Ladataan...

Minä olen onnellinen, aloitetaan siitä. Olen seurustellut nyt muutaman kuukauden ja itsekin hämmentynyt siitä kuinka hyvältä ja helpolta tämä tuntuu.

Sinkkublogini ei ole ollut ongelma missään vaiheessa poikaystävälleni. Hän luki varmaan kaikki postaukseni heti ensitapaamisemme jälkeen. Hänellä ei varmastikaan olisi mitään sitä vastaan, että jakaisin blogissani asioita meidän suhteestamme. Ja kuitenkaan en jostain syystä halua niin tehdä, ainakaan tällä hetkellä.

Olen pallotellut aiheita mielessäni. Voisin kirjoittaa siitä, miltä tuntuu seurustella pitkästä aikaa. Miten aikaisemmat kokemukseni ovat vaikuttaneet tapaani käsitellä asioita. Miten omat ja ystävieni aiemmat kumppanit ovat saaneet minut välillä mielessäni epäilemään vähän kaikkea ja henkisesti valmistautumaan mitä uskomattomampiin paljastuksiin, esimerkiksi pohdiskelemaan puolivakavissani, oliko henkilö jonka tapasin todella hänen äitinsä vaiko palkattu näyttelijä (kovasti vain yhdennäköinen poikaystäväni kanssa). En kuitenkaan ole menettänyt järkeäni totaalisesti ja paranoidisimman vaiheen epäilykset pystyin pääasiassa pitämään vain omana tietonani. Viimein olen tilanteessa, jossa uskallan myöntää itselleni että tämä kaikki on totta ja tapahtuu minulle. Mies, jonka kanssa seurustelen on todellinen ja aivan ihana, luonnollisesti.

Voisin myös kirjoittaa siitä, miten kaukosuhteen (Tampere-Tallinna) saa toimimaan. Koska sen saa jos kummallakin on siihen tahtoa (ja kykyä sietää toisinaan kevyttä esim. reilun vuorokauden mittaista univajetta #kolmivuorotyö).

Jostain syystä en osaa kirjoittaa edellä mainituista aiheista niin, että kokisin sen olevan kenellekään hyödyllistä. Tämän blogin piti olla hauska, lukuunottamatta joitakin syrjähyppyjä vakavampiin aiheisiin,  ja vaikka koen olevani tällä hetkellä onnellisempi kuin kenties koskaan ennen, en osaa kirjoittaa tämän hetkisestä elämäntilanteestani niin että se olisi muutakin kuin itsestään selvyyksien toistelua. 

Poikaystäväni ei ole kaltaiseni somehoro, joten tunnen hänen kannaltaan asian myös hieman epäreiluna. Jos hän ei itse koe tarvetta jakaa yksityisasioitaan muun maailman kanssa, miksi siihen olisi minulla oikeus?

Olen kuitenkin nauttinut suunnattomasti kirjoittamisesta, joten haluan jättää itselleni ns. takaportin auki sille. Kenties jonakin päivänä palaan vielä <3

Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet vaiheistani lukea ja etenkin niille jotka ovat lisäksi jaksaneet niitä vielä kommentoida.

Tere!

PS. ALL THE SINGLE LADIES! En ole ikinä uskonut että olisi olemassa vain yhdenlaisia onnellisia loppuja. Onnellisuuden kannalta EI  ole välttämätöntä löytää puolisoa itselleen. Mutta jos sellaisen otat, varmista että hän todella rakastaa sinua sellaisena kuin olet ja myös kertoo sen sinulle.

LUITKO JO:

https://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/baby-steps-non-single-world

https://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/sinkkublogi-luurankona-kaapissa

Ladataan...

Olen syönyt e-pillereitä miltei tauotta 16-vuotiaasta saakka. Toki elämässäni on ollut jaksoja, jolloin pillereiden syöminen on käytännössä ollut "turhaa". Sain ekat pillerini ilmaiseksi HPV-rokotetutkimuksesta ja niiden mukana kymmenen lisäkiloa nopealla tahdilla. Pillerit vaihdettiin ja seuraavaa merkkiä söinkin vuosia. Kyseessä oli Yasmin, joka tuntui olevan kovin suositeltu ja tunnettu nuorten naisten keskuudessa. Jossain vaiheessa joku lääkäri totesi kyseisen merkin olevan kallis ja estrogeenitasoltaan korkea. Sain reseptin puolta halvempaan valmisteeseen. Itseäni alkoi jossain vaiheessa häiritä ajatus hormonaalisesta ehkäisystä ja käännyin yksityisen lääkärin puoleen ajatuksenani hankkia kuparikierukka. Sitä lääkäri ei suositellut, mutta vaihtoi yhdistelmäpillerini pienemmän riskin minipilleireihin. 

