Kansanedustajaehdokkaat, menkää kirjastoon!

IMG_0916.JPG

Sanokaa vain, että sivistyksessäni on aukko, mutta myönnän, etten ole edelleenkään käynyt Oodissa. Kirjasto kuuluu meikäläisen arkeen, mutta tuo suomalaisen sivistyksen uusi kehto, ei nyt vaan satu olemaan niin sanotusti mun huudeilla. Kirjastoreissujen suhteen harrastan siis lähimatkailua ja askellan aina samaan tuttuun kirjastoon. Tai tuleehan sitä tietysti yliopiston kirjastoa koluttua, mutta lähinnä pakon edessä. Kahden viikon laina-ajat ja kunnallista kirjastoa korkeammat palautusmaksut (ja varausmaksu tenttikirjoista!) nimittäin kirpaisevat joka kerta. Minulle on tärkeää, että kirjasto on paikka, jossa voi käydä ilman lompakkoa. Kunhan vaan muistaa napata sen kirjastokortin sieltä lompakosta mukaan. En ole elämäni aikana ostanut omaksi montaakaan kirjaa. Olin syvästi järkyttynyt kuullessani taannoin erään ystäväni tilanneen nettikaupasta jonkun opuksen. En vain voinut tajuta, miksi joku maksaa kirjasta, kun sen voi saada ilmaiseksi. Mutta kukin taaplaa tyylillään.

Kirjastosta metsästän ensisijaisesti ja oikeastaan ainoastaan kirjoja. On hienoa, että kirjastojen valikoima on laajentunut koskemaan esimerkiksi urheiluvälineitä. Omaan kassiin niitä ei kuitenkaan juuri sujahda. Kerran lainasin frisbeen ja heittelin sitä lainajakson aikana tasan kerran noin vartin verran. Siinä ehkä yksi syy, miksi en kokenut tarpeelliseksi jonottaa Oodiin. Mä nyt vaan en satu kaipaamaan kirjastossa käydessäni ompelukonetta, enkä liioin tilaa hoitaa sosiaalisia suhteita. Kirjastossa käyn pääasiassa yksin, enkä jää sinne oleilemaan. Kirjasto on siis itselleni nimenomaan paikka, josta käyn hakemassa uutta luettavaa. Ei työskentelytila tai hengailumesta. Jollekin toiselle se saattaa olla juuri niitä ja hyvä niin. On kiva, että lähes joka pitäjästä löytyy tuollainen paikka, joka vastaa monenlaisten ihmisten monenlaisiin tarpeisiin.

Opin lukemaan omasta mielestäni tosi myöhään, sillä aloin ymmärtää aapisen tekstejä vasta ekan luokan keväällä. Onneksi nyt opintojeni myötä tiedän, ettei siinä ole mitään kummallista, jos lukeminen ei suju heti ensimmäisen luokan elokuusta lähtien. Mutta sitten, kun opin lukemaan, rupesin lukemaan oikein urakalla. En muista oliko taustalla ajatus siitä, että aiemmin lukemaan oppineet kaverit ovat ehtineet lukea jo monta hyvää kirjaa ja nyt pitää saada ne kiinni. Joka tapauksessa meikäläinen alkoi suorastaan ahmia kirjoja. Kirjastossa kävin viikoittain ja joka kerta poistuin rakennuksesta mukanani sylillinen luettavaa. Parhaillaan taisin alakouluaikoina lukea kirjan päivässä. 

Lukutahti on totisesti tässä vuosien varrella hiipunut, enkä tosiaankaan käy enää joka viikko kirjastossa. Välillä tulee uusittua jo luettujen kirjojen lainoja ihan vaan sen vuoksi, etten saa aikaiseksi mennä palauttamaan niitä. Tänään kuitenkin yhdistin lenkin ja kirjastoreissun ja suunnistin paikan päälle juosten. Monta varaamaani teosta oli saapunut ja suhailin sitten siellä hyllyjen välissä niitä etsimässä. En ollut kovin tarkkaan katsonut varaamieni kirjojen sijaintietoja, joten vilkuilin aika sattumanvaraisesti siisteissä riveissä olevia opuksia. 

Aika äkkiä unohdin totaalisesti, mitä olin etsimässä, sillä muiden varaamien kirjojen nimien lukeminen oli niin mielenkiintoista. Tajusin, että siinä pää kallellaan ja suu keskittyneesti auki ollessani saan tietää aika paljon siitä, mistä alueellani olevat ihmiset ovat juuri nyt kiinnostuneita. Ennen olen vilkuillut palautettujen kirjojen hyllyä sillä silmällä, että niistä voisi löytää hyvää luettavaa, kun kerran siellä olevat kirjat ovat jollekin muullekin kelvanneet. Mutta vasta tänään tajusin, että varaustennoutopiste se vasta mielenkiintoinen paikka onkin! Siellähän on rivitolkulla tietoa siitä, mitä asioita samassa kirjastossa käyvät kelailevat ja millaisessa elämäntilanteessa he ehkä ovat. Eiväthän nuo asiat minulle tuon taivaallista kuulu, mutta kyllä minäkin olen oman osuuteni uteliaisuudesta saanut. 

Eduskunta- ja eurovaalit lähestyvät ja ainakin ensiksi mainitun kohdalla kampanjointi on alkanut. Kohta ne ehdokkaat taas liihottelevat turuilla ja toreilla selvittääkseen, mikä kansalaisia kiinnostaa. Itse ehdotan, että ehdokkaat siirtyvät sieltä kaatosateesta kirjastoon. Kumppareissa värjöttelyä ja loputonta kättelyä huomattavasti helpompi vaihtoehto saada tietää äänestäjäkunnan aatoksia on käydä katsomassa, mitä kirjoja ne lainaavat. Homma käy varsin helposti, sillä ainakin osa kirjastoista on tehnyt tämän suuren demokratiateon siirtämällä varatut teokset takahuoneista julkiselle näyttämölle. Eli toisin sanoen itsepalvelunouto mahdollistaa omien varausten etsimisen lomassa hyvän katsauksen myös muiden meininkiin. Oman kirjastoreissuni perusteella tiedän nyt ainakin, että lähialueeni ihmisten ajatuksissa on sijoittaminen ja kasvisruoka. Räikkönen, presidentti ja Michelle Obama kiinnostavat. Lisäksi jengi haluaa tietää, miten olla hyvä naapuri ja miksi joku juoksee. Joku on myös onnistunut koukuttumaan Gossip Girliin ja fysiikan ylioppilaskirjoituksetkin näyttävät taas lähestyvän. Irtoaisikohan tällä tietämyksellä vaalivoitto?

 

Valitsin tuon kuvan tähän postaukseen, sillä näytän mielestäni siinä siltä kuin olisin oikeasti voittanut vaalit. Siitäkin huolimatta, etten ole koskaan ollut edes ehdolla.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *