Ladataan...

Varsinaisille treffeille olen ennen viime vuosia päätynyt melko harvoin. Nuorempina kai vaan hengailtiin jomman kumman luona tai soiteltiin valomerkin aikoihin että mikä meno. Pakko antaa Tinderille kunnia silloin kun se Tinderille kuuluu. (Oma kunniani on kyllä monella tavalla saanut sen takia pahoja kolhuja, mutta ei niistä sen enempää). Nimittäin itselleni, kuten varmasti myös monelle muulle, on juuri Tinder luonut uudenlaisen deittailukulttuurin. Tinderin myötä käymme sokkotreffeillä sillä erotuksella että olemme yleensä nähneet tyypistä kuvan etukäteen. Ennen Tinderiä pääsi yleensä treffeille vaan niiden ukon kuvatusten kanssa, joille oli syystä tai toisesta mennyt ravintolaillan aikana numeronsa antamaan. Jos äitini ei lukisi tätä blogia toteaisin rehellisyyden nimissä, että usein tapasin myös niitä miehiä joille olin mennyt ravintoillan jälkeen ihan vain antamaan.

Yhtä kaikki, Tinder-pareista minulla on yleensä huomattavasti paremmat etukäteistiedot kuin näistä viinin väristen lasien läpi bongailemistani. Mieleeni muistuu tapaus, jossa kerroin siskolleni olevani menossa treffeille Henry´s Pubissa tapaamani mukavan Samuli Edelmanin näköisen miehen kanssa. Sisareni halusi skeptisesti tietää, näyttääkö kyseinen henkilö nuorelta Samulilta, Samulilta Häjyjen kuvausten aikaan vaiko nykyiseltä Samulilta, mutta tähän en osannut antaa varmaa vastausta. Treffeillä huomasin, että vaikka hän saattoi joltakin Samulilta näyttääkin, niin ei Edelmanilta ainakaan.

Mielipiteeni deittailusta vaihtelee etenkin ensitreffien osalta. Järjellä ymmärrän niiden olevan melko pakollinen vaihe ennen mahdollisia seuraavia treffejä. Kun asia ei ole omalla kohdallani ajankohtainen, (esim. yli kaksi tuntia ennen kuin minun pitäisi moisille lähteä) ajattelen että treffeillä on hyvä käydä jo ihan harjoituksen vuoksi. Lisäksi koen uusien ihmisten tapaamisen positiivisena asiana ja tiedostan ettei voi saada mitään, jos ei koskaan mitään yritä. Kuitenkin, kun lähdön hetki koittaa, muistan aina kuinka paljon VIHAAN ekoja treffejä. Ne ovat noloja ja minä olen nolo. Jos minä en ole nolo niin sitten se toinen varmasti on. Harkitsen usein pakenemista vielä viime hetkillä ja rauhoittuakseni harjoitan julkisillakin paikoilla kovaäänistä puuskutushengittelyä ja ääneen hyräilyä. Hyräilen usein itse sanoittamiani kappaleita, joissa on tarttuvat lyriikat tyyliin "vittu, apua, apuaa, apuaa". Ihmeellistä sinänsä, ettei kukaan treffikumpppaneista ole paennut jo kaukaa kun on havainnut minun olevan hullu yksin lauleskelija.

Treffien jälkeen olen yleensä huojentunut, koska ainakin tähän asti olen joka kerta huomannut selvinneeni elossa. Nykyään myös kykenen usein löytämään keskusteluaiheet kiellettyjen aiheiden-listan* ulkopuolelta enkä siis ole nolannut itseäni täydellisesti. Jos siis ensitreffien jälkeen olen selvinnyt hengissä ja säilyttänyt kasvoistani sen verran ettei japanilaisen kulttuurin harakiriäkään vaadita, olen tyytyväinen ja autaasti unohtanut treffejä edeltäneen henkisen kamppailuni. Niinpä sitten kun tapailu tämän tyypin kanssa syystä tai toisesta päättyy, lupaudun taas hyväuskoisena hölmönä tilaisuuden tullen uusille ensitreffeille ja kierre on valmis.

*(Joitakin kiellettyjä aiheita listasin postauksessani: 5 toivetta deittikumpanilleni...  ja niitä ovat muun muassa märät pierut, eksät, tahattoman koomiset alastomat pyllistelyt sekä urotyöt yläasteen matematiikan tunneilla)

Tämän pitkän ja täysin tarpeettoman alustuksen jälkeen haluan jakaa kanssanne kummallisia treffikokemuksiani. Ihme kyllä, kaikki nämä sijoittuvat yli viiden vuoden taakse, aikaan ennen Tinderiä. Olen siis niinä aikoina tainnut olla vielä epätoivoisempi kuin tänä päivänä, OMG!

Varsinaiseen nolousjärjestykseen en näitä laita vaan pyrin muistini varaisesti noudattamaan kronologista linjaa.

HERRA X

Rakastuin kasiluokalla epätoivoisesti erääseen teinikusipäähän. Aikuisena hänestä tuli aikuiskusipää tai sellainen hän ainakin oli vielä vuonna 2011 kun viimeksi asian tarkistin. Tapailimme hyvin epäsäännöllisesti ja yleensä hän oli soittaessaan minulle juonut kaljaa. Kerran olimme vuorokauden kihloissakin. Tunnettuamme puolisen vuotta sovimme, että tapaan hänet lauantai-iltana kotimatkallani. Aikaa ei ollut paljon, koska minulla oli typerä kotiintuloaika. Kävelin sydän pamppaillen tapaamispaikalle bestikseni kanssa. Meitä vastaan tuli poikaporukka, jonka yksi jäsen morjesti reippaasti. Jatkoimme matkaa ja odotettuani hetken sovitulla paikalla soitin teinikusipäälle. Hän oli ollut se joka morjesti. En vain tunnistanut häntä, on varmaan totta kun sanotaan että teinipojat kasvavat niin nopeasti. He olivat jatkaneet matkaa kun olivat luulleet ettei seura kiinnosta. Sinä iltana emme enää tavanneet. Jälkeenpäin ajateltuna juuri tuollainen yksipuolinen tervehdys olisi muulloinkin ollut passeli aika viettää kerralla hänen kanssaan eikä yhtään sen enemmän. Mutta olin hyväuskoinen hölmö, niin kuin kaikki muutkin naiset jotka suostuvat kosintaan Koskikeskuksen röökipaikalla.

KEKE

Tapasin Keken koulutusristeilyllä vuonna 2008. Hän ei ollut varsinaisesti minun tyyppiäni (oikeastaan hän oli aika harvan naisen tyyppiä), mutta jostakin syystä päätin antaa hänelle mahdollisuuden kun hän sinnikkäästi pyyteli minua treffeille risteilyn jälkeen. Jotakin säälin sekaista epäeroottista viestiä yritin tapaamisellamme Kekelle lähettää. Silloin kun on itse pettynyt rakkaudessa kaikenmaailman teini- ja mieskusipäiden takia on vaikea antaa pakkeja. Toivoin että Keke itse tajuaisi, ettemme ole match made in heaven. Säälitreffeillä menimme ensin elokuviin katsomaan Risto Räppääjää ja sen jälkeen syömään siipiä (maailman sottaisinta ruokaa!). Sitten esittelin hänelle kotini, jonka sen hetkisen siisteystason vertaaminen kaatopaikkaan loukkaa kaikkia Suomen kaatopaikkoja. Mikään näistä toimenpiteistä eikä niitä seurannut kylmä ulosheitto sikolätistäni saanut Kekeä pitämään minusta yhtään vähempää.

Seuraavana viikonloppuna Keke matkusti siskonsa kanssa tapaamaan minua asemaravintola Semaforiin, jossa olin ehtinyt nauttia yhden jos toisenkin virvoikkeen ennen heidän saapumistaan 40 kilometrin päästä. Keken sisko oli kaunis ja miellyttävä nainen. Hän kertoi minulle luottamuksellisesti että Juha oli puhunut minusta paljon. "Khuka v*tun Juha?!" oli selvästi väärä vastaus rakastuneen miehen siskon mielestä. Ei kai ole minun syyni, että joku alkaa kutsumaan itseään Kekeksi vaikkei olekaan ristimänimeltään Keijo?

