Happy





Miten onnelliseksi ihminen voi tulla siitä, että pääsee perjantaina hankkimaan illan ruokatarpeet, viikonloppukukat ja uudet kynttilät? No aika onnelliseksi. Niin pienestä tavallisesta jutusta. Minun leikkohortensia on yhä hengissä, kaksi viikkkoa jo! Se meni nyt keittiön pöydälle ja tämän kympin kimpun hankin nyt viikonlopun ja loman kunniaksi. Aika vähällä rahalla saa ihan kivat kukat, olen huomannut sen viime aikoina. Tällä kertaa valitsin vain muutaman oksan freesiaa ja jonkun marjaoksan. Hinnat vaihtelee muuten aika paljon kukkakaupoissa, joissakin mm. kaikki vihreät tulee kaupan päälle, mutta ei joka paikassa. Illaksi ostettiin kuohuvaa, meillä on aihetta juhlaan. Tehdään myös pientä ruokaa ja nautitaan vaan. Semmoista tiedossa vielä tänään. Ja huomenna me nukutaan piiiiiitkään toivon.
Onnellista perjantaita ja vielä onnellisempaa viikonloppua <3