aika valita kaakeleita niin huusin mun miehelle että ihan sama mitkä saatanan kaakelit siellä on, kunhan pääsen suihkuun. 

 

 

Mua naurattaa toi tarina edelleen, mutta niin kai se usein menee.

Näitä Saana&Ollin uutuusmalliston kuvia katsoessa tosin tulee taas mieleen, miten ihana olisi joskus vielä suunnitella ja remontoida ihan omaa kotia. Sinne laittaisin aika mieluusti vaikkapa tällaisen kuvioidun lasioven. 

 

 

Essis Collection by Lasilink -mallisto julkistetaan Habitaressa tänä syksynä. 

Jos menestynyt Saana&Olli muotoilijapariskunta ei ole vielä tuttu,

täältä voi tsekata lisää heidän töitään. 

 

 

 

----

 

 

 

 

Loving these glass doors designed by Saana&Olli.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

Tulen kotiin vasta tosi myöhään,

olen edelleen ihan täynnä hiekan ja aurinkorasvan muodostamaa outoa mönjää ihollani, ihan sama, tätä se on kesällä, ajattelen, ainakaan en haaskannut aurinkoista päivää kävelemällä vain ylämäen ylös puistokahvilaan ja sitten kauppaan ostamaan hunajamelonia jota syön yöllä sängyssäni pikkulusikalla samalla kuin katson Frendejä Netflixistä niin monenteen kertaan että oli pakko hiljentää ääni läppäristä alkumusiikin ajaksi vaikka minun lisäkseni koko talossa ei olekaan muita kuin väliaikaiskämppikseni, joka käyttää kaiken aikansa jaarittelemalla puhelimessa kaukosuhdepoikaystävänsä kanssa. 

So no one told you life was going to be this way… ja niin edelleen.

Istun vihreälle samettisohvalle ja avaan ikkunat tuuliseen kesäyöhön. Olen juonut vain kaksi lasia viiniä illallisella mutta koska ne ovat sellaisia jättikokoisia, tekee mieli juoda nyt sellainen kolme litraa vihreää teetä, jonka tekeytyessä kumoan lasillisen vitamiiniporetabletin värittämää vettä. En aio olla tänä kesänä ollenkaan krapulassa, mietin mahtipontisia sanojani alkukesältä ja sitten mietin sitä neljänkymmenenneljän asteen kesäpäivää jolloin krapulassa oleminen olisi varmaan ollut ihan tappavaa. Minä heräsin siihen aamuun kello yhdeksän ja keitin teetä hikoillessani aamutakissani ja toivoin keittiön vieressä olevan makuuhuoneen oven avautuvan, jotta voisin puhua jonkun kanssa enkä vain pyöritellä päässäni sitä järjetöntä unta, jossa kerroin kymmenen vuoden takaiselle kesäheilalle että mietin häntä edelleen aina joskus. 

Unet kun eivät ole yhtään totta, eivät eivät eivät. 

Olen viime aikoina ollut ihan hirveä menneisyydessä velloja ja sitten samaan aikaan etukäteis-nostalgikko. 

Olen tuijottanut junan ikkunasta sinistä merimaisemaa kilometrikaupalla ja ajattellut jo nyt kaipaavani sitä sitten kun minulla ei ole enää varaa asua Lissabonissa. Matkustan junalla rannalle aika harvoin, mutta viime aikoina sen maiseman näkemisestä on tullut jotenkin hyvä olo. 

Ainakaan en tuhlaa hellepäivää… 

Mitä se ajan tuhlaaminen edes oikein on, kysyy kiireistä elämää elävä ystävä jokunen viikko aiemmin. Minulla ei edes ole aikaa, tai jos on, käytän sen nukkumiseen ja työnteosta palautumiseen. En oikein tiedä mitä sanoa, en siis sano yhtään mitään. Minulla kun sen sijaan on aikaa niin paljon, että joskus kävelen kaksi tuntia kauppareissulta harhautuneena ympäri kaupunkia ja saatan sen jälkeen mennä vielä kotiin vaihtamaan lenkkarit jalkaan ja jatkaa kävelemistä. 