MIES VAILLA NIMEÄ

Rakkauden vuonna 2009 tapasin miehen. Minä, ystävättäreni, mies ja Kalle menimme Kallen luokse jatkoille. Kävi niin, että minä ja mies lähennyimme. Tunnustelin hänen upeita rintalihaksiaan yön pimeinä tunteina. Selvin päin ja valoisalla ne muistuttivat enemmän miestissejä, mutta mikäs minä olen ketään tuomitsemaan. Omat naistissinikin ovat melko kookkaat. Miehellä oli numeroni ja koska elimme aikaa ennen whats uppia (ainakin minä elin) viestittelimme perinteisin tekstiviestein. En kehdannut kertoa miehelle etten muistanut hänen nimeään. Olisi kyllä pitänyt. Viimeistään ekoilla treffeillä jatkojen jälkeen. Koska sen jälkeen oli myöhäistä enää kysyä. Kuka idiootti käy treffeillä eikä edes kysy toisen nimeä? Muutaman tapaamiseen jälkeen minulla oli enää kaksi vaihtoehtoa, dumpata hänet tai odottaa. Kai pappi sen viimeistään alttarilla kertoisi. En muista mitä sitten tapahtui, mutta naimisissa en ainakaan ole. Tietääkseni. Eikä kukaan lainaile rintaliivejäni, joten varmaan dumppasin hänet. 

Toim. huom. Epäilen että nimet ja naamat ovat olleet minulta keskivertoa enemmän hukassa. Tämä johtunee osittain siitä, että olen itsekin usein ollut naamat.

HUMALAISET TUPLATREFFIT

Jos ensitreffit hermostuttavat minua tänä päivänä, oli tilanne vuonna 2011 vielä täysin eri sfääreissä. Tutustuin mukavaan mieheen, joka tykästyi minuun siinä määrin että selvitti yhteystietoni yhteisiltä tuttaviltamme. Olin joitakin viikkoja aiemmin tehnyt huonohkon päätöksen ja lähtenyt maaliskuiseen iltaan luistelemaan Reebokin tennareissa sillä seurauksella että mursin värttinäluuni kyynärpään kohdalta. Tästä johtuen oleilin sairauslomalla niskan takaa roikotettavan käsituen kanssa ja minulla oli liikaa aikaa kehittää addiktio Puhtaat valkeat lakanat-sarjaan ja siinä sivussa ajatella.

Kuullessani miehen kyselleen minusta menin innostuksen sekaiseen paniikkiin. Hänessä oli jotakin sellaista jota olin etsinyt. Hän voisi olla se OIKEA. En missään tapauksessa kyennyt odottamaan hänen yhteydenottooaan vaan juonimme ystävättäreni kanssa tuplatreffit. Hän tulisi tuekseni ja tapaisi samalla miehen ei-niin-kiinnostavan kaverin. Viestin viejäksi laitettiin tämä ei-niin-kiinnostava ja treffit sovittiin arki-iltaan. Menisimme kivaan ravintolaan syömään pitkän kaavan kautta (miesten kohdalla tämä tarkoitti todellakin vain syömistä, koska kummallakin olisi seuraavana päivänä töitä).

Treffipäivä koitti ja lähdin ystävättäreni luokse laittautumaan. Jo ulko-ovella akuutit psykoosin merkit olivat havaittavissa minusta. "Mä mokaan, mä en kestä, se on liian ihana, tästä tulee mun elämän noloin ilta", vuodatin ystävättärelleni. Rentoutuaksemme hän avasi on viinipullon. Sudin meikkiä naamaani ja pullo tyhjeni yllättävän nopeasti. Treffeihin oli vielä joitakin tunteja aikaa ja aloimme kovasti pelkäämään laskuhumalaa jo ennen nousuhumalan loppumista. En halunnut olla illalla väsynyt vaan täydessä iskussa. Niinpä ystävättäreni kaiveli kaappinsa kätköistä puolikkaan pullon itse tekemäänsä kasipalloshottia. Tilanne riistäytyi käsistä ja päätimme säästää miesten aikaa lähtemällä kaupunkiin bussilla vaikka oli sovittu että meidät haettaisiin ystävättäreni luota.

