Ladataan...
visual diary

 

 

Olen ollut lähes aina suhteellisen hyvä rahan kanssa.

En käytä luottokorttia juuri koskaan (paitsi lentojen ostamiseen). Jos on tarvetta säästää, pystyn karsimaan elämästä lähes kaiken ylimääräisen. Ennen Lissaboniin muuttoa söin puolisen vuotta linssikeittoa lounaaksi, jotta minulla olisi enemmän rahaa käytettävissä sitten kun en ollut enää vakkarityössä. 

Kaikki nämä tavat olen oppinut kotoa. Jos haluaa jotain, mihin ei ole sillä hetkellä varaa, silloin säästettään. Ei osteta luotolla ja säästetä jälkikäteen. Toinen kotoa opittu ajattelutapa on se, että kaikesta muusta voi karsia, mutta on syötävä hyvin ja terveellisesti. Kun listasin joskus omaa rahankäyttöäni blogiin, huomasin etten ostele joinain viikkoina paljonkaan muuta kuin ruokaa ja kahvia. 

Olen kirjoittanut myös siitä, miten entisessä elämässäni olin tuhlaavaisempi ja käytin rahaa aika surutta mihin vaan. Nykyisin tilanne on toinen. Kun on freelancer, jolla on hyvinkin epämääräiset tulot, on pakko säästää rahaa silloin kun sitä on ja kituuttaa välillä hyvinkin pienellä budjetilla. Enää en tosin edes haaveile pääseväni New Yorkiin shoppailulomalle, nykyisin haaveissa on enemmänkin lomat jossain pikkukylissä, missä ei ole suunnilleen mitään ostettavaa ja voi tuijotella näyteikkunoiden sijaan lähinnä merta.

 

 

Näitä kaikkia asioita mietin lukiessani ystäväni ja bloggaajakolleegani Julia Thurénin (eli Julppu Julperoisen) Kaikki rahasta -kirjaa. 

Ja tässä onkin sellainen perusopus, jonka toivoisi löytyvän jokaisen ihmisen kodista. (Mikä loistava lahja vaikkapa just ekan kerran omaan kotiin muuttavalle nuorelle!). Kirjassa on paljon sellaista common sense asiaa, mm. juuri luotosta ja säästämisestä, mutta kun sitä tykitetään sinulle hyvin kirjoitettuna ja näppärin esimerkein ja tarinoin varustettuna sivukaupalla, alkaa tulla mieleen että raha-asioita pitäisi ajatella enemmänkin. Varsinkin sitä säästämis- ja sijoittamispuolta. Olen aina ajatellut (kuten varmasti moni muukin) että sijoittaminen on jotain sellaista, jota vain rikkaat tekevät. Senkin myytin tämä kirja murtaa.

Vaikka kirja on tietokirjamainen, sitä keventävät hyvin erilaisten ihmisten rahaan liittyvät tarinat ja mielipiteet. Kiinnostavia olivat varsinkin raha-asiat erilaisissa ihmissuhteissa. Erityisen paljon plussaa myös siitä, että rahasta voi kirjoittaa asiantuntevasti joku muukin kuin miljonääri tai (Juliaa lainatakseni) joku vanha gubbe. 

Niin ja sitten se kansi: turkoosi ja kulta nyt toimii aina. (Varsinkin eräässä kahvilassa, jossa luin kirjaa ja tarjoilijakin tuli huomauttamaan että johan nyt kaikki mätsää yhteen). 

 

 

----

 

 

 

Sain kirjan Gummerukselta. Kiitos siitä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

 

Vielä viikko sitten oli Lissabonissa ihan hellepäivä, sitten iski syksy. Ja mielialanvaihdos. 

Vaikka asuukin maassa, jossa kesä kestää kuukausia, ei se ole silti ikinä tarpeeksi. Tänä kesänä kävin rannalla enemmän kuin koskaan aiemmin ja huomasin miten vain meren kohinan kuunteleminenkin rauhoittaa mielen (oli nimittäin liian paljon asioita päässä tosi monena päivänä. Viikkona. Kuukautena). Ja sitten se olo kun hikoilee ensin, sitten pulahtaa kylmään mereen ja nousee sieltä ylös. Ah, ei ole montaa parempaa fiilistä. 

 

 

Näissä upeissa maalauksissa ei olla rannalla, mutta voihan sitä uima-altaallakin saman fiiliksen saada. rakastan näiden värejä ja muotoja ja tätä kuvitustyyliä. Näiden ihanien töiden takana on taiteilija nimeltä Joanne Ho. 

