Oliko digiloikka sittenkin digisyöksy?

Viime sunnuntain Hesarissa (HS 18.11) oli juttu, jossa esiteltiin tuoreen Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksessa tarkasteltiin 15-vuotiaiden suomalaisnuorten oppimistulosten heikentymisen taustalla olevia tekijöitä. Suomi on viime vuosina saanut sanoa heipat Pisa-vertailun kärkisijoille ja erot eri perhetaustoista tulevien lasten oppimistuloksissa ovat kasvaneet. 

Tutkimuksessa havaittiin digitaalisuuden ja ilmiöoppimisen vaikuttavan heikentyneiden oppimistulosten taustalla. Siis nuo kaksi koulutuksen alalla alati viljeltävää muotitermiä osoittautuivatkin ongelmallisiksi. Enkä ole edes yhtään yllättynyt. Ilmiöoppimisesta en taida sen enempää sanoa, sillä sitä ei valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa sanana mainita. Termi kuulunee enemmän koulumaailmaan, joten puhukoon aiheesta ne, jotka siitä minua enemmän tietävät. Mutta digitaalisuudesta kyllä varhaiskasvatuksen kentälläkin kovasti keskustellaan. Muun muassa tabletteja on viime vuosina melkoisella tohinalla hankittu yhteen jos toiseenkin päiväkotiin.

Hesarin jutussa todetaan, että tutkimuksessa havaittiin, ettei digitaalisuuden ongelmana ollut lasten osaamattomuus laitteiden käytössä. Myöskään laitteiden puutteesta ei ollut kyse. Ongelmaksi nostettiin se, että digilaitteet pirstaloivat tiedon: informaatiota tulee monenlaisena kuvana ja videona sekä äänenä ja tekstinä. Digilaitetta käyttävän lapsen huomiosta kilpailevat niin laitteen käyttöön ja toimintaan liittyvät seikat kuin opettajan antamat ohjeetkin. Ja samalla pitäisi vielä keskittyä siihen opeteltavaan asiaan. Ei mikään ihme, ettei oppiminen onnistu.

Itsehän en ole tutkija, joten ei minulla noihin tutkimustuloksiin ole lisättävää. Varhaiskasvatuksen opiskelijana ja koulutuksen antaman kokemuksen syvällä rintaäänellä, heitän kuitenkin omat skenaarioni kehiin. Veikkaan, että digitaalisuuden oppimistuloksia heikentävä vaikutus voi johtua myös siitä, etteivät opettajat osaa hyödyntää digilaitteita tarkoituksenmukaisella tavalla. Tulevana opettaja ainakin itse kuulun siihen jengiin, jolle ei koulutuksesta huolimatta ole vielä kirkastunut, että miten niillä laitteilla voisi tukea oppimista.

Opiskelen yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajaksi ja työelämään olisi tarkoitus loikata jo aika pian. Velvoittavassa varhaiskasvatussuunnitelmassa todetaan, että lasten kanssa "tutustutaan tietoteknologisiin laitteisiin sekä niiden toimintaan". Luulisi siis, että tässä vaiheessa opintoja alkaisi olla jotain eväitä tuon velvoitteen täyttämiseksi.

Koulutuksessani on ollut paljon puhetta digitaalisuudesta ja digilaitteiden käytöstä varhaiskasvatuksessa. Viesti on ollut pääasiassa, että niissä on vaikka mitä mahdollisuuksia, joita voidaan hyödyntää pientenkin lasten kanssa. Koen, että koulutuksessani on kuitenkin unohdettu vastata kahteen hyvin olennaiseen kysymykseen: miksi ja miten. Olen kyllä kuullut, että digilaitteita tulisi käyttää ja osaanhan minä sen varhaiskasvatussuunnitelmasta itsekin lukea. Keskustelu siitä, miksi niitä pitäisi käyttää on kuitenkin jäänyt hyvin vähäiseksi. Kasvatuksen ja opetuksen tulee olla tavoitelähtöistä ja tarkoituksen mukaista. Siinä ei voida juosta milloin minkäkin trendien ja ajan henkien perässä. Jos digilaitteet halutaan tuoda varhaiskasvatukseen, on opettajilla oltava selkeä käsitys siitä, mitä ne tuovat lisää kasvatukseen ja opetukseen. Laitteita ei voida käyttää niiden itsensä vuoksi, vaan niiden käytön on oltava toiminalle asetetun tavoitteen kannalta perusteltua.

Ajattelen, että digihärpäkkeiden tuominen rytinällä päiväkoteihin ja kouluihin saattaa johtaa siihen, että kalliit laitteet jäävät pöydille pölyttymään, kun kenelläkään ei ole mitään hajua, mitä niillä pitäisi tehdä. Välillä se laite sitten velvollisuudentuntoisena kaivetaan esiin ja annetaan lasten vaikka äkkiä räpsäistä kuvat tai pelata puolituntia oppimispeliä. Huh, taas on digikasvatuksesta vähäksi aikaa selvitty. 