Olimme kaupungissa hyvissä ajoin ja pistäydyimme vielä ystävättäreni työpaikalla karaokeravintolassa yksillä. Treffikumppaneidemme saapuessa sovittuun tapaamispaikkaamme olimme tilanneet jo viinipullon alkupaloiksi ja tunnelma oli osaltamme jokseenkin hilpeä. Miehet pälyilivät ympärilleen peläten, että joka tuttu näkisi heidät.

Illallinen oli täysi fiasko. Yritin pitää keskustelua yllä. Söimme alkupalaksi etanoita ja kerroin että minulla on ollut niitä muistuttavia akaattikotiloita lemmikkeinä. Niin mielenkiintoinen kuin aihe olikin, toppuutteli treffikumppanini kuulleensa jutun sinä iltana jo kuusi kertaa. Ja  myös sen kuinka jouduin lopulta heittämään ne kompostiin. Ja lyömään lapiolla. Pääruokaan siirtyessämme jouduin keskustelun sijasta keskittämään ruokailuun. Olin piilottanut murtuman takia käyttämäni käsituen laukkuuni ja oikea käteni oli jokseenkin jäykkä useiden viikkojen koukussa pitämisen jälkeen. Pian servettini oli täynnä piilotettua ruokaa, joka oli lentänyt lautaseltani pöydälle. Ystävättäreni meinasi jossain vaiheessa muistaakseni tukehtua veteen, mutta sai sen onneksi huuhdottua punkulla alas.

Herrat pulittivat tästä lystistä vajaan satasen per naama ja lähtivät puolijuoksua autoilleen. Me tytöt siirryimme jälkiruokaviinien jälkeen seuraavaan baariin. Toisia treffejä ei tullut.

KOIRATREFFIT

Epäilen näiden treffien sijoittuvan vajaan viiden vuoden päähän, tarkkaa ajankohtaa en muista. Olin taas tullut antaneeksi numeroni Tampereen yöelämässä tyypille, jota en muistanut lainkaan tavanneeni. Hän pyysi minua luokseen syömään. Saapuessani paikalle olin vaikuttunut. Kiva kämppä ja aika hyvää ruokaakin. Upeaa.

Tulen koirarakkaasta perheestä. Ja kun sanon koirarakas tarkoitan perhettä jonka koirat ovat aina nukkuneet omistajiensa sängyissä ja  jonka isoäiti säilytti koiriensa uurnia olohuoneessa takan reunalla. Lapsuuden videoista käy ilmi, että mummolassa kaikki kuusi koiraa makasivat sohvilla ja ihmiset istuivat epämukavasti keittiön tuoleilla tai seisoivat. Treffaamallani miehelläkin oli koira. Hienoa! Tai miehellä oli koira puoliksi entisen tyttöystävänsä kanssa. Heillä oli siis koiraan yhteishuoltajuus.

Kävi ilmi ettei perheeni tiedä mitään aidosta koiran palvonnasta. Koira nimittäin otti jokseenkin isoa roolia deittiemme aikana. Ruokailun jälkeen katsoimme videoita, joissa koira osallistui agilitykilpailuihin miehen eksän kanssa. Sen jälkeen mies soitti kitaraa, koska halusi näyttää kuinka koira ulvoo. Olin ostanut uudet mustat housut treffejä varten, joka oli virhe koska vaikka koiraa rakastettiin, ei sitä harjattu. Koirasta, joka luonnollisesti pyöri koko ajan välissämme sohvalla, irtosi uskomaton määrä vaaleaa karvaa. Treffit eivät venähtäneet yli yön mittaisiksi. En tuntenut vetoa mieheen, mutta tuijotin koiraa ja mietin, miten omistaja malttaisi ikinä viedä ketään makuuhuoneeseensa ja jättää koiraa toissijaiseksi tässä kolmen kimpassa. Epäilen ettei voisikaan.

Herrasmiehenä hän vei minut kotiin. Koira luonnollisesti istui sylissäni pelkääjän paikalla koko matkan.