Hänellä on myös kauppa Etsyssä, josta voi tilata tällaisen ihan omalle seinälleenkin. 

 

 

Lissaboniin on lupailtu vielä ensi viikoksi paria sellaista päivää, jolloin voisi ehkäpä mennä heittämään hyvästit rannalle taas pitkäksi aikaan. Kaiholla muistelen viime syksyä, jolloin olin rannalla hellepäivänä vielä lokakuun vikalla viikolla. Ah. 

Syksy ja talvi, en ole koskaan tarpeeksi valmis teihin. Kesän lapsi mä oooooon. 

 

 

 

----

 

 

 

Loving these paintings by Joanne Ho. You can buy these from her Etsy shop. 

 

 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

Päivällä paistaa vielä aurinko ja aika kuumasti paistaakin. Suoritan perinteisiä lauantairituaaleja, nukun myöhään, haen kahvikioskista kahvia ja kävelen sen kanssa puistoon, jossa levitän viltin ja asettaudun lukemaan kirjaa kukkivan puun alle. No itseasiassa joudun vaihtamaan paikkaa toiselle puolelle puistoa, koska viereen tulee viisilapsinen perhe, joka on niin äänekäs että korviin sattuu vielä kahden tunnin päästäkin. Miksi kukaan hankkii VIISI lasta, mumisen itsekseni ja vaihdan paikkaa sille puolelle missä joku komea mies pitää juuri puistojoogaa. 

Samaisessa puistossa tapaamme usein ystäväni kanssa, joka toinen kerta juoksemme ja haaveilemme personal trainerista, sitten joka toinen kerta juomme viiniä ja haaveilemme kotimatkalla haetusta take away -pizzasta. 

Illan tullen puhelin alkaa piippailla: sinne on kuulemma tulossa kamala myrsky, hurrikaani, ystävä viestittää Suomesta. Sitten toinen: olet niin pieni, älä lennä tuulen mukana. Uutiset kertovat siitä että pian iskee pahin myrsky sataanseitsemäänkymmeneen vuoteen ja olikos meillä jossain kynttilöitä jos sähköt menevät pois päältä. Päätän varustautua myrskyyn lataamalla kaikki laitteet tappiin asti ja sulkemalla ikkunat. Teen ison kulhollisen tulista tomaattipastaa josta söisi ainakin kaksi päivää, sitten asettaudun sängylleni katsomaan elokuvaa keski-ikäisen pariskunnan lapsettomuushoidoista. 

Kun olen vahingossa syönyt kaiken pastan, puhelin piippaa vielä. Meillä on hurrikaanidinner, tehdään juuri pastaa ja on viiniä, tuu, viestittää lähellä asuva ystävä. Ulkona on alkanut sataa ja tuulla, otan viinipullon, yöpaidan ja Uberin, suuntana ystävien koti.

 

 

 

 

Tuulee kovasti, katuvalot menevät kerran pois päältä ja hetken päästä takaisin päälle ja sataa vähän vettä. Me istumme sisällä pastakulhojen ja viinilasien kanssa ja puhumme naiskirjailijoista, työasioista ja siitä, miltä tuntuu nähdä 9/11 isku livenä työmatkalla. Viimeiseen puheenaiheeseen en osaa tietysti sanoa mitään. Ystäväpariskunta on kutsunut myös paikalle ihmisen, jonka kanssa en ole tullut toimeen enää viimeisen vuoden aikana. Olipa kiva nähdä, poskipussaan lähtiessä ja tällä kertaa olen ihan rehellisesti sitä mieltä. On jotenkin rauhoittavaa selvittää selvittämättä jääneet asiat ihmisten kanssa ja joutua yhä vähenemissä määrin pakenemaan kadun toiselle puolelle tällaisia tyyppejä kohdatessaan. 

 

Puoli kahdelta yöllä sade on lakannut. Kotikulmille päästyäni huomaan elämän palanneet normaaliksi myrskyn jälkeen. Kaksi miestä istuu märällä puiston penkillä oluet käsissään ja alakerran baarin edessä on takseja ja ihmisiä. Menen nukkumaan ja herään seuraavana aamuna auringonpaisteeseen.

 

Täähän oli kun vaalit: isoja lupauksia ja sit ei tapahdu mitään, sanoo paikallinen kaverini. 

(Tietysti olimme oikeasti onnellisia siitä että hirmumyrskyä ei meidän kulmille tullut). 

 

 

 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pages