Aikani yliopistolla on tarjonnut minulle valitettavan vähän eväitä digikasvatuksen toteuttamiseen. Yhdellä kurssilla teimme tableteilla animaatioita. Siinäpä ne ideat sitten oikeastaan olivatkin. Aika monta kertaa olen istunut luentosalissa tai ryhmätunnilla katselemassa, kun opettaja yrittää saada ääniä näyttämäänsä videoon tai taistelee PowerPointin kanssa. Useimmiten nuo tilanteet ovat vain turhauttavia. Surkuhupaisia niistä tulee silloin, kun kyseessä on digikasvatukseen liittyvä tunti. Hyvähän se on digilaitteiden hyödyistä ja asioita helpottavista ominaisuuksista kertoa samalla, kun itse yrittää saada sellaista toimimaan. Usein digikasvatus näyttäytyy itselleni lähinnä jonkinlaisena hurmoksena, johon kasvatuksen ja koulutuksen kentällä ollaan vajottu. Tuossa hurmoksessa on helppo olla huomaamatta, että todellinen tieto ja taito ovat liian usein ihan liian hataralla pohjalla.

Jos opettajat eivät osaa käyttää laitteita ja tunne niiden ominaisuuksia, käytetään laitteita lasten ehdoilla. Moni muksuhan on digimaailmassa ihan kotonaan. Tällöin opettajan antaman tehtävän tekemisen sijaan saatetaan surffailla aivan toisaalla. Ja miksipä ei surffailtaisi, jos vaihtoehtona on tehdä laitteella jotain ihan pöljää. Koulutuksessani olen kuullut, että digilaitteita voidaan hyödyntää lasten kanssa vaikka e-kirjojen lukemiseen. No niin varmaan voidaan, mutta kertoisiko joku samalla, että mitä lisäarvoa se tabletin tuijottelu siihen lukuhetkeen tuo. Kenties sen, ettei lapsi varmasti saa itse käännellä sivuja tai ettei enää tarvitsi tehdä retkiä kirjastoon? E-kirjoissa ja digilaitteissa ylipäätään on paljon hyvää, mutta esimerkin tarkoituksena on osoittaa se, että välillä laitteita ehdotetaan käytettäväksi, vaikka tarjolla olisi jo toimiva ratkaisu.

Opintojeni maailmassa kyseenalaistaminen ja kriittisyys tuntuvat ajoittain olevan aika kadoksissa digilaitteita koskevassa keskustelussa. En muista montaa kertaa yliopistoajaltani, jolloin joku olisi pohtinut, mihin niitä laitteita oikein tarvitaan. Tai vielä hurjempaa: tarvitaanko digihärpäkkeitä varhaiskasvatuksessa ollenkaan. Jos minulta kysytään, niin yliopisto on ehdottomasti se paikka, jossa tuollaista pohdintaa tulisi harjoittaa. Siellä koulutetaan tämän maan opettajat ja vaikutetaan keskeisesti siihen, millaisilla eväillä opettajat varhaiskasvatussuunnitelmaa ja perusopetuksen opetussuunnitelmaa työssään toteuttavat. Yksittäiset kurssit ja lyhytkestoiset koulutukset digilaitteiden käytöstä eivät paljoa lämmitä, jos on jäänyt kokonaan ymmärtämättä, että mitä digitaalisuus oppimisen kannalta tarkoittaa. Opettajalla tulisi olla vankka tietopohja, jonka perusteella valintoja ja päätöksiä voidaan tehdä. Yliopistossa olisi aika monta vuotta aikaa luoda tuota tietopohjaa myös digitaaliseen oppimiseen liittyen. Luulen, että opettajien kokonaisvaltainen ymmärrys digitaalisesta oppimisesta edesauttaisi tarkoituksenmukaisempaa digilaitteiden käyttöä opetuksessa. Ymmärryksen myötä opettaja kykenisi paremmin näkemään ne tilanteet, jolloin digilaitteet edistävät oppimista. Samalla ymmärrys antaisi jämäkkyyttä myös toisinaan todeta, että jokin asia on parempi hoitaa ihan perinteisin metodein ja materiaalein.

Älkää ymmärtäkö väärin, en suinkaan kategorisesti vastusta digikasvatusta tai digilaitteita. Lisäksi tulevassa työssäni totta kai toimin velvoittavien asiakirjojen osoittamalla tavalla. Kaipaan kuitenkin kipeästi lisää ymmärrystä siitä, mitä tarjottavaa digilaitteilla olisi varhaiskasvatukselle. Ilman ymmärrystä on kovin epämotivoivaa tutustua laitteiden toimintaan. Jos ja kun digilaitteita kerran tulevalla työkentälläni käytetään, haluan osata perustella niiden käytön. Haluan osata vastata sille vanhemmalle, joka kysyy, miksi päiväkodissa ehkä pelataan tietokoneella. Tahdon kertoa toiminnan syyn sille työkaverille, joka pyörittelee silmiään, kun kaivetaan tablettia esiin. Ja ennen kaikkea haluan, että opettajuuteni rakentuu vain sellaisille teoille, jotka osaan perustella itselleni.

Kommentoi