LUITKO JO : http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/viikon-elaimellinen-tinder-tapaus

Ladataan...

Blogisähköpostiini oli ihanana yllätyksenä saapunut viesti miespuoliselta henkilöltä joka oli hiljattain tutustunut blogiini. Kehujen saattelemana välitti hän minulle kysymyksiä "lukijoilta". (Epäilen vahvasti niiden esittäjän olevan yksi ja sama henkilö, mutta se ei laimenna lainkaan intoani vastata niihin). Alla olevat kysymykset ovat siis tämän tuntemattoman herrasmiehen minulle välittämiä ja vastaukset tietenkin omasta päästäni.
 
Hei Maikki! En oo kauheena vielä lukenu juttujas mut onko Vinkkumuijan rakkauselämä samalla tolalla ku sun? Ja koska sillä on tollane nimi niin mitä Vinkkugimma on mieltä Saksalaisista prädikatsweineista? Ja mikä teiän lempivinkku on?
T: Viiniheebo85
Vastaus: Kiitos kysymyksistä Viiniheebo! Jos viittaat vinkkumuijan rakkauselämään Onks pakko deittailla jos ei haluu-postauksen pohjalta, jolloin viinimuija unohti ensimmäisen festariheilansa viiden minuutin eron jälkeen (siis konkreettisesti ei enää muistanut kuka oli kyseessä ja missä tämä joku oli) ja sen jälkeen heittäytyi traagisen yksipuoliseen rakkaussuhteeseen baarimikon kanssa, niin ei. Rakkauselämäni ei ole samalla tolalla viinimuija-alter egoni kanssa. Suurin ero perustuu filosofisesti ilmaistuna eksistentaalisuuteen. Viinimuijalla on rakkauselämä, minulla ei.
 
Mistään saksalaisista diipadaapoista minulla ei ole mitään tietoa. Kuuden vuoden saksan opiskelustani jäi parhaiten mieleen "Monica raus!". Monica oli saksan tunti-nimeni ennen kuin vaihdoin sen 10-vuotiaana Barbaraksi. Ja raus tarkoittaa ulos. Opiskelin siis ala-asteella saksaa usein käytävässä istuen.
 
Lempiviinini oli vuosikausia edullinen merkki Chepenet. Lähetin ystävättereni veljen hakemaan sitä Seinäjoen Alkosta, jolloin paljastui ettei sellaista löydy valikoimasta. Kuvailemaani pullon etikessä luki J.P Chenet. En siis osaa myöskään ranskaa. PS. J.P Chenetiä saa myös kuuden pullon laatikoissa ;)
 
moro blogigimma. onko totta että tytöt nukkuu pää alaspäin katossa olevista koukuista roikkuen?
Nimim. utelias
Vastaus: Riippuu varmasti tytöstä. Itse en moiseen nikkeliallergian vuoksi kykene. Tästä johtuen olen joutunut liimaamaan parivuoteeni jalkopäädystä kattoon ja varastamaan laivan sängystä sellaisen turvavyön jolla sitten köytän itseni patjaan iltaisin.  Erikeeperiä kuluu saatanasti, mutta eipä tule yöllä vessassa rampattua eivätkä satunnaiset hoidot eivät jää lusikkaan yöunta häiritsemään.
 
- Heitsuuppeli toimitukseen!
Osuin blogiinne "Fine - Das Winemagazin" kautta ja kysymykseni on tähdätty täällä saksassa jo kuuluisaksi nousseelle Vinkkumuijalle:
Kuinka hyviä pienet samppanjatuottajat ovat verrattuna globaaleihin merkkeihin hintatietoiselle kuluttajalle? Lisäksi ovatko kaikki blanc de blancsit ikääntymispotentiaalisia?
T: Sämling88
Vastaus: Noh, noh Sämling88, en ota kantaa kenenkään mihinkään kokoon, koska kun näin vitsikkäästi tein postauksessa: 5 toivetta deittikumppanille, sain siitä huono palautetta. Hinta-laatusuhteeseen vaikuttaa paljon kulttuuri. Mielestäni Suomessa toimii hyvin sanonta, "jos viini on hyvää vaikka jouduit pulloa hyllystä ottaessasi paljastamaan stringisi, on se hintansa väärti". Toisaalta esimerkiksi laadukkassa viinintuottajamaa Australiassa ei ole kyykkyviiniosastoa vaan siellä luotetaan yksinkertaisesti hintaan. Viiden dollarin viini hyvää, kymmenen dollarin pahaa, viidentoista hyvää. Tutkailin tätä paikallisten vinkkaamaa sääntöä kuukauden päivät ja voin todella todeta sen toimivaksi.
 