Kun oikeastaan en tykkää tehdä juuri muuta kuin kävellä, juoda kahvia, lukea kirjoja ja juoda viiniä, sanon tämä totuuden ääneen eräänä iltana. Aina kun kävelen, ajattelen että vitsi että käveleminen tekee hyvää, päälle ja jaloille.

Sitten aina ensimmäinen suullinen kuumasta tuoreesta kahvista (luin juuri erästä Lissabon-matkaopasta jossa erityisesti kerrottiin että tässä maassa ei koskaan tarjoilla seisonutta kahvia, aina se tehdään asiakkaalle siinä samalla tuoreena espressokoneella ja tajusin yhtäkkiä kuinka paljon arvostankaan tuollaisia pieniä asioita, jotka otan han itsestäänselvyytenä).

Ja kirjojen lukeminen, se tunne kun on juuri aloittanut hyvän uuden kirjan eikä halua edes tehdä mitään muuta kuin lukea sitä ja samaan aikaan säästellä vähän, ettei se olisi heti ohitse. Vähän kuin tosi hyvä seksi, pitää hidastaa tahtia, ei niin nopeasti…

Ja se olo kun on juonut ison lasillisen punaviiniä ja tuntee kuinka rento olo leviää koko vartaloon eikä hartioita enää pakota eilisiltainen kirjoitusputki sängyllä istuen ja yhtäkkiä koko maailma on vähän jotenkin pehmeämpi ja lempeämpi paikka, ihan hyvin voin hoitaa veroasiat huomennakin, otetaan toiset vielä. 

 

 

Minä en halua että minulla olisi ikinä niin kiire, etten ehitisi ottaa vielä yhtä, oli se sitten kahvi, viinilasillinen tai kävely yhden korttelin verran vielä jotta ystävä saa kakistettua suustaan jonkun vaikean asian. Toiset vielä, siihen kiteytyy jotenkin ihanasti sellainen ajattelutapa, jota haluan elämässäni vaalia. 

On ihana tuntea olevansa tärkeä ja tehokas, mutta uskon sitä enemmän kuitenkin siihen, että jokainen tarvitsee tyhjää aikaa, jolloin ei ole mitään ohjelmaa. Silloin kun aivotkin rentoutuvat, alkaa niitä ideoita vasta syntyä. 

Toivon että minulla on tulevana syksynä juuri tällaista aikaa, jonka voin täyttää niillä asioilla, joita joku muu ehkä pitää tyhjänpäiväisinä, mutta joita minä pidän hyvin tärkeinä. Olen vakaasti päättänyt etten enää koskaan puhu kiireestä ihannoiden. Enkä usko että kenenkään muunkaan pitäisi. 

Tai en tiedä muista, näin se toimii omalla kohdallani. 

 

 

----

 

 

Trendissä ja Lilyssä puhutaan tässä kuussa #onkopakkojaksaa teemalla uupumuksesta ja jaksamisesta. 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

 

Töihinpaluumaanantai, jolloin tarvisin ehdottomasti stressipallon. 

Sitten internet tarjosi tällaisia Pinterestin feedissä. 

 

 

Dan Lam tekee upeita taideteoksia, joita olisi tosi vaikea olla hiplaamatta jos niitä näkisi livenä. 

Itse stressaantuneena hiplaan aina hiuksiani, avaan nutturan. laitan sen takaisin ja hiplaan hiusten latvoja. Mutta eniten hiplaan puhelinta. Siitäkin pitäisi päästä eroon, ei siis puhelimesta vaan sen ylenmääräisestä hiplaamisesta. 

HUOKAUS. 

Neuvoja otetaan vastaan!

 

----

 

 

 

In love with these sculptures by Dan Lam.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pages