Kuukautiseni jäivät niitä syödessä muutamaksi vuodeksi pois kokonaan ja kummallista kyllä, aloin kaivata menkkoja. Pänni myös, että painoni jatkui noususuhdanteista kasvuaan ja osittain epäilyksen syyttävä sormi osoitti uusia pillereitä. Aloitin ns. "ehkäisykikkailun" jolloin vuoroin lopetin pillereiden syönnin ja vuoroin taas aloitin sen. Tänä keväänä olin pidemmän aikaa kokonaan syömättä niitä ja kuukautiseni palasivat. Eiväthän ne varsinaisesti iloa tuottaneet, mutta jostain syystä tuntui että keho taas oikeasti toimi.

Tämän vuoksi sain päähäni, että haluan palata takaisin yhdistelmäpilleireihin. Tuntui, että nämä ns. uuden sukupolven minipillerit olivat omaa vouhutustani kun nuorempana aina tyrkytettiin ensimmäisenä yhdistelmäversioita.

Olen ystäväpiirini ainoa lapseton sinkku ja luonnollisesti tietämättömyys tulevaisuudesta perheen perustamisen suhteen aika ajoin mietityttää. Ahdistun välillä, kun huomaan miten nopeasti aika kuluu. Tämän päiväinen vierailuni ehkäisyneuvolassa ei ainakaan helpottanut tuota tuskaa.

Päivä oli melko katastrofaalinen. Yövuoron jälkeen ehdin nukkua neljä tuntia ennen lääkäriä. Luonnollisesti myöhästyin bussista, jolla olisin päässyt kotipysäkiltäni suoraan ehkäisyneuvolaan. Minulla oli kuitenkin vielä hyvin aikaa vaihtaa bussia keskustassa. Koska yötyö todella vähentää älykkyysosamäärääni, hyppäsin bussin numero 35 kun minun oli tarkoitus mennä numeroon 21. Olin siis niin kuutamolla että kävelin ensimmäiseen bussiin joka pysäkille pysähtyi. Huomattuani bussin ajavan väärää reittiä, hyppäsin pois ja juoksin muutaman kilometrin. Saavuin vastaanotolle vain muutaman minuutin myöhässä naama hiestä märkänä. (Onneksi lääkäritkin ovat aina myöhässä). 

Lääkäri oli miellyttävä nuori nainen. Hän totesi ystävällisesti ettei nyt enää kannata siirtyä yhdistelmäpillereihin kun on tuota ikääkin jo (yli 30) ja hieman painoakin. Tässä hän oli täysin oikeassa. Jostakin syystä nuo sanat kuitenkin sattuivat. Halusin saada ne yhdistelmät, en itsekään tiedä että miksi. Jätin mainitsematta, että minulla on erittäin korkea sukurasite veritulppiin ja että nykyään taas myös hivenen tupakoin noin niin kuin kesän kunniaksi. En halunnut uskoa, että olen potilas joka on siinä iässä. Vastahan tämä elämä on alkanut! Tietämättä sitä, että yhdistelmäpillerit olisivat minun tapauksessani todellinen terveysriski myös edellä mainituista syistä, lääkäri suositteli hormonikierukkaa tai ehkäisykapselia. "Ensin sanoo, että mä oon vanha ja nyt pitäisi sitten vielä ajatella ettei viiteen vuoteen ole tulossa raskauksia", ajattelin. En tiedä mitä ne seuraavat viisi vuotta elämässäni tuovat tullessaan, enkä oikeastaan ole edes varma mistä haaveilen, mutta aihe tuntui aralta. Päätin etten enää katso lääkäriä silmiin ja mutisin etten minä nyt sellaisiin lähde kun ei tässä tiedä että mitä tapahtuu.

Ärsytti myös, että kaikki tämä univaje ja bussi-show siitä hyvästä että hän määrää minulle niitä samoja pillereitä, joita minulla on yöpöytäni laatikossa. Perkele. Lähdin vastaanotolta ja mietin hetken pitäisikö itkeä. Minua oli kohdeltu asiallisesti mutta tosiasiat näemmä satuttavat.

Yhteenvetona totesin olevani vanha ja lihava. Päätin lopettaa tupakoinnin (vasta) ensi viikolla. Askia ostaessani kassa kysyi paperit. Hetken päästä maailma oli taas röökin savun keskellä pikkuisen parempi paikka.

LUITKO JO:

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/mita-sanoisin-15-vuotiaalle

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/tyytyvainen-ei-koskaan

Pages