Mitä sitten tulee tuohon blanc blöö bläähän niin pidän kysmystä niin moukkamaisena että jätän suosiolla vastaamatta. (Kyse ei siis suinkaan ole siitä, että koko lause olisi minulle täyttä hepreaa. Siinä saksan ja ranskan ohessa yksi kieli jota en osaa).
 
- (ei otsikkoa)
Ihastuitko festarikyyppariin koska siltä sai alkoholia ja hauskoja sananparsia vai koska julkkikset on niin saavuttamattomia?
- kaljanlaskija41
Vastaus: Uskon että juurikin tämä alkoholi yhdistettynä vitseihin herätti kiinnostukseni. Minulla tai etenkään viinimuijalla ei ole koskaan ollut vaikeuksia lähestyä julkkiksia (mm. Nikke Ankara, Tomi Metsäketo, lukuisat jääkiekkoilijat ja jopa Kimi Räikkönen). Ongelmaksi on kuitenkin usein muodostunut lähestymistä seurannut nopea loittoneminen heidän taholtaan. Sitä vastoin festarikyyppari tuntui usein liian saavuttamattomalta, esimerkiksi silloin kun baaritiskijonossa edessäni oli yli kaksi ihmistä.
 
- Moro tambereelta!
Kuinka monta rakastajaa menestyvä rakkauselämäbloggari hiukan New Yorkia pienemmässä kaupungissa voi pitää samaan aikaan, ja miten saat riittävästi rahaa keskustakolmioon kirjoittamalla kolme päivää viikossa?

Vastaus: Alan valitsemaan rakastajia vasta sitten kun jonon pää on kotioveltani Vammalassa. Vilkaisin juuri ovisilmään ja voin huolestuneille todeta, että ehtii vielä. Tilaa jonossa näyttäisi juuri tänään olevan.

Julkaisutiheyteni huomioon ottaen ymmärtänet etten todellakaan kirjoita kolmena päiväni viikossa vaan maksimissaan kolmesti kuussa. Päivätyökseni kerään pulloja (itse tyhjentämiäni), älkää sitten kertoko tätä verottajalle! Rahani toki riittäisivät myös New Yorkin esikaupunkialueen vuokriin, mutta koska en ole selvillä Ameriikan pullopanttisysteemistä, olen pysytellyt toistaiseksi pispalalaisessa kaksiossa.

 

Kiitos ihanasta sähköpostista salaperäiselle herrasmiehelle <3

 

Ladataan...

Pari viikkoa sitten tilanne eskaloitui. Ensin hyvään ja sitten hetkellisesti huonompaan suuntaan. 

Vaihdoimme viestejä jotka tahattomassa syvällisyydessään sopisivat lyriikoiksi Paperi T:n biiseihin. ”Juo pääsi selväksi niin nähään sitten. Jos nähään”, kirjoitan hänelle ja päätän antaa olla. Odottaa rauhassa ja katsoa mitä tuleman pitää.

En ole vihainen enkä pettynyt. Oikeastaan olen käsittämättömän hyvällä tuulella. Kerrankin tiedän mitä haluan ja se tuntuu hyvältä. Kauppakeskukessa syön donitsin vaikka olen dieetillä ja ostan uuden pyjaman vaikka vanhatkaan eivät mahdu kaappiin.

Me ihmiset nyt vain olemme sellaisia, haluamme joskus vääriä asioita  ja joskus oikeita väärään aikaan. Ei kai ole minun syyni jos en saa tahtomaani.

Mutta minä tiedän mitä haluan eikä minuun siitä huolimatta satu. Se saa riittää, toistaiseksi.

Pages