Ladataan...
visual diary

 

(Ei, viiva ei aina viittaa raskaustestiin)

 

 

Kun menin kaksikymmentäviisivuotiaana työharjoitteluun erääseen mainostoimistoon (ihan paniikissa), siellä ollut suunnittelijamies esitteli minut aamupalaverissa näin: Tässä on Saara, hän on meidän graafikkoharjoittelija tämän kesän. Työkokemusta hänellä ei vielä ole, mutta on helvetin vahva graafinen käsi. Tai siis viiva. Tai siis... niin että tervetuloa nyt siis Saara. 

 

 

Vahva viiva on myös Diego Cabezasilla, jonka upeita töitä löytää lisää täältä. 

 

 

 

----

 

 

 

 

Loving the work of Diego Cabezas. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

On ikävä niitä hetkiä kun jotain tapahtuu.

Niitä kun laittaa herätyskellon soimaan jonain ihan outona aikana, 3:15, koska on jotain epätavallista. Epätavallista, sitä minä kai kaipaan.

En niinkään niitä aamuja kun ajattelen, ääh torkutan vähän (tunnin), en menekään lenkille, menen vasta sitten kun joudun odottelemaan asiakkaan kommentteja kaksi tuntia keskellä päivää ja kaikki valuu ja soljuu sellaisena tavallisena arkimähmänä. 

Haluan olla jossain ihan muualla kuin olen suunnitellut, joinain tavallisina tiistai-iltoinakin, haluan aika usein mielummin olla nousuhumalassa kuin normiarjessa nukkumassa aina yhdeltätoista.

En millään osaa sopeutua mihinkään, sanoa että juu haluan juuri tätä kaikkea pysyvää ja turvallista

ja sitten ehkä eniten valitan siitä ettei ole pysyvää ja tuttua ja turvallista.

Ja tavallaan haluan juuri sitä, sitä että voi vähän valitella siitä ettei ole kaikkea, ihan kaikkea aina. Kun on kuitenkin niin paljon, ihan tarpeeksi. 

Ja sellainen olo että ihan milloin vaan voi olla jotain uutta, jotain jännää. Niitä hetkiä vaikka kun on herättävä outoon aikaan  tehdäkseen jotain outoa ja erilaista. 

Niinä hetkinä ajattelen vuosikausia kello 7:15 soinutta herätyskelloani ja sitä kattonäkymää jota tuijotin joka ikinen aamu. Sitten ajattelen: olet tullut pitkälle. Miksi kuvittelet joskus ettet enää pääsisi vieläkin pidemmälle?

Et välttämättä kauemmas. Ehkä lähemmäs, jotain sellaista joka ehkä voisikin olla sitä pysyvää. Tai sitten jotain ihan väliaikaista onnea.

(Kun koskaan ei voi tietää). 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

 

Ai et siis tykkää vaaleahiuksisista miehistä,

kaverin kaveri tivasi minulta juuri eilen, kun istuimme kahvilla puimassa sitä, miksi ihminen päätyykään asumaan jonnekkin ihan muualle kun missä on syntynyt. (Tätä mietin erityisesti kylmänä helmikuisena aamupäivänä herätessäni kaksitoista asteisesta asunnostani). 

Hah, no ei ihan niin simppeliä. Tykkään kyllä vaaleista miehistä, sitten tummista miehistä, kaljuista miehistä ja niistä jotka ovat ajelleet hiuksensa pois. (Ja harmaista collegepaidoista miehillä, niistä ehkä just eniten. No puvuista myös. Ja lippiksistä. Ja parroista).

 

 

Asiat, joista en tykkää miehissä: sovinistinen käytös. Ja sitten myös: VÄÄRÄN PITUISET HOUSUNLAHKEET. 

Ollessani Japanissa raportoin stailistikaverilleni juurikin siitä, miten hyviä japanilaismiehet olivat housuvalinnoissaan. Lahkeiden pituus oli juuri oikein, kaikilla. Ah. Olenkin ehkä unohtanut kirjoittaa siitä, miten komeita japanilaismiehet olivatkaan! 

Kesä- ja Japaninostalgisointi sikseen, Brixton-vaatemerkillä on ihania juttuja miehille ja kovin kiva tapa kuvata näitä lookbookkeja. Oikein tekisi mieli ottaa käteen bisse ja mennä hengailemaan noiden miesten seuraan. Näyttää nimittäin t-paitakeliltä, ainakin ekassa kuvassa. 

 

Oispa jo kesä. 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pages